”Hölmöläisten peiton jatkamista on se, miten yhtäällä ollaan viemässä metsänomistajilta harkintaoikeus omien puidensa käyttämiseen ja toisaalla annetaan tuulimyllyfirmoille lupia surutta kaataa kasvuvaiheista metsää myllyjen alta”

Kirjoittajan mielestä metsäpolitiikan logiikka ontuu.

Saadaan vielä lähiaikoina nähdä, että persut kääntävät takkiaan monessakin asiassa, jotta he pääsevät hallitukseen ja istumaan ministeriauton takapenkille.

Keskusta. Pidetäänkö keskustapuolueelle nyt hautajaiset? Eteenpäin menee muut puolueet.

vasemmistoliitto voisi välttää ikävät yt-neuvottelut ja mahdolliset irtisanomiset jakamalla käytettävissä olevat varat henkilökunnan kesken kunkin henkilökohtaisen tarpeen mukaisesti. Niin me perheyrittäjät teemme.

Vaikeat ovat varmaan hallitusneuvottelut. Mainitsematon ja ehkä kuitenkin tärkein tehtävä seuraavalla eduskunnalla ja hallituksella on palauttaa politiikan uskottavuus kansalaisten silmissä tämän menneen neljän vuoden hullunmyllyn jälkeen.

Voisikohan ottaa takaisin käyttöön taas sana koota kasaamisen sijaan, kun se ei nyt ole sama asia. Hallitustakin kasataan, kun se nyt on kyllä kokoamista. Kaikki vaan kasataan, vaikka olisi tosiasiassa kokoamista. Kasa on aika epämääräinen käsite. Toinen hävitetty sana on kilpailu. Kaikki on nykyään vaan "leikkimielistä" kisailua, vaikka kilpailtaisiin jostain vakavammistakin asioista. Ja joka paikkaan vaan törmätään, ei enää kohdata. Kieli köyhtyy.

Leikkauksista ja sopeutuksista neuvoja ja ohjeita televisiossa antavat henkilöt, joiden palkka on vähintään 5 000 euroa kuukaudessa. Olisi hyvä kuulla neuvoja noin 2 000 euroa ansaitsevilta

Mitä on virkamiehet tehneet sen aikaa, kun metsät on Suomessa loppuun hakattu? Metsäkeskus ja kaikki se porukka pitäis valvoo näitä asioita. Ei ole valvottu, kun näin on käynyt.

HÖLMÖLÄISTEN peiton jatkamista on se, miten yhtäällä ollaan viemässä metsänomistajilta harkintaoikeus omien puidensa käyttämiseen ja toisaalla annetaan tuulimyllyfirmoille lupia surutta kaataa kasvuvaiheista metsää myllyjen alta. Kyllä raha hyvä on – järki olisi vielä parempi.

Lippisäijien määrä on jonkin verran vähentynyt. Kiitokset kuuluvat naisväelle. Hienoa, että annatte ohjeet ennen kuin äijät hilpasee kylille kaffeelle. Kaiken takana on nainen.

Mahtaako virkavalta tietää, mikä laite on desibelimittari? Hieman on mopo- ja mönkijäpoikien pakoputkiviritykset lähteneet lapasesta. Tehkää nyt ihan oikeasti jotain.

Kauhava tavoittelee Nato-tukikohtaa. Nyt Porin päättäjät hereillä ja pikainen hakemus, että saadaan Naton laivat Porin vähällä käytöllä olevaan satamaan. Sotilaiden koulutus Säkylään ja Niinisalon. Lentokenttäkin Porissa lähes tyhjillään, hyvin mahtuu hävittäjiä lentelemään länsirannikon ilmatilaan. Rahaa tänne tarvitaan ja nyt olisi paikka sitä tehdä.

Yhdysvallat on käyttänyt itsenäisyytensä ajasta 93 prosenttia sotimiseen. Nyt se on ottanut viattoman rauhankyyhkysen roolin , vaikka Nato-maat sen johdolla varustautuvat todellisuudessa kiivaasti ja lisäävät sodan uhkaa.

Hyvät hyvinvointialueemme päättäjät, mihin olette siirtäneet vanhukset jo lopetetuista yksiköistä, kun hoitopaikoista on jo pitkään ollut huutava pula. Missä ovat vanhukset?

Mitä ihmettä? Purjehdusseuranhan täytyy muuttaa muualle. Eihän veneiden huollot ja nostot luonaa ilman ajoneuvoa.

Et voi valmistautua sotaan ja estää sitä samaan aikaan. Albert Einstein.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut