A-Ässien tehominuutti toi pisteet Mikkelistä - Urheilu - Satakunnan Kansa

A-Ässien tehominuutti toi pisteet Mikkelistä

Samuli Aaltonen (vas.) ja Rami Määttä kuuluvat siihen nuorten Ässien osastoon, jotka ovat kesällä olleet myös edustusjoukkueen mukana.

19.10.2019 19:45

A-Ässien tehominuutti nosti porilaiset Mikkelissä kahden maalin tappioasemasta 5–3 (0–0, 1–2, 4–1) -voittoon voittoon Jukureista nuorten SM-liigassa.

– Kolmas erä oli meiltä selvästi paras. Usko nousuun ei loppunut missään vaiheessa, Ässien valmentaja Jere Härkälä totesi.

Jukurit johti vielä kolmannen erän puolivälissä 3–1, mutta Jami Virtanen nosti Ässät tasoihin minuutissa ja siitä puolisen minuuttia Samuli Aaltonen vei porilaiset 4–3-johtoon. Leevi Viitala iski lopullisen niitin tekemällä 5–3-loppunumerot. Ässien ensimmäisen maalin teki Antti Tuomisto. Arttu Lausniemi syötti kolme maalia.

Härkälä kiitteli uusia vastuunkantajia, joilla saatiin joukkueen maalintekoon leveyttä.

– Varsinkin ykköskenttään loukkaantuneen Eemeli Takalan tilalle nostettu Samuli Aaltonen vastasi huutoon tekemällä voittomaalin.

Torjuntojen valossa peli oli tasainen, sillä Severi Soukalla Ässien maalilla oli 27 torjuntaa ja Jukureiden Valtteri Nousiaisella 26 torjuntaa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos