”Ulosteen politiikkaa” tutkiva Anna Rajala sai jättimäisen rahoituksen tutkimukselleen Suomen Akatemialta: ”Ajattelin, että ei tällaista tule kukaan rahoittamaan”

Anna Rajalan mielestä ulostamisesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti.

Ulostetutkimuksen tekijän mielestä ulosteesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti eikä siihen liittyviä eettisiä tai poliittisia näkökohtia käsitellä riittävästi.

9.5. 8:08 | Päivitetty 10.5. 14:54

Projekti oli vähällä jäädä pöytälaatikkoon. Ajattelin, että ei tällaista tule kukaan rahoittamaan, koska aihe on tällainen”, sanoo Tampereen yliopiston tutkija Anna Rajala.

Toisin kävi. Rajala oli yksi 29:stä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijasta, jotka saivat Suomen Akatemian tutkijatohtorirahoituksen. Kolmivuotiset 200 000–300 000 euron rahoituspäätökset julkaistiin keskiviikkona. Suomen Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla ja se on riippuvainen valtion budjetista tulevista varoista.

Rahoitettujen hankkeiden joukossa on esimerkiksi tutkimus talouden taantumien vaikutuksista eriarvoisuuteen, sateenkaariparien ihmissuhdeongelmista ja eroista sekä siitä, vaihteleeko vanhempana olemisen vaikutus palkkaan koulutus- ja tulotason mukaan.

Tutkija Anna Rajala.

Rajalan tutkimuksen otsikko herättää huomion otsikollaan Shit made public: politics of faeces in urban spaces, art, and bioethics (suom. Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa).

Otsikko voi herättää lukijassa hämmennystä tai hilpeyttä, mutta Rajala kertoo lähtökohtansa tutkimukselle olleen päinvastainen: hänestä ulosteesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti eikä siihen liittyviä eettisiä tai poliittisia näkökohtia käsitellä riittävästi.

Hänen tutkimuksensa tavoitteena on selvittää, mikä tekee ulosteesta poliittista ja miten ulosteeseen keskittyminen politiikassa voi parantaa ihmisten hyvinvointia.

Se, että osa maailman väestöstä pystyy tekemään tarpeensa posliinipönttöön ja vetämään vessan ilman että asiaa tarvitsee sen kummemmin miettiä, on valtava etuoikeus. Yli 1,7 miljardilla ihmisellä ei ole pääsyä riittävän sanitaation ääreen”, Rajala sanoo.

Suomessa kysymykset sanitaatiosta, ulostamisesta ja ulostamisoikeudesta ovat olleet esillä vanhusten ja vammaisten hoivaa koskevissa artikkeleissa. Rajala viittaa uutisiin turkulaisesta palvelutalosta, jonka asukkaista osa oli vähentänyt veden juomista, jotta heidän ei tarvitsisi pyytää palvelutalon vähiltä työntekijöiltä vientiä vessaan.

Rajalan mukaan ulosteessa on jännite elämälle tarpeellisuuden ja elämälle vaarallisuuden välillä.

”Uloste väärässä paikassa, kuten juomavedessä, on terveysriski. Tai jos hoiva­kontekstissa ihminen ei pääse ulostamaan, sekin on hyvin vakava terveysriski.”

Ammatilliselta taustaltaan Rajala on fysioterapeutti, mistä kumpuaa hänen kiinnostuksensa kehollisiin kysymyksiin.

Parhaillaan hän on mukana Vaippahanke-nimisessä tutkimushankkeessa, jota johtaa tutkijatohtori Tiina Vaittinen. Hankkeen tavoitteena on lisätä tietoutta aikuisten virtsan tai ulosteen tahattomasta karkailusta ja kehittää kestävää terveysjärjestelmää.

”Hankkeessa on noussut esille, että ihmisillä on tarve puhua näistä asioista, mutta julkisilla foorumeilla asioista ei voida puhua, koska aihe on tabu”, Rajala sanoo.

Rajalan mukaanulostaminen vaikuttaa keskeisesti esimerkiksi ihmisen mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan. Esimerkiksi suolistosairaudet tai suolistosyöpien jälkitilat voivat vaikuttaa ihmisen kykyyn toimia työssä. Mahdollisuus tarvittaviin vessakäynteihin työn lomassa voi riippua työnantajan suopeudesta.

”Me kaikki ulostamme, eikä ole elämää ilman kakkaamista. Sehän tekee ulostamisesta radikaalisti demokraattisen asian”, Rajala sanoo.

Lue lisää: Tulehdukselliset suolistosairaudet yleistyvät kovaa vauhtia – sairastuneiden määrä kolminkertaistunut kahdessa vuosikymmenessä

Viime syksynä Suomen Akatemian tutkimusrahoitus oli leikkausuhan alla. Sosiaalisessa mediassa käytiin keskustelua tiederahoituksen leikkaamisen puolesta ja vastaan, ja esiin nostettiin yksittäisiä rahoituspäätöksiä, joille penättiin perusteluita.

Itä-Suomen yliopiston mukaan sen tiettyjen alojen tutkijoita, tutkimusaiheita ja tutkimushankkeiden saamia rahoituspäätöksiä kyseenalaistettiin ja yliopiston tutkijoihin kohdistettu kritiikki yltyi jopa häirinnäksi ja uhkailuksi.

Rajala kokee, että julkisessa keskustelussa yhteiskuntatieteellisen, humanistisen ja kulttuurin tutkimuksen arvostus on selkeästi matalampi kuin pitäisi.

”Tiedon ja ymmärryksen lisääminen pitäisi julkisessa keskustelussa arvottaa yhtä tärkeäksi kuin innovaatioiden ja selkeimmin hyödynnettävissä olevien tuloksen arvostus. Tällä hetkellä näin ei ole.”

Rajala itse arvioi jo rahoitushakemuksessaan, että hänen tutkimusaiheensa saattaa herättää huomiota tiedemaailman ulkopuolella. Hänestä tutkijoita tulisi kannustaa julkaisemaan tutkimustaan kotimaisilla kielillä ja popularisoimaan tutkimustuloksiaan nykyistä enemmän.

Rajalan mukaan akateemisen maailman rakenteet eivät tähän juuri kannusta. Yliopistot ja tutkimuksia rahoittavat tahot yleensä painottavat kansainvälistymistä tai kansainvälisen julkaisemisen tärkeyttä, jolloin on kannattavampaa tähdätä kansainvälisiin julkaisuihin kotimaisten sijaan. Kansainväliset tiedelehdet ovat myös kotimaisia tyypillisemmin maksumuurien takana ja suuren yleisön tavoittamattomissa.

Tutkimuksen julkinen arvostelu pelkän rahoituspäätöksen perusteella taas on Rajalasta epäreilua.

”Kun tutkimus rahoitetaan, se on hyvin alkuvaiheessa, eikä välttämättä tiedetä, mihin tutkimus tulee johtamaan.

Suomen Akatemian tutkimusrahoitus on kilpailtua. Vuonna 2021 kolmivuotinen kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijatohtori­rahoitus myönnettiin vain 11 prosentille hakijoista.

Suomen Akatemian tutkijatohtori­rahoituksen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien hiljattain tohtorintutkinnon suorittaneiden tutkijoiden pätevöityminen vaativiin tutkimus- tai asiantuntija­tehtäviin ja edistää heidän siirtymistään kohti itsenäistä tutkijanuraa.

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta rahoitti tällä rahoituskierroksella yhteensä 29:ää tutkijatohtoria seitsemällä miljoonalla eurolla sekä 23:a uutta viisivuotista akatemiatutkijaa 10,3 miljoonalla eurolla.

Oikaisu 10.5.2022 kello 14.54: Anna Rajala ei saanut Suomen Akatemialta apurahaa, kuten artikkelin otsikossa aiemmin kerrottiin. Suomen Akatemia rahoittaa tutkimusta, ja Rajala sai Suomen Akatemialta tutkijatohtorirahoituksen. Lisäksi Suomen Akatemian mukaan myös apurahoja myöntävät tahot rahoittavat tutkimusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut