Poista vaan kaikki bakteerit suusta, niin saat vielä hankalammat ötökät tilalle!
Terasseille savuttomat tilat ja kahviloihin omat tilat henkilöille, jotka eivät pidä lippistä päässä.
Anteeksi teille kahdelle jalankulkijalle, jotka ehkä kastelin ajaessani autolla Länsi-Porissa torstaina. En tiennyt, että ajotie oli kuin huvipuiston "keikkuen-rata", jossa vesi kerääntyy lammikoiksi tiettyihin kohtiin.
Sinisellä autolla ajanut
Hei sinä innokas rumpali Toejoella! Ole ystävällinen ja laita kunnon äänieristeet treenikämppääsi. Alkaa jatkuva tum tum tu tum jo riittämään.
Miten muistelisin, että ei ennen uusi asfaltti revennyt auki muutamassa viikossa ja paikkaukset kraateroituneet alkuperäistäkin suuremmiksi rei'iksi parissa päivässä? Mikä muuttunut ja oliko järkeä? On täällä ennenkin ollut vuodenajat.
Eipä ole hammashuoltokaan mitään koronakorvauksia saanut, vaikka ollaan koronapotilaiden särkeviä hampaita suojapuvuissa hoidettu.
Lennin kolumni on osuva. Moni unohtaa nauttia matkasta, kun kiirehtii vailla ilon häivää elämän ohitustiellä.
Osa raskaasta liikenteestä ajelee valtateillä päivävaloilla hämärässä, sateella ja sumulla. Kuskit kursseille?
Jos nyt hakee äänestämisen kohdettaan, on auttamattomasti myöhässä, on vain ajatushautomoiden hiottujen, yhden tai kahden iskulauseen varassa.
Ei riittänyt, että kanat kaakattivat toistensa päälle, mukaan oli pitänyt raahata myös kaiken päälle kiljuvia kakaralaumoja. Näin vähänkö huomioitiin television katsojia, TV-ohjelmista kai piti olla kyse.
Jätetään vaan se lippakioski rakentamatta ja käytetään siitä säästyvät rahat järkevämmin vähentämällä vastaava summa lasten ja nuorten liikuntapaikkamaksuista urheiluseuroissa.
Miksi hyvinvointialueen päättäjät nyt käyvät perhehoidon kimppuun, en voi ymmärtää. Ensin perusturvan omaishoitajat ja kehitysvammaiset oli tähtäimessä ja nyt monelle niin tärkeä perhehoito. Eikö palveluiden pitänyt huolehtia juuri meistä heikoimmista. Puoluetukia kyllä jaetaan ja suurituloisia johtajia palkataan. Pelkät puheet vaaleissa ei auta vaan pitää oikeasti arvostaa heikompia.
Luotiinko sotesta heikommille haistatteleva "pahoinvointialue"? Palvelusetelien ja kannusterahojen lopetuspäätökset tehdään, mutta lakisääteinen palvelusuunnitelma odottelee, kunnes joku palkataan tähän hommaan. Onneksi isojen pomojen palkat saatiin ajoissa kuntoon, etteivät joutuneet hyvinvointikärsimystä kokemaan.
Kiitos Ässät. Huikee joukkue. Paras.
Erkki Teikari Satakunnan Kansan päätoimittajaksi!
Ei ainuttakaan ääntä nykyisille eikä entisille kansanedustajille. Eiköhän sinne Arkadianmäelle löydy paremmatkin edustajat.
Jokohan pian tulee se demarien vappusatanen. Taisi sekin olla niitä vaalihöpinöitä, mutta silti odotan, kun on luvattu.
Köyhä
Kesäaikaan siirtymisestä (SK 26.3. s. A13) sekä talvi- ja kesäajasta luopumisesta on puhuttu vuosia, on odotettu EU:n päätöstä. EU ei kykene toimimaan näin pienessä asiassa. Minkä tasoisia ovat ne satojen miljardien päätökset, joissa suomalaistenkin verorahoja palaa miljardeja.
Tietämätön
Suurten kriisien ajat tarvitsevat suuria valveutuneita johtajia, joilla on taidot ohjata kansakunnat kriiseistä kasvun purkamiseen perustuvan, ilman kilpailua tapahtuvan talouden tielle, jolla elämä maapallolla turvataan.
Matalaksi lyöty hakkuuaukea metsän keskellä on kuin suuri tukko äiti maan päästä revittyjä hiuksia.