Halvaantuneen saksalaisratapyöräilijän liekki urheiluun palaa edelleen - Urheilu - Satakunnan Kansa

Halvaantuneen saksalaisratapyöräilijän liekki urheiluun palaa edelleen: "Kun näen ihmisten taistelevan radalla, nautin siitä todella"

Kaksinkertainen olympiavoittaja Kristina Vogel törmäsi kesäkuussa 2018 harjoituksissa hollantilaispyöräilijään ja kaatui. Vogel sai selkäydinvamman.

25.2.2019 10:52

Viime kesänä kohtalokkain seurauksin kaatunut ja rinnasta alaspäin halvaantunut saksalaispyöräilijä Kristina Vogel tuntee edelleen intohimoa pyöräilyä ja kilpaurheilua kohtaan. Vogel kertoi asiasta uutistoimisto AFP:lle ja seuraa tiiviisti tällä viikolla Puolassa käytäviä ratapyöräilyn MM-kilpailuja.

–Tuli on yhä täällä. Se palaa, kun katson urheilua. Kun näen ihmisten taistelevan radalla, nautin siitä todella, koska voin elää mukana niitä tapahtumia, Vogel kertoi ja mainitsi myös voittamisen ilon tunteen.

Kaksinkertainen olympiavoittaja Vogel törmäsi kesäkuussa harjoituksissa hollantilaispyöräilijään ja kaatui. Vogel sai selkäydinvamman. Syyskuussa saksalainen tuli julkisuuteen ja kertoi Spiegel-lehdelle, että hän on halvaantunut. Vogel katsoi kuitenkin jo tuolloin tulevaan.

Puolassa järjestettävissä MM-kilpailuissa hän toimii kommentaattorina.

–Toivon, että voin antaa katsojille jotakin ekstraa, kun minulla on edelleen se palo, 28-vuotias Vogel tuumi.

Uusi laji on löytynyt

Vogel joutui pahaan onnettomuuteen ensimmäisen kerran jo vuonna 2009, kun hän törmäsi pakettiauton kanssa ja meni auton tuulilasin läpi. Hän kuntoutui tuosta onnettomuudesta ja saavutti 2012 Lontoon olympialaisissa joukkuesprintin kultaa ja 2016 Rion olympialaisissa sprintin kultamitalin. Lisäksi hän voitti urallaan 11 maailmanmestaruutta.

Paralympialaiset eivät kuitenkaan ole hänen suunnitelmissa, vaikka tarmokas saksalainen on jo löytänyt uuden lajin. Hän aloitti halvaantumisensa jälkeen pyörätuolijousiammunnan.

–Tällä hetkellä en kaipaa kilpailuihin. Teen jousiammuntaa, koska se on tärkeää fysiikkani kannalta. Kaikki urheilu mitä pystyn tekemään on hyväksi, Vogel kertoi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos