Perussuomalaiset ovat taas kääntäneet takkinsa, sillä he ovat valmiita menemään hallitukseen, joka kannattaa EU:ssa pysymistä. Toisaalta hyvä, sillä Suomen on parasta pysyä EU:ssa ja samalla tässä kiitos myös vihervassarihallitukselle, joka vei Suomen Natoon.
Vaalitenteissä Marin sai aina toimittajalta helposti puheenvuoron. Hän myös ottaa puheenvuoron ihan itse halutessaan. Muut odottavat kiltisti vuoroaan käsi pystyssä. Purran mielipiteet keskeytettiin usein tai Marin huusi päälle.
Linjuriauto on maantien Ässä!
Porin Linjojen busseihin pitäisi saada näytöt, joissa lukisi seuraavan pysäkin nimi. Voitaisiin lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta turistien keskuudessa.
Nyt kun Pomarkku on kerran noin hienosti ylijäämällä, niin eikö sitten olisi jo aika ryhtyä remontoimaan kunnan vuokra-asuntokiinteistöjä. On meinaan yksikin tosi törkeässä kunnossa. Jopa hometta ikkunoissa, että oikein rihmastoja kasvaa. Ja saunassa ei huvita käydä, kun on samaisessa kunnossa tämäkin. Ei se ihme, jos ei uusia vuokralaisia huvita tulla vuokralle tähän kyseiseen taloon, kun ei viitsitä mitään remontoida. Tai tietysti tämähän kuuluisi jo purkulistalle.
Suomi on Euroopan esimerkillisin sopulimaa, mitään omaa ei ole, vaan ohjeet tulevat muualta. Kieli vyön alla laukataan sopulilauman perästä ja järki uupuu.
Poliisitalon remontti näyttää olevan valmis. Mutta missä on poliisitalon miekka rakennuksen päädystä?
Oli kyllä viikko takasi kivat eläkeläistantsut ”kauppiksel”! Hyvä orkka ja ei paskemmat solistikka! Tuun uurestaa, jos ja kun! Banderollit, jotka ei liity bändii, saa heittää mäkee siks aikaa, ku bändi o lauteil. Ja sitä ilmaa lissää. Loppuun syrän.
Jos oikein ottaa lujille käyttää ”sukupuolitettuja” esi-nimikkeitä, eikä esihenkilökään sovi suuhun, palaa perinteisiin. Vaihtoehtoja on esimerkiksi pomo, työnjohtaja, päällikkö, johtaja, vastaava ja niin edelleen. Ongelma on tietysti valtava, konsultin paikka...
Vastaus tekstariin ”ei syytä huoleen”. Metsän pohjan toipuminen kestää vuosia, jos koskaan palaa ennalleen. Pienikin alue, jossa eri puulajeja, joukossa myös lahopuuta on lintujen kannalta paras. Ei ihme, että hömö- ja kuusitiainen katoavat. Suomessa alkaa olla liikaa ”puupeltoja” ja metsäkoneen jäljiltä pelkkää ryteikköä.
Puolet Suomen pesimälinnuista on nykyään uhanalaisten listalla. Tilanne voidaan parantaa, jos luonnon monimuotoisuus otetaan nykyistä paremmin huomioon kaikessa päätöksenteossa. Metsätaloudessa tilannetta auttaisi varttunutta metsää tarvitsevien lintujen parempi huomiointi metsänkäytön suunnittelussa, jota suuret aukkohakkuut ja niiden jälkeiset yhden lajin istutukset eivät ainakaan paranna.
Mielipidepalstalla kysyttiin, miksei ole tarpeeksi tuoleja Maantiekadun labrassa asioiville. Minä kysyn: mistä jonotus johtuu, kun jokainen on tilannut ajan?
Kiitos Antti Rinteelle, minun vappusatasestani tulikin vaalikauden aikana peräti 230 euroa kuukaudessa enemmän käteen. Olenko ainoa, joka on saanut?
Kaupungin vaade yksityistietoimikunnan perustamisiin Yyterin teille merkitsee hoitovastuun ja kustannusten siirtoa alueiden asukkaille. Yleiset tiet jäävät näin yksityisten hoidettavaksi. Näin ”kehitetään” matkailun näkökulmasta!
Jättikiitos Harjavallan Jymy/hiihto. Hiittenharjun ladut koko kauden aamusta alkaen loistavassa kunnossa!
Kirsi Varhila, voisitko selvityttää ja julkistaa hyvinvointialueemme hallintokulut, siis kaikki kulut, jotka tulevat muusta kuin hoitotyöstä. Ja vertailuksi, mitä aiemmin olivat sairaanhoitopiirien ja kuntapuolen vastaavat kulut.