Sport–Ässät - Urheilu - Satakunnan Kansa

Ässät suli täydellisesti noin kolmessa minuutissa ja hävisi – Aleksi Varttinen sai kiekon ikävästi kasvoihinsa ja lähti vertavuotavana pukukoppiin

Ässien ja Lukon kokoonpanoissa on tällä hetkellä neljä Eurasta kotoisin olevaa Panelian Raikkaan kasvattia. Yksi heistä on vakuuttavasti liigaympyröihin tullut Aleksi Varttinen.

8.3.2019 12:06 | Päivitetty 8.3.2019 21:23

Sport-Ässät 4–3 (0–2, 1–1, 3–0).

1. erä: 0–2

Ensimmäisen viiden minuutin aikana ei kummallakaan joukkueella maalipaikkoja ollut.

Ässät iski johto-osuman noin seitsemän minuutin kohdalla ottelun ensimmäisestä kunnon tilanteesta. Lenni Killinen laukoi kiekon maalille, ja se pomppasi paraatipaikalla päivystäneelle Mikael Sahalle, joka sai laittaa kiekon edessään tyhjänä ammottavaan verkkoon.

Ässien Killinen otti pelin ensimmäisen jäähyn noin puolivälin tuntumassa. Ässien maalilla debyyttinsä tehnyt Radek Haas otti pelin ja liigauransa ensimmäisen torjunnan ajassa 10.04. Maalia Sport ei ylivoimallaan tehnyt.

Antti Kalapudas oli lähellä tasoitusta noin 13 minuutin kohdalla. Hän laukoi kiekon osumaan molempiin tolppiin, mutta maaliin asti se ei mennyt.

Pitkän Sportin hallinnan jälkeen Ässät onnistui toisen kerran maalinteossa. Otto Kivenmäki jakoi komean passin maalin eteen, ja Killinen tuikkasi sieltä kauden kolmannen osumansa.

Saha otti Ässien ottelun toisen jäähyn noin 17 minuutin kohdalla. Sport sai ylivoimalla pari laatutilannetta, mutta Haas torjui ne.

Avauserän torjunnat: Sami Aittokallio 3, Radek Haas 9.

2. erä: 1–1

Sport teki kavennuksen heti toisen erän alussa. Valentin Claireaux laukoi kiekon maaliin. Maskimiehenä toimi Kristian Tuohilampi, jonka jalkojen välistä kiekko lähti maalia kohti.

Ässät kuittasi kavennuksen nopeasti. Jyri Marttinen laukoi siniviivalta kiekon takatolpalle, josta Jussi Makkonen pääsi ohjaamaan sitä. Ohjaus meni ohi maalin, mutta mies haki maalin takaa kiekon uudelleen itselleen ja käänsi vanhanaikaisella pelivälineen verkkoon.

Ässät pääsi ensimmäiselle ylivoimalleen. Joukkue pelasi siinä loistavan maalipaikan Aki Juuselalle, mutta tämä ei onnistunut laittamaan kiekkoa maaliin, vaikka se oli hänen edessään aivan tyhjänä. Juusela ei osunut kunnolla kiekkoon.

35 minuutin kohdalla Ässät pääsi toiselle ylivoimalleen. Patapaidat pyörittivät pakkopeliä ihan hyvin, mutta maaliin asti joukkue ei kiekkoa saanut.

Aivan viimeisillä sekunneilla Sportilla oli erinomainen kavennusmahdollisuus. Haas kuitenkin torjui läheltä tulleen laukauksen. Hänellä on torjuntoja kasassa kahden erän jälkeen 21.

3. erä: 3–0

Sportin Tommi Tikka otti kaksiminuuttisen vain puolen minuutin pelaamisen jälkeen. Ässät pelasi noin puolitoista minuuttia ylivoimaa, kunnes Aleksi Rekonen nappasi 2+10 minuutin jäähyn päähän kohdistuneesta taklauksesta. Ylivoimallaan Sport ei maalia tehnyt.

Sport sai erän ensimmäisen erinomaisen paikkansa, kun päätöserää oli pelattu noin yhdeksän minuuttia. Haas torjui kuitenkin 2–1-ylivoimahyökkäyksen päätteeksi tulleen laukauksen komeasti.

Noin kahdeksan ja puoli minuuttia ennen pelin loppua nähtiin dramaattinen tilanne, kun kiekko osui kovalla voimalla suoraan Ässien puolustaja Aleksi Varttista kasvoihin. Verta valui kentällä lyhyessä ajassa aika paljon, ja Varttinen talutettiin pyyhe kasvoillaan pukukopin puolelle.

Sport kavensi pian ikävän tilanteen jälkeen, kun Tony Sund pääsi tinttaamaan kiekon kovalla voimalla ohi Haasin.

Vaasalaiset tasoittivat pelin vain pari minuuttia myöhemmin, kun Ässiltä oli unohtunut pelaamisestaan suurin osa tärkeistä jutuista. Miro Lehtimäki pääsi iskemään maalin edestä tasoituksen.

Johtomaalikin tuli pikaisesti, kun Sport vauhtiin pääsi. Claireaux iski maalin kulmalta kiekon verkkoon. Haas torjui ensimmäisen vedon, mutta kukaan ei saanut Claireauxia kuriin.

Ässät haki tasoitusta ottamalla Haasin pois maalilta noin minuutti ennen loppua. Tasoitus ei ollut edes lähellä.

Maalit:

06.53 Mikael Saha (Lenni Killinen, Jyri Marttinen) 0–1

14.33 Killinen (Otto Kivenmäki, Peter Tiivola) 0–2 SR

21.27 Valentin Claireaux (Joel Kiviranta, Oskari Manninen) 1–2

23.01 Jussi Makkonen (Marttinen, Saha) 1–3

52.51 Tony Sund (Valtteri Viljanen) 2–3

54.53 Miro Lehtimäki (Victor Westermarck, Erik Riska) 3–3

55.58 Claireaux (Kiviranta, Manninen) 4–3

Ässien kokoonpano

Ykkösketju:

Lenni Killinen–Peter Tiivola–Otto Kivenmäki, Jyri Marttinen–Mikael Saha

Kakkosketju:

Jouka Juhola–Niklas Appelgren–Aki Juusela, Kristian Tuohilampi–Aleksi Varttinen

Kolmosketju:

Tuomas Huhtanen–Severi Sillanpää–Matias Varttinen, Niklas Peltomäki–Saku Salmela

Nelosketju:

Eemeli Takala–Jussi Makkonen–Aleksi Rekonen, Teemu Kiviniemi

Maalivahdit:

Radek Haas (Kasperi Kotkaniemi)

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: