Vampulan liigajoukkue on viimeistelyä vaille valmis – ”Voimme ainakin haastaa neljän kärkeä” - Urheilu - Satakunnan Kansa

Vampulan liigajoukkue on viimeistelyä vaille valmis – ”Voimme ainakin haastaa neljän kärkeä”

Huittislaisjoukkue on julkaissut jo kymmenen pelaajasopimusta tulevaksi kaudeksi.

Marika Välimäki (oik.) saa tilaisuutensa Vampulan hakkurina. Veera Honkanen taistelee tiukasti liberon paikasta.

15.6.2021 20:30 | Päivitetty 15.6.2021 20:34

LP-Vampula on rakentanut kilpailukykyisen ja yllätysvalmiin kokoonpanon tulevalle liigakaudelle.

Sopimuspelaajien määrä kasvoi jo kymmeneen, kun huittislaisjoukkue julkaisi tiistaina kaksi uutta nimeä.

Tai uutta ja uutta. Hakkuri Marika Välimäki on kuulunut seuran vahvuuteen jo useamman kauden. Toiseksi liberoksi tulee Kuortaneen valmennuskeskuksessa kouliintunut Veera Honkanen.

Vampulan manageri Timo Talvitie odottaa 26-vuotiaalta Välimäeltä vahvaa läpimurtoa tulevina vuosina.

– Meillä oli Marikan kanssa pari liigasopimusta jo aiemmin, mutta ne raukesivat heti alkuvaiheessa loukkaantumisten takia. Nyt hänellä on takanaan kaksi ehjää ykkössarjakautta ja piipahduksia myös liigassa. On seuraavan askeleen aika, Talvitie kuvaili.

Välimäki pitää itseänsä ennen kaikkea hyökkääjänä.

– Tykkään lyödä palloa lujaa. Kun tulee hyvä paikka, silloin annetaan kunnolla kättä, Välimäki lupasi.

Toiseksi liberoksi hankittu Honkanen, 18, on pitkän valmentajauran luoneen Pertti Honkasen tytär. Hän pelasi viime kaudella Nurmon JymyVolleyn liigajoukkueessa.

– Veera hakee nyt seuraavaa askelta urallaan. Se ei jää ainakaan motivaatiosta kiinni, Talvitie kehui.

Vampulan pelaajatilanne on hyvä ajankohtaan nähden.

Huittislaisjoukkueen riveissä on jo kolme ulkomaalaisvahvistusta: latvialainen passari Elvita Dolotova sekä amerikkalaiskaksikko Cassidy Baird-Samantha Rubal.

Tämän lisäksi Vampula on julkistanut Laura Laukkasen, Emilia Tyynismaan, Aino Ollosen, Julia Seikkulan ja Pipsa Roivaisen sopimukset.

Vampula nosti slovenialaisen päävalmentajan Ziga Kosin aisapariksi viime vuodet seuran ykkössarjajoukkuetta luotsanneen Janne Anturamäen.

Anturamäki tuntee Huittisten toimintaympäristön kuin omat taskunsa työskenneltyään Vampulan palveluksessa jo kymmenkunta vuotta.

– Voimme ainakin haastaa neljän kärkeä, Anturamäki pohjusti tulevaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut