NiceFutiksella nihkeä alku myös Ykkösessä - Urheilu - Satakunnan Kansa

NiceFutiksella nihkeä alku myös Ykkösessä

22.4.2017 17:34

Jalkapallon Naisten liigasta Ykköseen pudonneen NiceFutiksen alku on ollut vaikea myös alemmalla sarjaportaalla. Kahden pelin jälkeen niin piste- kuin maalitilikin näyttää nollaa.

Viikko sitten Nice hävisi kotikentällä Tikkurilan Palloseuralle 0–1. Toisella kierroksella pitkä matka Rovaniemelle oli tulokseton, sillä RoPS voitti 2–0 (2–0).

Pinja Spets vei RoPS:n johtoon jo kolmannella peliminuutilla. Edem Esther rokotti porilaisia puolestaan vartin pelin jälkeen.

– Jäimme alussa telineisiin, vaikka saavuimmekin Rovaniemelle jo perjantaina, Nicen valmentaja Heimo Piira myönsi.

Piiran mukaan joukkue lähti karvaamaan yltiöpäisesti ylhäältä. Se oli virhe.

– Rovaniemen kenttä on 108 metriä pitkä ja 70 metriä leveä. Se on niin iso kenttä, että meillä oli hahmotusvaikeuksia.

– Kun karvataan ylhäältä, jokaisen pitää olla mukana. Jos ei ole, vastustaja rokottaa varmasti, Piira mietti.

Puoliajalla Nice päättikin pudottaa karvaustaan. Piiran mukaan se toimi.

– Me jopa hallitsimme peliä. Olen todella tyytyväinen toisen puoliajan peliimme, vaikka maalipaikat olivatkin kortilla.

Valmentajan mielestä lopun hyvät otteet lyhensivät kuitenkin edessä olevaa kotimatkaa. Piira uskoo, että rajusti muuttuneen ja nuorentuneen joukkueen on nyt helpompi jatkaa kohti ensi lauantain kotipeliä TPV:tä vastaan.

– Me maksamme oppirahoja. Edelleen pitää parantaa, mutta kyllä me lähdemme TPV:tä vastaan hakemaan kauden ensimmäistä maalia ja ensimmäistä voittoa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: