Harhaheitto katkaisi UP-V:n hyvän ulkopelin – Manse rankaisi kolmella juoksulla - Urheilu - Satakunnan Kansa

Harhaheitto katkaisi UP-V:n hyvän ulkopelin – Manse rankaisi kolmella juoksulla

Rami Mäkinen löi Mansea vastaan kaksi kunnaria.

1.8.2019 21:11

Tampere takoi tauluun rumat toisen jakson lukemat Ulvilan Pesä-Veikkoja vastaan kotonaan. Superpesikseen nousua havitteleva Manse voitti 2–0 (2–0, 15–5).

Ensimmäisen jakson UP-V oli hyvin mukana pelissä, eikä Manse pystynyt tekemään kahta juoksua enempää. Heti toisen jakson alkuun Tampere sai kuitenkin peräti kolme juoksua harheitolla ja sai pelinsä auki.

UP-V:n pelinjohtaja Jyri Tarmo totesikin, että ensimmäisellä jaksolla UP-V:n ulkopeli oli ”pirun hyvää”.

– Toisella jaksolla se sitten kääntyi. Mutta meidän pelissämme oli paljon hyviä juttuja. Pelasimme osittain parasta peliä pitkään aikaan.

– Saimme kuitenkin 17 kolmostilannetta ja 6 juoksua kärkiporukkaa vastaan.

Tarmo kertoi, että UP-V:llä oli jonkin verran kokoonpanomuutoksia, muun muassa vakilukkari edelleen poissa. Kokoonpanossa oli nuori Eeli Uusitalo kolmospolttajana, ja hän onnistui Tarmon mukaan hyvin.

Rami Mäkinen löi UP-V:lle kaksi kunnaria, Petri Kulmala 2 juoksua, Jukka-Pekka Katajisto ja Erno Kulmala kumpikin yhden.

Mäkinen palkittiin ulvilalaisten ykköspalkinnolla, kakkospalkinnon sai Kulmala.

Runkosarjaa on jäljellä vielä kolme ottelua. UP-V:n seuraava peli on Pöytyää vastaan vieraissa. Laukaa tulee Ulvilaan ja viimeinen runkosarjapeli on Haminaa vastaan vieraissa.

Pudotuspeleissä UP-V saa vastaansa joko Oulun tai Haminan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos