Kouvolan ravien avauslähtö oli kokemäkeläisori Hiiopin näytös - Urheilu - Satakunnan Kansa

Kouvolan ravien avauslähtö oli kokemäkeläisori Hiiopin näytös

Viime vuoden Lahden kuninkuusraveissa Hiioppi sijoittui pikkukunkkukisassa kolmanneksi.

27.6.2020 16:48

Kouvolan ravien avauslähtö oli Hiiopin näytös. Jukka Torvisen ohajstama 6-vuotias kokemäkeläisori paransi volttiennätystään 4,2 sekunnilla. 7 000 euron ykkösrahat tulivat kilometriajalla 1.25,3/2140 metriä.

Lähes 9 kuukauden kilpailutauolta palannut Ari Kortelaisen ja Anne-Marie Ljunqvistin kasvattama ja omistama ori lähti 40 metrin pakilta liukkaasti matkaan. Se eteni piikkipaikalle takasuoralla, jonka jälkeen lähdön parhaasta hevosesta ei jäänyt epäselvyyttä. Kierros taittui 29-vauhtia ja päätöspuolikas oli 24-aikainen.

Torvinen lähti starttiin menestystoivein.

–  Valmentajan (Aimo Vuorisalo) mukaan ori on ollut harjoituksissa tosi hyvän oloinen. Parasta siinä on nopeus, minkä myötä päästiin pikaisesti piikkipaikalle. Loppu oli täyttä nautiskelua, eikä voiton suhteen ollut mitään ongelmia.

Voitto oli Hiiopille uran kuudes, kun startteja on takana vasta kaksitoista. Nelivuotiaana se oli kriteriuimissa toinen ja viime vuonna derbyssä kolmas. Voittosumma kohosi 63 520 euroon.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: