LuKi taistelee pudotuspelipaikasta - Urheilu - Satakunnan Kansa

LuKi taistelee pudotuspelipaikasta loppuun asti – ratkaisu nähdään sunnuntain päätöskierroksella

Krista Järvelin oli tehoilla 2+1 LuKin johtohahmoja. Voitolla luvialaiset pitivät oman pudotuspelihaaveensa elossa ja samalla he sinetöivät vastustaja Blue Ringsin putoamisen ykkössarjaan.

23.2.2019 18:22

Luvian Kiekko taistelee loppuun asti ringeten SM-sarjan viimeisestä playoffs-paikasta.

Mahdollisuudet neljänteen sijaan säilyivät, kun LuKi kukisti tuusulalaisen Blue Ringsin 6–2 (2–0, 3–1, 0–0, 1–1).

LuKin edellä neljäntenä oleva Lahti hävisi samaan aikaan RNK:n vieraana peräti 1–9. Niinpä Lahti lähtee sunnuntain päätöskierrokselle vain pisteen luvialaisia edellä.

Helppoja pisteitä ei ole luvassa kummallekaan, sillä Lahti kohtaa sarjakakkosen EKS:n vieraissa. LuKi saa puolestaan Luvialle vieraakseen kolmantena olevan Lapinlahden.

Lauantain pelissä LuKin tehonaisia olivat Krista Järvelin (2+1), Sanni Koivunen (2+1) ja Tuuli Uusitalo (1+2). Noora Peltovirta teki yhden maalin.

LuKin voitto sinetöi samalla vastustajan Blue Ringsin putoamisen ykkössarjaan. Tuusulalaiset ovat kolme pistettä Hyvinkään perässä, eivät näin ollen voi enää nousta jumbosijalta.

LuKi–Lapinlahti, ringeten SM-sarjan päätöskierroksen ottelu Luvian jäähallissa sunnuntaina kello 14.30.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: