Kiukaisten ratsastajalupaus Ilona Mäkipere Finnish Open -finaaliin - Urheilu - Satakunnan Kansa

Kiukaisten ratsastajalupaus Ilona Mäkipere Finnish Open -finaaliin

Ilona Mäkipere osallistuu GP-finaaliin tammalla Chiva.

21.10.2017 18:21

Euran Kiukaisissa asuva ratsastajalupaus Ilona Mäkipere, 18, hyppää sunnuntaina Finnish Open Grand Prixin finaalissa Helsingissä.

Mäkipere on ollut Helsinki International Horse Showssa koko loppuviikon, ja saavutti finaalipaikan molemmilla ratsuillaan. Hän osallistuu finaaliin 8-vuotiaalla tammallaan Chiva.

–Päätin valita Siirin (Chiva), sillä se teki Ainon kansainvälisissä vähän vähemmän kun Däni (Goombay Dancer), Mäkipere kertoo.

Hän hyppäsi ratsastuskeskus Ainon viime viikonlopun kilpailuissa ensimmäisen kahden tähden GP-luokkansa.

Sunnuntainen finaali alkaa noin kello 10. Ilona Mäkipere lähtee tavoittelemaan palkintosijaa.

–Siiri on kiltti ja lupsakka tapaus, mutta virittyy aina kivasti kisaa ennen. Se on tehnyt nyt 140-sentin tasoa ihan ok, mutta pääasiassa kuitenkin 130–135 sentin tasoa, Mäkipere kertoo.

Mäkipere ratsastaa viimeistä kauttaan juniorina. Hän edustaa huittislaista Ratsastusseura Varsaa. Valmennusta hän on hakenut myös ulkomailta, muun muassa Ruotsissa asuvan Piia Pantsun luota ja Saksasta Mikko Mäentaustan tallilta.

Lue myös:

Kiukaisten Ilona Mäkipere, 17, kaksoisvoittoon esteratsastuksen hallimestaruuksissa – Yhteistä taivalta voittoratsun kanssa vain kaksi kuukautta

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: