Sekava peli, hyvä tulos – MuSalle selvä voitto TPV:stä - Urheilu - Satakunnan Kansa

MuSa kaatoi TPV:n maali-iloittelussa: "Tulos oli hyvä ja kaikki pelaajat saivat arvokasta peliaikaa"

Matias Koskinen iski MuSalle yhden maalin.

9.3.2019 22:35

Musan Salama kohtasi harjoitusottelussa urheilukeskuksen keinonurmella toisen sarjanousija TPV:n.

Ottelu päättyi kotijoukkueen 4–2 (1–0) voittoon. Kokonaisuudessaan ottelu oli molemmilta joukkueilta hieman sekavaa, vaikka kuusi maalia ottelussa nähtiinkin. Varsinkin molempien joukkueiden koko joukkueen puolustamisen jätti toivomisen varaa tulevaa kautta ajatellen. Tiivis joukkuepuolustaminen on ollut MuSan tavaramerkki kuluvan talven aikana.

MuSan maalintekijöinä olivat Verneri Salminen, Matias Koskinen, Santeri Tähkä ja Juuso Rantala.

Kotijoukkueen pirtein pelaaja oli Aleksi Leppänen. Hänellä on poikkeuksellinen tausta satakuntalaiseksi pelaajaksi. Hän on kotoisin Harjavallasta ja lienee pisimmälle jalkapallossa edennyt harjavaltalainen.

–Aloitin pelaamisen Harjavallan Pallossa joskus 2000-luvun alussa. B-nuorissa HaPo ja Karhu-Futis tekivät yhteisjoukkueen. Kun se ainakaan loppui, siirryin sitten MuSaan, avaa Leppänen uransa tämän hetkisiä vaiheita.

Leppänen on muuttanut Poriin vasta viime syksynä, kun opiskelut SAMK:ssa alkoivat. Peliaika on lisääntynyt koko ajan MuSan edustusjoukkueessa ja oma peli on kehittynyt. Leppänen taistelee vakavasti valinnasta aloittavaan kokoonpanoon ja tuo valmennusjohdolle lisää vaihtoehtoja.

–Haluan totta kai aloituskokoonpanoon. Uskon että pystyn vielä kehittymään lisää. Tärkeää on myös pystyä säilyttämään oma taso joka päivä, miettii Leppänen.

Leppänen ei ollut aivan tyytyväinen joukkueen suoritukseen voitosta huolimatta.

–Peli meni paikoitellen vähän säheltämiseksi ja oma pelimme sekosi. Menimme myös liikaa mukaan vastustajan tempoon. Mutta tulos oli hyvä ja kaikki pelaajat saivat arvokasta peliaikaa, Leppänen päättää.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos