Olipa hyvä kirjoitus kahden ylioppilaan elämästä. Tuo näkökulmaa nuorille, kaikki eivät voi eivätkä pysty kuuteen ällään. Ja onneksi kaikki eivät edes halua. Tie on auki nuorille, kun kuuntelee itseään ja pyrkii tavoitteeseensa. Paras juttu pitkään aikaan. Kiitos. Neljän yo:n äiti
Jari Koskela kirjoitti (SK 8.5.) Satakunnan olevan tulevaisuuden maakunta, mutta toisti jo loppuun jauhettuja teemoja liikenteestä ja maataloudesta. Tulevaisuus on vihreässä siirtymässä, jota Satakunnan värimetalli-, energia- ja akkumateriaaliteollisuus edustavat. Jarin puoluetoverit kuitenkin vastustavat sähköautoja, tuulivoimaloita ja muutenkin politiikkaa, joka tukee juurikin niitä valintoja, joista Satakunta tulee elämään tulevaisuudessa.
Kyllä on säälittävää, kun taloyhtiön kokouksessa on samat naamat vuodesta toiseen. Itsekritiikki puuttuu kokonaan.Ymmärrys hoi äly älä jätä.
Itselläni on ainakin kauhea kännykkäriippuvuus, en taida olla ainoa. Kansansairausko jo? 50v
Jos nyt jollakin sattuu olemaan Putinin puhelinnumero, niin kerro sille, että me täältä lännestä ei missään nimessä haluta vallata Venäjää!
Hävettää olla suomalainen, kun oman maan ihmiset kärsii. Vain kiristyksiä, leikkauksia, rahan lapioimista ulkomaille. Ensin oma maa kuntoon ja sitten vasta autetaan muita!
Olisiko Porin kaupungilla varaa lainata roskanpoimijaa minulle ja mahdollisesti muillekin roskienkerääjille, jotta roskien noukkiminen sujuisi paremmin? Katri Mäntyniemi
Jotenkin tuntuu kummalta, että välinpitämättömien ihmisten roskat pitää jonkun toisen kerätä! Samoin kerrostalon ikkunasta näkee päivittäin, miten nämä välinpitämättömät ihmiset jättävät koiriensa jätökset kadun puskien viereen. Kummallista, ettei Suomeen saada aikaiseksi samanlaista sakottamista kuin useissa muissa maissa on käytössä. 300 sakkoa, jos heittää roskan maahan tai jättää lemmikin ulosteet korjaamatta.
Olen jo vuosia ihmetellyt Nuorisotalon vieressä asuvana tätä asiaa: Miksi piha on ihan tärkeässä kunnossa? Roskia joka puolella ja rakennuksen edessä olevat istutukset ovat täynnä pusikkoa. Joka kevät tulppaanit yrittävät tulla risujen alta.Turhaan. Odotetaan vaan, että pensaisiin tulee lehdet, niin kaikki kunnossa.
Kaikki maahanmuutto Suomeen on pysäytettävä välittömästi. Korkeakoulutetut asiantuntijat eivät Suomeen tule, halpatyövoima kylläkin. Ruotsin tielle emme halua, valitkaamme siis viisaasti, oma väki uudelleenkoulutukseen.
Raumalla ilmainen joukkoliikenne, Pori tuplasi hinnan!
Voisiko joku kertoa minulle, vanhalle mummolle, että mistä nämä rakennusten sisätilaongelmat kumpuavat? En ymmärrä! Tietoa on ja moderneja välineitä. Eilen vierailimme monta sataa vuotta vanhoissa rakennuksissa, ei ollut sisätilaongelmia. Onko tieto lisännyt tuskaa ja unohdettu yksinkertaiset perusasiat rakentamisessa? Vai verhotaanko sisätilaongelmaksi jokin muu ongelma?
Piti laittaa tänne joku naseva valitus jostain arkielämän ilmiöstä, mutta pirulauta, mitään ei tullut mieleen. Laitan kyllä heti, kun jotain keksin. Odottakaas vaan!
Taas uutisoitiin koronarahan maksamisesta ja kuinka Porin perusterveydenhuollon koronakohortin hoitajat jätettiin taas ilman korvausta. Osoittaako tämä päätös Porin arvostusta hoitajia kohtaan. Kyseisen osaston hoitajat ovat ehdottomasti korvauksen ansainneet
Mitä jos palautettaisiin perustuslakiin muinainen, Kekkosen aikainen pykälä, että jokaiselle pitää löytyä töitä. Miksi se poistettiin?
Kehitysavusta ei voida leikata, sanoo ruotsalainen puolue, mutta vanhuksilta ja lapsilta voidaan. Hei haloo.