Pori
– Halusin antaa lapsilleni mahdollisuuden, mutta se meni överiksi, Jyrki Lepistö myöntää.
Urheilumies puhuu tyttärensä, ammattipyöräilijä Lotta Henttalan masennusoireista. Ne ovat pakottaneet myös isän itsetutkiskeluun.
Kun Henttala kertoi syksyllä sairaudestaan, hän myönsi olevansa suorittaja, joka paloi loppuun. Hän käänsi katseen myös lapsuuteensa ja isäänsä. Isään, joka on hänen suurimpana faninaan elänyt elämäänsä tyttären uran kautta.
Isä on ollut niin vahvasti mukana, että Henttala on joutunut miettimään, onko hän kilpaillut itseään vai isäänsä varten.
Lepistö on ollut tyytyväinen mies, kun tytär on menestynyt. Epäonnistumisten hetkellä hän ei ole silitellyt ja esittänyt ymmärtäväistä. Hän on mieluummin etsinyt syytä epäonnistumiseen ja ratkaisua siihen. Harjoittelussa isä on pienestä pitäen vaatinut paljon niin sanoillaan kuin omalla esimerkillään.
Lepistö näki ja ymmärsi Lotan lahjakkuuden. Hän halusi, että tytär käyttää lahjakkuuttaan. Hän uskoi, että se on tyttären parhaaksi.
– Niin kauan meillä rakastetaan, kun pyörä kulkee, tytär sanoi joskus isälleen.
– Niinhän se menee, isä vastasi.
– Se oli vitsi. Eihän se tietenkään niin mene, isä sanoo nyt.
– Se likka on ollut minulle sokea piste ihan pienestä asti. Ei silloin ajettu vielä pyörällä enkä edes ajatellut, että hänestä tulisi kilpapyöräilijä.
Kovat kokemukset
Jyrki Lepistön lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat heijastuneet hänen lapsiinsa.
””Eräs fiksu futisvalmentaja sanoi, että parasta mitä voit tehdä lapsen itsetunnolle on pitää huolta omastasi. Siitä meidänkin tapauksessa on kysymys.”
Lepistön perheen tarina on tavallaan aivan tavallinen. Kenttien ja kaukaloiden laidat ovat täynnä vanhempia, jotka unelmoivat lastensa urheilun kautta. Kenen lapsesta tulee NHL-miljonääri, kenestä olympiavoittaja tai mikä menestyjä milloinkin.
– Työssäni fysioterapeuttina näen paljon, miten vanhemmat elävät lastensa kautta. Tunnen myös monia muidenkin lajien huippu-urheilijoiden vanhempia. Samoista asioista me keskustelemme. Se on kuin vertaistukiryhmä, Lepistö kertoo.
Lepistön mielestä urheiluharrastuksessa kyse on ennen kaikkea mahdollisuuksien tarjoamisesta. Osallistuvana vanhempana on vain myöhemmin vaikea vetää rajaa, milloin vanhempi antaa mahdollisuuden, milloin tyrkyttää tai jopa painostaa.
– Väitän, etten ole edes kaikkein pahin, Lepistö naurahtaa ja kertoo esimerkin.
14-vuotias Lotta sijoittui Koululiikuntaliiton juoksukilpailuissa yhdeksänneksi. Yksi luokkakavereista tuli toiseksi, yksi kymmenenneksi. Toiseksi tulleen tytön äiti kivahti lapselleen, että haluatko elämältäsi tätä, että olet aina kakkonen. Jos jatkat näin, sinusta tulee samanlainen luuseri kuin noista, äiti oli paasannut ja osoittanut Lottaa sekä toista luokkakaveria.
Lepistöillä isä on ennen kaikkea halunnut antaa lapsilleen mahdollisuuksia, joita hänellä itsellään ei ollut. Hänen piti mennä jo 13-vuotiaana töihin oman isänsä rengasalan yritykseen. Poika sai käydä kilpailuissa, mutta lenkkeilyä ja muuta harjoittelua hänen isänsä piti turhana. Voittaa pojan olisi silti pitänyt.
Hänen isänsä oli autoritäärinen. Jotta nuori Jyrki pääsi harjoittelemaan, hänen piti tapella isäänsä vastaan. Eikä vain sanallisesti.
Koulussa hänen opettajansa olivat sodan nähneitä kasvattajia. Hän itse koki rajua koulukiusaamista, joka vei aina sairaalaan asti.
Kokemukset ovat jättäneet Lepistöön jälkensä, jotka ovat heijastuneet hänen lapsiinsa, halusi hän sitä tai ei.
– Eräs fiksu futisvalmentaja sanoi, että parasta mitä voit tehdä lapsen itsetunnolle on pitää huolta omastasi. Siitä meidänkin tapauksessa on kysymys, Lepistö myöntää.
Velvollisuudentuntoa
Mahdollisuuksien antamisessa on melko tyypillistä sekin, että vanhemmat uhraavat lapsensa harrastukseen paljon niin aikaa kuin varoja.
Lepistö veti vuoden nuorille taitoluistelijoille oheisharjoituksia. Vanhemmille kalliissa lajissa hän havaitsi, että varsinkin tytöille tulee helposti velvollisuudentuntoa mennä harjoituksiin, vaikka se ei niin innostaisikaan.
– Sellaista sanatonta painetta on varmasti ollut Lotallakin. Kerran hän oli Belgiassa pari kolme viikkoa sadalla eurolla. Hän ei halunnut kysyttäessäkään apua, koska tiesi, että mekin olimme silloin lujilla.
Lepistön mukaan hän ei koskaan osannut ajatellakaan, että heidän likastaan tulisi MM-mitalisti. Hänen on yhä vaikea uskoa sitä todeksi. Mutta vaikka tytär ei olisi polkenut huipulle asti, taloudellisia uhrauksia hän ei olisi surrut.
– Olen jutellut vanhempien kanssa, miten he ovat panneet kaikki rahat lapsensa urheiluun, mutta lapsi kuitenkin lopetti. Olen sanonut, että se raha on pankissa. Oli laji mikä tahansa, urheilu on hyvä asia.
”Oletko jo rauhoittunut?”
Lepistöjen kohdalla ero moneen muuhun tulee Jyrkin taustasta. Hän on itse kilpaillut muun muassa triathlonissa. Hän ymmärtää valtavasti urheilusta. Hän urheilee edelleen aktiivisesti ja pystyy tekemään lenkkejä huippu-urheilijatyttärensä kanssa, vaikka ei enää vauhdissa perässä pysykään.
Fysioterapeutin työnsä ansiosta Lepistö ymmärtää myös harjoittelusta ja lääketieteestä. Jos hän ei ole itse tiennyt jotain asiaa, hän on ainakin tiennyt, keneltä kysyä. Ja hän on totisesti kysynyt.
Innokkuus ja osaaminen ovat tehneet hänestä Suomen Pyöräily ry:n puuhamiehen. Hän on muun muassa organisoinut kisoja ja ollut pahimmillaan konkurssikypsän lajiliiton tiedotustehtävissä.
– Kun olen kisan jälkeen kysynyt Lotalta, miten meni, olenko kysynyt tiedottajana vai isänä? Lepistö miettii.
Isä on ollut vahvasti läsnä arjessa ja urheilussa. Kun hän ei ole peitellyt mielipiteitään, tytär on kokenut sen ärsyttäväksi puuttumiseksi.
– Enemmän olisin voinut luottaa siihen, että Lotta osaa tehdä omat päätöksensä. Se on aika fiksu likka.
– Vaikka kyllä hän mielestäni on tehnyt kaikki isot päätökset itse niin kuin aikoinaan lähtö puoliammattilaiseksi Belgiaan tai kaikki tallivaihdokset. Minähän olisin tehnyt hänestä triathlonistin, mutta hän halusi pyöräillä. Kun Lotta on jotain päättänyt, ei minulla ole ollut asioihin mitään sanomista.
””Enemmän olisin voinut luottaa siihen, että Lotta osaa tehdä omat päätöksensä. Se on aika fiksu likka.”
Lotta ja Jyrki Lanzarotella vuonna 2002. Isä tekee edelleen lenkkejä tyttärensä kanssa, vaikka ei enää pysykään perässä.
Lepistö toki myöntää puskeneensa Lottaa eteenpäin oman intohimonsa vimmalla. Myös seitsemän vuotta nuorempi Waltteri oli lupaava pyöräilijä. Isä puski häntäkin eteenpäin, mutta ei aivan samalla vimmalla.
Lepistö muistelee, miten hän oli Waltterin ja konkaripolkijoiden kanssa pyörälenkillä. Poika ei pysynyt vauhdissa. Isä sanoi pojalleen, että ”hän saa hävetä, kun nuori jätkä putoaa vanhojen äijien kyydistä”.
Waltteri oli hiljaa. Lenkin jälkeen isä ja poika menivät kahdestaan mökille. Siellä Waltteri kysyi tyynesti, oletko jo rauhoittunut.
– Waltterin luonne on sellainen, ettei hänen kanssaan pysty riitelemään. Pyöräilijänä hän oli lahjakas, mutta ei innostunut. Aavistin sen, ja annoin hänelle helpommin periksi kuin Lotalle.
– Jos olisin sanonut pyörälenkillä samalla tavalla Lotalle, olisimme molemmat huutaneet pää punaisena toisillemme.
Waltteri lopetti pyöräilyn 18-vuotiaana ”kuin seinään”. Mutta isä ja tytär, he ovat hyvin samanluonteisia. He ovat kilpailuhenkisiä suorittajia.
Suorittaminen näkyy Lepistön mukaan heidän kaikessa tekemisessään. Se on sukuvika. Hän on itse rakentanut mökille viisi terassia, vaikka ei ole tarvinnut yhtään.
– No, yhdellä terassilla join kerran kahvia.
Kun on suorittajien sukua, Lotta olisi isänsä mukaan voinut sairastua myös vaativassa työssä tai opiskeluissa. Urheilua ei hänen mielestään pidä syyttää, mutta toki se voi kaikessa vaativuudessaan altistaa.
Lepistö, 59, kilpaili triathlonin ikäkausiluokissa samoihin aikoihin, kun Pauli Kiuru oli huipulla ja sijoittui Havaijin Ironmanissa toiseksi. Lepistö luki Valmennus&Kunto-lehdestä Seppo ”Nitti” Nuuttilan tekemiä harjoitusohjelmia Kiurulle. Täyttä työpäivää fysioterapeuttina tehnyt Lepistö alkoi harjoitella kuin lajin ammattilainen.
– Jos kahden tunnin lenkillä ajassa 1.59 paloi punaiset liikennevalot, Kiuru pani kellon kiinni ja juoksi uimahallin ympärillä minuutin. Minä tein samaa.
– Se harjoitteluasenne valui minulta alaspäin Lotalle. Ei minulta vieläkään jää lenkki tekemättä. Jos olen päättänyt pyöräillä sata kilometriä, pyöräilen sata kilometriä. Nykyään vain on jo eri asia, kauanko siihen menee aikaa.
Isän tyttö
Lotta on ollut pienestä asti isän tyttö. Kuva 1990-luvulta, kun Jyrki kilpaili triathlonin ikämiessarjoissa. Nyt kun molemmat tietävät paikkansa, välit ovat vain parantuneet.
””Hän on aina ollut isän tyttö, joka on myös miettinyt minun tunteitani. Se on väärin. Olen jo iso poika.”
Vaikka Henttala ja Lepistö ovat olleet aina läheisiä, masennuksestaan tytär kertoi vasta syksyllä, vain hieman ennen kuin hän tuli asian kanssa julkisuuteen.
– Tiesin toki, mistä oli kyse, en minä tyhmä ole. En vain koskaan kysynyt häneltä enkä varmaan olisi halunnut kuulla vastaustakaan. Mutta siinä Lotta teki väärin, ettei hän kertonut.
– Hän on aina ollut isän tyttö, joka on myös miettinyt minun tunteitani. Se on väärin. Olen jo iso poika.
Henttala sai kerrottua sairaudestaan, kun kaksikko oli jälleen kerran ollut yhteisellä lenkillä. Lenkin jälkeen he menivät kahville. Kahvihetkestä tuli pitkä.
Lepistö ei järkyttynyt, että Lotta mietti sairautensa keskellä isän ehdottomuuden vaikutuksia. Sen hän oli kuullut ennenkin, sillä tytär on aina antanut isälleen suoraa palautetta tämän käytöksestä.
Nyt tytöllä vain oli ongelma, johon isä ei voinut etsiä vastausta.
Lepistö kiittää Olympiakomiteaa, joka on antanut hänen tyttärelleen niin paljon apua ja tukea, että isää melkein hävettää.
Isä yrittää päästää omassa päässään likastaan irti niin, että tytär tuntee elävänsä omaa elämäänsä.
– Teen sen eteen kovasti töitä. Maalissa en vielä ole, mutta tempotermein kääntöpaikalla. Katsotaan, onko loppumatka myötä- vai vastatuulta.
– Välimme Lotan kanssa ovat paremmat kuin koskaan. Molemmat tietävät paikkansa. Molemmat tietävät, että me välitämme toisistamme paljon. Välitämme ihan ilman mitään pyöräilyäkin.
Lotta Henttala jatkaa kilpauraansa omilla ehdoillaan. Tulevaisuudesta isä on sanonut tyttärelleen, että jos tämä joskus saa omia lapsia, hänellä on mahdollisuus katkaista Lepistön perheen kierre ja olla armollisempi ja kannustavampi vanhempi.
Jyrki Lepistö
Ikä: 59.
Perhe: Vaimo Tuula, lapset Lotta Henttala ja Waltteri.
Kotoisin: Porista, asuu Noormarkussa.
Ammatti: Fysioterapeutti.
Urheilussa: Ikämiessarjoista SM-mitaleita triathlonissa ja pyöräilyssä. Täystriathlonissa ennätysaika 9.40.