Ei Porin kaupungilla mikään hätä ole, ettei sijaisia saada. Oli sitten kyse hoitopuolesta tai varhaiskasvatuksesta. Luvataan pitkiä sijaisuuksia, mutta kun sanot epäkohdista, niin kenkää tulee. Siellä pomon kopissa käy yksi sun toinen valittamassa sijaisista, miten ne tekee työnsä. Mutta muistakaa pomot. Moni pulju ei toimisi ilman sijaisia. Luojan kiitos olen kohta eläkkeellä.
Nyt onnisti! Soitin lääkärin ajantilaukseen ja minulle vastattiin ystävällisesti ja sain ajan!
Eihän ne lapsiparkit nyt kävelyn takia ole suunniteltu. Vaan siksi, että saa auton ovet selkosen selälleen auki. Näin voit ottaa ja laittaa lapset turvaistuimeen tai turvakaukalon penkille tai auttaa lapsen istuinkorokkeelle istumaan ja sulkea turvavyöt ym. On tilaa työskennellä, eikä myöskään kolhi toisia autoja oman auton ovella. Lapsiparkki on mitä mainioin keksintö.
Samalla lehden aukeamalla: Iäkästä naista etsittiin lähes vuorokausi. Poliisin, pelastuslaitoksen, rajavartiolaitoksen ja vapaaehtoisten toimin. Ja toinen juttu: Vanhuspalveluihin kaavaillaan 2,3 milj. euron säästöjä hyvinvointialueellamme. Auttaisiko, jos kaikki maksaisivat ylimääräisen 10 eur/kk terveyskeskusmaksun. Satakunnassa asuu 216 000 ihmistä, jos joka 3:s maksaa, niin ...
Tietenkään mistään ei pidä leikata – tämä nyt vaan tiedoksi hallitusneuvotteluihin täältä kentältä. Kyllä kaikilla pitää olla oikeus lainata sähköauto paikallisesta kirjastosta. Rahaa on!
Eräs syy iäkkäämpien sairaanhoitajien uupumisen on osaamattomuus. Heikot atk-taidot ja vanhat työskentelytavat rasittavat valtavasti. Sitten vielä kun lähes kaikki pitää kysyä lääkäriltä tai muilta osaajilta.
Ilmo Pikkarainen: Oli hyvä mielipide autojen sivukarmien vaarallisuudesta. Omistin Q-mallisen citymaasturin, jossa paksun A-pilarin ja peilin taakse jäi piiloon useita kertoja ajoneuvoja ja jalankulkijoita. Hyvä, että ehdin jarruttaa ja vältyin kolareilta. Autoa ostaessa kannattaa huomioida tämä asia. Myyjät eivät siitä varoita.
Käsitteet Eurooppa ja EU menevät arkikielessä helposti sekaisin. Juhlistan kyllä mielelläni Eurooppa-päivää, mutta en kannata EU:ta.
Edellistä hallitusta syytettiin riitelystä. Nykyinen porukka on aloittanut riitelyn ennen kuin on edes hallitusta.
Kiitos sille mukavalle ihmiselle, joka ilmoitit tyyttäämällä, että automme pölykapseli on irtoamaisillaan. Sitten sanoisin päättäjille: älkää huonontako vanhusten, lapsien, nuorten, työttömien asemaa. Ja vielä yksi asia: kiusausta ei saa koskaan hyväksyä, on puututtava ajoissa asioihin. Aurinkoista kevättä kaikille.
KYLLÄ virkamies on virkamies minulle, oli hän sitten nainen tai mies.Turhanpäiväinen nimien ja nimikkeiden vääntely olisi jo aika lopettaa.
Sinä "kyykäärmeiden pihaantoimittaja", anna itse oma nimesi ja osoitteesi, niin toimitamme puolestamme päästäiset, hiiret, myyrät ja rotat sinun pihaasi. Kyy on hyötyeläin. Pitää olla joko taikauskoinen tai tyystin luonnosta vieraantunut kyytä pelätäkseen. Saman taikauskon takia Suomessa tapetaan varmasti paljon myös rantakäärmeitä ja vaskitsoja.
väylävirasto hioo keltaisista tiemerkinnöistä keltaista väriä pois. Kaksi raskaan kaluston ajoneuvoa kiertää alle kävelyvauhtia Suomen teitä. Ei tullut mieleen, että antaa ajan tehdä tehtävänsä? Urakka maksaa todella paljon. Olisiko voinut laittaa rahat teiden kunnossapitoon? Vai onko ne täydellisessä kunnossa?
sähköyhtiöt voisivat hakea rahankeräysluvat ja mennä kerjäämään rahaa lippaan kanssa kaduille ja kauppojen edustalle.