”Onko kaupungin rakennusten kunto ihme, kun kiinteistönhoito on ajettu systemaattisesti alas –Toisaalta, tätähän suurin osa kaupunkilaisista halusikin, että vähennetään henkilöstöä”

Raili ja Reima Pietilän suunnittelema vanhainkoti Himmeli on yksi niistä Porin kaupungin kiinteistöistä, joiden kunto ja korjaussuunnitelmat ovat puhuttaneet kansaa.

24.1. 20:00

Kauppahallista saisi remontoitua uuden kirjaston ja arvorakennus saisi arvoisensa käytön.

Kyllä yksityisen lääkärin Kela-korvaus potilaalle oli enemmän kuin muutaman euron, varsinkin jos lääkäriin pitää päästä 5–6 kertaa vuodessa. Hoitoon pääsy on aina tärkeintä. Kiva, jos empatiaa löytyy myös nuoremman lääkärin toiminnan aloittamiseen. Kela-korvausten poisto ei lisää potilaita. Haittahallitus.

Asun 9-kerroksisessa talossa, jonka hissi rikkoutui perjantaina. OTIS ilmoitti tulevansa korjaamaan sen vasta maanantaina ylityökiellon takia. Eikö päivystys ole ennalta suunniteltu työvuoro vai tehdäänkö aina ylityönä? Kaikki talon asukkaat eivät pysty liikkumaan portaikossa. Entä jos jollakin olisi viikonloppuna välttämätön meno, esimerkiksi lähiomaisen hautajaiset? Jos tulee hätätilanne, kuka on vastuussa?

Edustajaehdokas Ryynänen (SK 21.1.): kenelläkään ei ole mitään tuulimyllyjä vastaan. Se on ihan ok. Tuotantoteho ollut nyt yli 4 000 MW. Hyvä. Kysymys on siitä, että pahimmilla pakkasilla jonkun muun tuotantomuodon täytyy kattaa energiantarve, kun myllyt eivät pyöri. Tuulivoiman ongelma on, että se ei kykene missään muodossa varastoimaan. Tähän Mika Lintilä juuri viittasi, kun sanoi, että energiaa osataan kyllä tuottaa, mutta ei varastoida.

Tutkimus D-vitamiinista (SK 23.1.). Oho, mitä määriä pitäisi päivittäin D-vitamiinia syödä! Nyt on kyllä tarpeen julkaista muitakin asiantuntijalausuntoja.

On suorastaan vastenmielistä lukea Välimaan (SK 24.1.) kirjoituksia ns. hyväosaisista, ja siitä miten he ovat vapaata riistaa verottajalle ja kaikelle muulle. Ja kuitenkin monet näistä Välimaan halveksinnan kohteista ovat köyhistä oloista lähteneet. Olisiko Välimaan mielestä parempi, että he olisivat jääneet köyhiksi yhteiskunnan eläteiksi? No, siihen ollaan Marinin ja demarien johdolla menossa.

Olisikohan tarvetta suorittaa perusteellinen tarkastus Porin kaupungin rakennustoimintaan ulottuen aikoihin, jolloin surullisen kuuluisat uudehkot puretut julkiset rakennukset ovat valmistuneet. Ristiriitaista on myös Himmelin arkkitehtuurin arvottomuus ja kioskin ylivertainen arvo tällä hetkellä.

Onko kaupungin rakennusten kunto ihme, kun kiinteistönhoito on ajettu systemaattisesti alas. Yli 70 kiinteistönhoitajan työt suorittaa vajaat 40 henkilöä. Toisaalta tätähän suurin osa kaupunkilaisista halusikin, että vähennetään henkilöstöä. Sitä saa mitä tilaa.

Hei oikeesti, kyllä yleisillä paikoilla olisi hyvä olla käsipesuaine. Myös ymmärrän eläinallergisia, ei aina ole eläinvihaaja, eläinallerginenkin rakastaa eläimiä – ja kirjastotalo kuntoon ajoissa. Lippakioskia voivat käyttää kaikki – ihanaa, että on paikka kaikille. Hymyä päivääsi.

Vielä koirista; ei tarvitse netistä katsoa loiseläinten tarttuvuudesta ihmisiin, se ei ollut nyt pointti tässä asiassa, vaan että kaupungin yleisen järjestyssäännön mukaan koirien ulkoiluttaminen rannalla on kiellettyä. Ristiriitaista on sekin, että ihmiset huolehtivat koiristaan hyvin ja kuitenkaan eivät siivoa koirien jätöksiä pois kaduilta. Eikä tässä ole nyt vastatusten kakka vai lasinsirpale -vääntö.

Ehdotan Kirvatsin kioskille nimeä Liplak.

480 000 eurolla saisi aika ison omakotitalon rakennettua. Vai olenko väärässä?

LIPPAKIOSKILLE vertailupohjaa: 140 m2 omakotitalo, autotalli, katos, maalämpö, oma tontti Tuorsniemestä, piharakentaminen: kustannukset 260 000 euroa vuonna 2018, ilman konsulttia.

Täytyy kai kaupungin kysyä konsultilta, jos menee taas pieleen, niin syy ei ole kaupungin, vaan konsultin. Oman nahan pelastamista.

Vanhuus ei vie ihmiseltä hänen arvoaan.

Nyt Porin johdon pitää kutsua Naton päälliköt tutustumaan erinomaiseen lentokenttäämme, että saadaan vipinää tänne. Vai onko kutsu jo lähetetty?

Miksi vieläkin puhutaan ala-asteesta ja yläasteesta? Niitä ei ole ollut olemassa enää kolmeentoista vuoteen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut