Kirihäviö ruotsalaiselle alkaa jo tympiä Pärmäkoskea - Urheilu - Satakunnan Kansa

Kirihäviö ruotsalaiselle alkaa jo tympiä Pärmäkoskea

2.3.2017 20:28

Kirihäviö ruotsalaishiihtäjälle alkaa olla liian tuttua Krista Pärmäkoskelle naisten arvokisaviesteissä. Sotshin olympialaisissa hän taipui Charlotte Kallan loppuvedolle, ja Suomi sai hopean. Kaksi vuotta sitten MM-Falunissa suomalaisten ankkurin kepitti Ruotsin Stina Nilsson. Sama ruotsalaisnainen oli asialla torstaina, ja Suomi sai edellisten MM-kisojen tapaan palkkioksi pronssin.

– Harmittaa, että hävisimme hopean. Stina on kuitenkin yksi maailman parhaista vapaan sprinttereistä, ja tiesin, että minulla tulee vaikeaa, Pärmäkoski sanoi ja myönsi miettineensä Lahdessa Falunin tapahtumia.

– Toivottavasti joskus minullakin kiri riittää loppukiritaistelussa, Pärmäkoski tuumasi.

Pärmäkoski yritti pudottaa Nilssonin matkan varrella, mutta ruotsalainen roikkui sitkeästi perässä. Kun ruotsalainen välillä veti, vauhti tippui, ja vaarana oli neljäntenä takaa-ajoa yrittänyt Yhdysvaltain ankkuri Jessica Diggins.

Pärmäkoski sanoi mitalihaastattelujen englanninkielisessä osuudessa, että yritti päästää Nilssonin edelleen viimeiseen laskuun, jotta olisi itse päässyt suotuisaan peesiin. Nilssonille se taktiikka ei kuitenkaan kelvannut.

– Minun olisi pitänyt varmaan pitää kahvitauko, Pärmäkoski tuumasi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: