Illan Pesäkarhut: Noora Matikka sekoitti SMJ:n kuviot lähes täydellisesti - Urheilu - Satakunnan Kansa

Illan Pesäkarhut: Itävalo suoritusvarmuus häikäisee niin sisä- kuin ulkopelissäkin

Emilia Itävalon kakkos- ja kolmosvaihdot sujuvat.

11.8.2019 21:52

Satakunnan Kansan urheilutoimitus valitsee Pesäkarhujen kotiotteluissa porilaisjoukkueen kolme parasta pelaajaa.

Ottelun paras pelaaja saa raadilta kolme pesäkarhua, toiseksi paras kaksi ja kolmanneksi paras yhden. Pesäkarhut lasketaan yhteen ja kokonaistilannetta seurataan läpi kauden.

Emilia Itävalo

Itävalon suoritusvarmuus on tällä hetkellä häikäisevää. Kakkos- ja kolmosvaihdot sujuivat jälleen sadan prosentin tehokkuudella, eikä ulkopelissä pallo polttele käsissä ollenkaan. Itävalo ja etukentän toisella puolella pelaava Kaisa-Maija Rosvall tekevät edelleen valtaosan paloista.

Henna Juka

Juka on porilaisjoukkeen harvoja pelaajia, jotka eivät välttämättä nosta koppia taivaalle kolmannella lyönnillä. Tavaramerkki pystymailalla polttolinjan ylitse ei yllätä ketään, mutta on hankalasti pelattavissa pois. Juka toi KeKiä vastaan kaksi juoksua.

Milla Lindström

Lindström toi sunnuntaina puolet porilaisjoukkueen kuudesta juoksusta. Nopeus ja tilanteiden lukeminen ovat sarjan huippulaatua, mikä puolestaan helpottaa vaihtajien ja kotiuttajien työtä.

Tilanne 12 kotiottelun jälkeen

11 pesäkarhua: Noora Matikka, Susanna Puisto, Emilia Itävalo.

10 pesäkarhua: Emilia Linna

7 pesäkarhua: Kaisa-Maija Rosvall

6 pesäkarhua: Milla Oksa, Henna Juka

5 pesäkarhua: Maria Suominen, Milla Lindström

3 pesäkarhua: Susanne Ojaniemi

2 pesäkarhua: Eveliina Tuominen

1 pesäkarhu: Pinja Arbelius

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos