Kyllä ne Innan luetteloimat hankkeet on laitettu alulle edellisen kaupunginjohtajan aikana. Kunnia sille, jolle se kuuluu!
Kiitos Jukka Tuori (SK 4.5.) mielipiteestäsi, lähes samaa mieltä kanssasi.
VILKUTA minulle! Vilkuta, kun vaihdat kaistaa, vilkuta, kun olet kääntymässä oikealle tai vasemmalle. Vilkuta silloinkin, kun aiot poistua kiertoliittymästä. Eihän se voi olla kovin vaikeaa!
Miksi perusturvan hoitotarvikejakelusta ei saa tarvikkeita? Mistä johtuu? Mitenkä hoidetaan ilman? Voisiko joku päättävä henkilö vastata, koska heihin ei saa yhteyttä.
Ohje Orpolle. Muuttamalla lakisääteinen holtiton rahanjako kaikille kaikkea -periaatteella tarveharkintaiseksi, niin 10 miljardin säästö olisi mahdollista huomispäivänä ilman, että yksikään todella tukea tarvitseva joutuisi ahdinkoon.
Metsänomistaja ei saa enää puuta metsästä kaataa. Hänestä on luotu mediassa pahin luonnon vihollinen. Mutta kaupunkicityillä ei ole mitään rajoitetta puiden kaadossa. Kunhan mukulat pääsee pelaamaan palloa. Luonnolla ja linnuilla ei ole pienintäkään merkitystä. Eli vanha sanonta pätee: tehkää kuin minä sanon, älkää niin kuin itse teen. Vertaa Porin touhut.
Ostin vappuna munkin ja maksoin siitä jopa 1.50 senttiä. Oli varmaan öljyssä paistettu. Yäk.
Joka vaaleissa o uusii sanontoi ! Ny on uudet pöydät!
Ihmeelliseltä tuntuu, ettei opiskelijoille kelpaa edullinen ruoka opiskelijaravintoloissa. Mistä muualta saat täydellisen aterian hintaan 2,95. Totta kai se on vain yksi ateria päivässä, mutta kyllä se ainaisen makaronin voittaa, ja onhan se etuus opiskelijoille.
Suomi on eksynyt ikävälle sodan polulle, pian väistyvien suurisuisten johtajiemme ansiosta. Rauhan harjoittelu ja diplomatia olisi parempi kuin sotaharjoitukset.
MITÄ jos Rosenlewin katolla oleva sekä Antinkadun ja Rautatienpuistokadun tykit vietäisiin sulatettavaksi ja tehtäisiin niistä vaikka auroja. Viha vaino pois, rauha parempi ois.
Jälleen yksi esimerkki poliitikkojen päätöksenteosta: pienimmän järjen mukaan mennään. Palkataanko kaksi hammaslääkäriä korjaamaan xylitolin hylkäämisestä syntyneitä vaurioita? Ei muuten riitä, koska äänekkäät aikuiset kuitenkin jatkossakin vievät lasten hoitoajat. Nähty on.
Jatkuvasti kuullaan uutisia Suomeen tulevista vihersiirtymään liittyvistä investoinneista. Miksi persut vastustavat vihersiirtymää eli uusien työpaikkojen syntymistä ja vihersiirtymää tukevan satakuntalaisen teollisuuden menestymistä? Vihersiirtymän vastustaminen on epäisänmaallista.
SAMAA MIELTÄ perusturvan takaisinsoittopyynnöistä. Ei kuulu. Olen odottanut jo kolme viikkoa täällä Itä-Porin alueella. Asiallisesti jätetty vain yksi takaisinsoittopyyntö.
OLTERMAN-JUUSTON hinta on vuodessa noussut 45 prosenttia.Työntekijöiden palkat on nousseet 3,7 %. Kenen ”syviin” taskuihin meni loput 41,3 prosenttia?
Mikä kumma on, kun on jatkuvasti ongelmia postin jakelussa Ulvilassa.
Olemme vaimoni ja minä luonnonsuojelun kannalla, mutta emme ymmärrä mitä eroa on luonnonsuojelun kannalta meneekö vaikka 500 ihmistä Kalloon autolla, kävellen tai pyörällä.
Miksi lehdissä ei ilmoiteta, että terveyskeskuksista voi ottaa itselleen omahoitajan? Omahoitajalle on oma numero ja hoitaa ajan lääkärille, hoitaa lähetteen laboratorioon röntgeniin ynnä muuta. Nyt pitäisi asiasta tiedottaa eikä kuormittaa ajanvarausta.
Miksi Suomessa ei puututa venäläisten maakauppoihin? Viime vuonna tehtiin ostoja enemmän kuin edellisinä vuosina. Mikä ryhmä Suomessa tästä hyötyy? Miksi siitä ei edes keskustella, vaikka isänmaata myydään pala palalta, ja vielä itänaapurille? Sieltäpäin on helppo tulla omalle tontille.