Näin helatorstain ja helluntain välisenä aikana moni maallistunut kansalainen yrittää muistella, mitä nämä pyhäpäivät merkitsivätkään. Mitä tapahtui vaikkapa helluntaina?
Muinoin Lähi-idän aavikoilla kerrotusti koettujen yliluonnollisten ilmiöiden yhteys nykyisiin arkivapaisiin ei välttämättä oikoseltaan avaudu.
Autiomaassa voi kyllä kokea hengellisiä elämyksiä. Esimerkiksi, jos menee Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Siellä asustaa koloradonkonna. Jos sitä nuolee, voi kohdata jumalan.
Tai näin sanotaan. Konna erittää nahastaan dmt-nimistä kemikaalia sekä bufoteniiniä.
Ne ovat voimakkaita psykedeelejä ja aiheuttavat näkyjä, harhoja ja jopa jumalallisia kokemuksia. Etelä-Amerikan alkuperäiskansat nauttivat dmt:tä kasvisuutejuoma ayahuascan muodossa rituaaleissaan.
Oikeasti koloradonkonnaa ei kannata nuolla.
Psykedeelien lisäksi konnan eritteessä on myös myrkkyjä, jotka voivat tappaa koiran, ihmisenkin. Kyse on kuitenkin konnan puolustuskeinosta saalistajia vastaan.
Psykedeelejä lypsetään konnasta esimerkiksi rapsuttamalla otusta leuan alta. Se alkaa hikoilla maitomaista nestettä, joka kerätään talteen.
Päihdyttävä ainesosa eristetään myrkystä, kuivatetaan kiteiksi ja nautitaan polttamalla. Se ei periaatteessa ole vaarallista, mutta aiheuttaa kosmisia olotiloja.
Konnalle on perustettu jonkinlainen hippiseurakuntakin, ”valaistuksen konnan kirkko”.
Itse konna on tanakka ryökäle. Se voi kasvaa 20 senttimetriä pitkäksi, siis melkein lautasen kokoiseksi, ja onkin Yhdysvaltojen suurin kotoperäinen konnalaji.
Nimestään huolimatta konna ei asu Coloradossa, vaan sitä tavataan etelään virtaavan Coloradojoen liepeiltä.
Ihmisen ja sammakoiden eritteiden yhteinen historia on pitkä ja värikäs. Etelä-Amerikassa tunnetusti on käytetty eräiden sammakoiden myrkkyjä metsästysnuolissa.
Näitä nuolimyrkkysammakoita ei missään nimessä pidä mennä lipomaan, tai voi oikeasti kohdata luojansa.