Times: Valioliigakausi käyntiin mahdollisesti kesäkuun alussa - Urheilu - Satakunnan Kansa

The Times: Valioliigakausi vauhtiin mahdollisesti kesäkuun alussa

Valioliiga on ollut keskeytettynä reilun kuukauden.

Valioliiga on ollut koronaviruspandemian takia tauolla 13. maaliskuuta alkaen.

25.4.2020 21:00

Jalkapallon Englannin Valioliiga jatkuu mahdollisesti kesäkuun alussa, uutisoi The Times. Lehden mukaan paluu nurmelle voisi tapahtua 8. päivä.

Valioliigan johtohenkilöt ja seurojen pomot ovat ruotineet viime viikkoina yhdessä hallituksen kanssa toimia, joiden avulla kausi voitaisiin saattaa turvallisesti loppuun.

Otteluita suunnitellaan pelattavaksi suljetuin ovin ja valikoiduilla stadioneilla, jotta terveydenhuolto ei rasittuisi koronaviruksen mahdollisen leviämisen vuoksi. The Timesin mukaan otteluista noin puolet on tarkoitus televisioida suorana.

Joukkueiden, tuomareiden ja muiden virallisten tahojen ohella otteluihin pääsee mediaväkeä. Maksimäärä yhdessä ottelussa on 400 ihmistä. Vain koronatestatut pääsevät stadioneille.

The Timesin mukaan kausi olisi tarkoitus saada pakettiin heinäkuun 27. päivään mennessä. Seuraavan kauden on tarkoitus alkaa elokuun loppupuolella.

Jos kausi pelataan loppuun, Liverpool juhlii ensimmäisen kerran mestaruutta sitten kevään 1990.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos