”Lasten hankinta pitäisi olla luvanvaraista: ensin kurssit ja kypsyystestit”

Häirikkövanhemmat ovat nousseet puheenaiheeksi Satakunnan Kansan sivuilla viime aikoina. Kirjoittaja on pohtinut pilke silmäkulmassa, että pitäisikö lastenhankinta muuttaa luvanvaraiseksi toiminnaksi.

19.12.2022 21:45

Lentoliikenne Porin ja Helsingin välillä maksaa paljon porilaisille. Vain Säkylä on luvannut ottaa osaa nimellisellä summalla. Esimerkiksi Rauma ei mitenkään. Kai lippujen hinnat ovat raumalaisille ja muille "siipiveikoille" huomattavasti kalliimpia?

Anne Nikan hyvästä kolumnista (SK 17.12.) tuli taas kerran mieleeni, että lasten hankinta pitäisi olla luvanvaraista. Ensin kurssit ja kypsyystestit. No, eihän tämä demokratiassa ole realismia, Kiina tulee mieleen. Pehmeämmillä keinoilla pitää mennä, vaikka välillä toivottomalta tuntuukin.

Vuonna 2008 alkaneista helpoista ja hyvistä ajoista tekstannut voisi palautella mieleensä vaikka sellaiset tapahtumat kuin Nokian matkapuhelinliiketoiminnan romahdus ja loppuunmyynti, finanssikriisi sekä euroalueen velkakriisi ja niiden vaikutukset Suomen kansantalouteen.

Ilkka Herrala

Alipalkkauksesta kirjoittaneelle tiedoksi, vaikka sen hyvin tiedätkin: siihen 9 euroon tulee aina vähintään työmarkkinatuki päälle eli 35,72 euroa päivässä.

Hyvä kysymys perusmaksun tarkoituksesta. Se on ihan keksitty lisämaksu laskuihin. Vesi-, jätevesi- ja hulevesimaksuissa kullakin perusmaksu. Sähkö- ja siirtoperusmaksut myös. Samoin lähes kaikissa laskuissa on perus-, toimisto- tai klinikkamaksu. Nykyään on jo kantamaksukin ja tietenkin paperilaskun maksu.

Miksi Suomessa on maakunta nimeltä Pohjois-Karjala? Sen kuuluisi olla Länsi-Karjala.

Antti Pekola

Winnovassa on opetusravintola, jossa on hinnat samat kuin muissa lounaspaikoissa, joissa ei opetella asiakaspalvelua ja ruuanlaittoa. Kahvikupin hintakin alkaa köyhää opiskelijaa huimaamaan, mutta pakko kai sitä on ostaa, kun muualta sitä ei saa koulupäivän aikana.

Miksi työnantajan pitää antaa työntekijöilleen lahjoja? Työnantaja maksaa muun muassa palkan, lomarahan, lomaltapaluurahan, suuren osan tyel-maksusta ja työttömyysvakuutusmaksun. Ja vielä pitäisi antaa lahjoja?

Lämmin kiitos Porin verotoimistolle ystävällisyydestä ja joustavuudesta 19.12. Onneksi jostakin saa vielä neuvontaa ja apua.

Hannele

Pitäiskö minun vaihtaa ystäväni? Suurin osa on nimittäin sitä mieltä, että ilmastonmuutos on peruttu, koska nyt on ollut luminen ja kylmä alkutalvi. Voi hyvää päivää.

Nyt pitäisi kohdistaa lisää varoja toimeentulotukeen ja auttaa sen kautta sähkönhinnan vuoksi taloudelliseen ahdinkoon joutuneita. Meillä on valmis järjestelmä, joka kohdistaa tuen juuri ja vain sitä tarvitseville.

Nykyisellä sähkön hinnalla (43,9 snt) alkaa lojaalisuus paikallista sähköyhtiötä kohtaan hiipua.

Ministeri Lintilä kertoi (SK 17.12.), että on hyvin vaikeaa sähkötukien kohdentaminen juuri heikoimmassa asemassa oleville, koska ei ole elementtiä, jolla ne voisi rajattua. Onhan meillä Suomessa parikin elementtiä, jotka tietää sentilleen ihmisten tulot: verohallinto, eläkelaitokset ja mitä vielä onkaan. Sanoisi vaan suoraan, että tämä on liian iso homma, kun virkailijoilla on nytkin kädet täynnä. Eikä ole valtiolla varaa lisätä työntekijöitä. Prioriteetti on sellainen, että rahat jaetaan ensin isopalkkaisille pomoille ja vierasmaalaisten terveydenhuoltoon.

Carunakin on päättynyt nostaa sähkönsiirtohintojaan vuodenvaihteessa ja keväämmällä toistamiseen. Sehän on jo laskussa kolminkertainen sähkön käyttölaskuun verrattuna. Korjatkaa töppinne, Pekka, Jyrki ja muut.

Nyt on Porin raatihuoneella kaikkien aikojen kaunein kuusi ja sen valaistus. Upea. Kiitos.

Mitä pitopalvelun t-paidoista. Olin taannoin hautajaisissa, jossa kanttorilla oli haudalla aamutossut jalassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut