Mihin katosi Bilal Velija? - Urheilu - Satakunnan Kansa

Pitkään Suomessa pelannut MuSan makedonialaispelaaja joutui byrokratian rattaisiin – joutui lähtemään maasta

Bilal Velija ehti edustaa Musan Salamaa yli kolme kautta.

18.9.2018 21:00

Musan Salaman kokoonpanosta on viime otteluissa puuttunut tuttu mies, makedonialainen Bilal Velija.

Syy on raadollinen. Miehen oleskelu- ja työlupa-asiat eivät edenneet odotetusti, ja pelaaja on joutunut poistumaan Suomesta.

Velija on pelannut pitkään Suomessa. 2007 PoPassa, 2014 JJK:ssa ja vuodesta 2015 MuSassa.

Makedonia ei kuulu EU/ETA -alueeseen, joten työvoiman liikkuvuudessa on rajoitteita. Jotta työntekijä saa oleskelu- ja työluvan, bruttoansioiden pitää olla vähintään 1 189 euroa kuukaudessa. Urheilijoilla ja valmentajilla tähän voidaan laskea mukaan mahdolliset asunto- ja ateriaedut, joiden arvo liikkuu usein 500–600 euron välillä.

Koko prosessi alkoi 11 kuukautta sitten. MuSa solmi Velijan kanssa jatkosopimuksen, ja tarvittavat paperit laitettiin eteenpäin. Hakemuksia ei tehty niin, että ne perustuivat jalkapallosta saatavaan työtuloon. Ja hakemuksia ei voi edes jättää, mikäli hakija ei ole solminut työsopimusta tai vastaanottanut sitovaa työtarjousta.

Ensimmäiseksi lausunnon antaa TE-toimisto, sitten maahanmuuttovirasto. Lopullinen kielteinen päätös tuli jo TE-toimistolta elokuun alussa.

Yllätys kaikille osapuolille

MuSan toiminnanjohtaja Petteri Lahti avaa kokonaisuutta.

–Velija halusi työskennellä Suomessa pelaamisen ohella, joten sopimus tehtiin sillä ajatuksella, että mies saa elantonsa työstä. Seuran pelaamisesta maksama korvaus olisi tullut tämän palkkatulon päälle.

–Miehellä oli valmiina seuran yhteistyötahojen järjestämä työpaikka teollisuusalalta. Kaikki oli työsopimusta myöten kunnossa.

Kompastuskiveksi muodostui viime aikoinakin esillä ollut saatavuusharkinta. Se tarkoittaa, että työnantajan on selvitettävä, onko kyseiseen tehtävään saatavilla kohtuullisessa ajassa työvoimaa Suomesta tai EU/ETA -alueelta.

Oliko työvoiman saatavuus selvitetty etukäteen?

–Se, että saatavuusharkintaa sovelletaan näin tiukasti, tuli lopulta yllätyksenä kaikille osapuolille. Kaikki ajattelivat homman olevan niin selvä, että syytä kielteiseen päätökseen ei olisi, vastaa Lahti.

Kuluva kausi oli Velijan neljäs MuSan paidassa. Edellisinä kausina ongelmia ei ole ollut.

–Velijan sopimus rakennettiin täksi kaudeksi niin, että se perustui työssäkäyntiin. Hän oli saanut työntekoon perustuvan oleskeluluvan aiemminkin vastaaviin töihin, tarkentaa Lahti.

Velija olisi voinut jatkaa Suomessa pelaajasopimuksen turvin. Tähän MuSa ei kuitenkaan halunnut lähteä. Velija pelasi tällä kaudella 405 minuuttia.

–Meidän olisi pitänyt hakea uutta oleskelulupaa pelaamisen perusteella, mutta silloin työnteko ei olisi ollut mahdollista. Sopimuksen olisi tässä tapauksessa pitänyt kattaa oleskeluluvan tulorajat.

–Tässä tilanteessa meidän piti katsoa myös tulevaisuuteen, sillä meillä on kokoonpanossamme tarjolla samalle pelipaikalle 16-vuotias tulevaisuuden pelaaja. Seuran pitää punnita näitä asioita aina kokonaisvaltaisesti, päättää Lahti.

"En ole aiemmin kuullut"

Markus Juhola on toiminut 15 vuotta Jalkapallon Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtajana.

–En ole aiemmin kuullut, että jalkapallossa olisi käynyt näin. Hämärästi muistan, että joskus koripallossa, muistelee Juhola.

Onko Pelaajayhdistys ohjeistanut seuroja palkka-asioissa?

–Tämä ei ole varsinaisesti meidän asia. Nämä asiat ovat ja tulevat Palloliiton säännöistä. Haluamme tavoittaa tulevaisuudessa kaikki ulkomaalaiset pelaajat heti sopimuksen teon alkuvaiheessa. Aina kaikkia asioita ei ymmärretä ja pettymyksiä saattaa tulla, tietää Juhola.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: