Kallon kallioille pitäisi vetää asfaltti. Ei motoristit muuten ajovarusteissaan sinne pääse. Mutta Yyterin jätätte rauhaan, maastopyöräilijät jo pilaavat rantaviivaa.
Kyllä Kalloon mahtuu vaikka bussilla. Olen itse vienyt ryhmän kaksi kertaa sinne normaalimittaisella bussilla. Ensimmäisellä kerralla oli kioski auki.
Kiitos sotaveteraani Heimo Ratalan jutusta (SK 27.4.). Varsinkin kuva kosketti, siinä oli jotain, minkä me nykyihmiset olemme kadottaneet.
Olipa hienoa nähdä perinteinen karhulippu kaupungintalon salossa tylsän P-lipun sijasta. Vaimokin liikuttui.
Kyllä oli kolme hyvää mielipidettä torstain (27.4.) lehdessä. Kallosta ja luontokadosta pelottelu estää nuoria tekemästä lapsia. Kalloon moni kävelee, jos on paikka, mihin auton turvallisesti jättää ja joidenkin kuuluu päästä sinne autolla. Itse tykkään kävellä.
Tavalliset hoitotädit ovat lasten kanssa. Akateemiset suunnittelevat ja tekevät paperitöitä.
Miksi Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa? Suomessa on kaikkien mahdollista opiskella akateemisen ammatin. Köyhien lapsista ei tule automaattisesti duunareita. Kun valtio sivistyy, niin se tulee tarvitsemaan niitä raskaan työn tekijöitä. Voisi sanoa, että ilman orjatyötä ei pärjätä. Vasemmistokin on tämän ymmärtänyt. Hiirikädellä ei saa mitään konkreettista aikaiseksi, jos tekeviä käsiä ei ole käytettävissä. Joku voi kysyä, onko sivistysvaltio oikeaa sivistystä?
Jäähallin fanikaupan tilalle ollaan tekemässä jotakin ihmeen ”monitoimitilaa” (SK 27.4.) ja fanikauppa ripotellaan pitkin hallia pop up -pisteiksi. Asia on kyllä niin, että ison remontin aikaan hallin käytävät jäivät leventämättä A- ja B-katsomoiden takana ja ovat ahtaudessaan jo lähinnä turvallisuusriski. Ei sinne enää mitään myyntipisteitä mahdu, kun ei siellä mahdu ihmisetkään kävelemään.
West Areenan nimi muuttuu. Veikkaan, että uusi yhteistyökumppani on Jalostaja ja hallin nimeksi tulee Italian Pata Areena.
Roskat tai mikä muu asia vaan, aina joku löytää syyn opettajista. Kyllä kouluissa ympäristöopissa mm. puhutaan/opetetaan roskien keräämisestä, lajittelusta, jopa järjestetään roskienkeräämispäiviä näin keväisin. Koulu ei kuitenkaan kasvata yksin, kyllä kodin mallilla ja asenteilla asiassa kuin asiassa on suuri merkitys. Koulujen pihat/parkkipaikat ovat myös vapaa-aikoina monen ajanviettopaikkoja, viikonlopun jälkeen se näkyy roskattuna ympäristönä, valitettavasti. Vastuu on yhteinen – koulu tekee varmasti osansa tässäkin asiassa.
Suomi voisi nyt Fortumin myötä ottaa mallia Venäjästä. Kaikki venäläisten omistamat kiinteistöt, yritykset ja maa-alueet Suomen valtion omistukseen. Eipä tarvitse Orponkaan vähään aikaan miettiä, miten nyhtää kansalaisilta 6 miljardia, kun pistetään venäläiset maksamaan.
Luvialla on metsästä lentänyt naarasmetso häiriköinyt toista päivää yhtenäiskoulun pihalla. Onko se ”tiikeriäidin” mielenosoitus koulurauhan puolesta?
Satakunnan radio puhui päivän koppelosta, joka on äkäisenä Luvian koulun pihalla. Toimittajat eivät huomanneet syytä koppelon käytökseen: läheinen tuulivoimapuisto tuhosi metson soidinpaikat. Tuulivoimalat rakennetaan ilman ympäristölupaa, alue on tärkeä yhtenäinen noin 40 m korkea selänne mereltä pitkälle sisämaahan yli 8-tien. Nyt sinne rakennetaan isoja tuulivoimaloita 31 kappaletta ja yli 15 kilometriä pitkä sähkölinja OL3-voimalinjaan kiinni. Ei ollut mikään ihme, jos koppelo suuttui ja räyhäsi kaksi päivää vihaisena Luvialla koulun pihalla. Vihreä siirtymä tekee luonnostaan tuhoa.
Satakunnan radion iltapäiväohjelma on täysin ala-arvoista. Toimittaja Turusta toistelee koko ohjelman ajan aamulla kuultuja juttuja. Kanava vaihtuu kohta.