”Äitiyspakkaus jaetaan nyt köyhdytetty versiona – Kyllä Suomi lähtee nousuun, kun kerrankin on löydetty suuri säästökohde”

Äitiyspakkauksen sisältöä vuodelta 2019.

18.12.2022 19:30

Joulukuusia myydään nykyään, ja hyvä niin, valmiiksi pussitettuna. Mutta olisiko mahdollista, että ennen pussiin laittoa otettaisiin kuva kyseisestä kuusesta, jonka sitten voisi näyttää ostajalle. Kuuset pitäisi numeroida kuvien mukaan.

Aurakuskille ystävällinen pyyntö: kun omakotitalo-alueelle tulette, please älkää tehkö sitä vallia sille puolelle, mikä on jo kunnossa (ja sen muuten näkee kumpi puoli on jo kolattu). Käsittääkseni se aura kääntyy.

Annetaan ilmainen vinkki tiemestareille: kannattaa nyt ajoissa avata jäätyneet kaivonkannet. Ei tarvitse sitten taas lehden palstoilla selitellä sään ihmeellisyyksiä.

Kasvihuonepäästöt vähentyneet huomattavasti ainakin Närpiössä.

Kyllä Wahlroosin rahoista voisi saada valtiokin joitakin pennosia.

Äitiyspakkaus jaetaan nyt köyhdytetty versiona. Kyllä Suomi lähtee nousuun, kun kerrankin on löydetty suuri säästökohde. Lapset ja lapsiperheethän tämän maan ajaa perikatoon. Poliitikot kiertävät torilta torille paasaamassa, kuinka lapsissa on meidän turva ja tulevaisuus. Heidän toimintansa on kuitenkin kaikessa lapsivihamielistä.

Miten tässä taloudellisessa tilanteessa, kun lapsia syntyy vähän, niin kehdataan äitiyspakkauksesta vähentää tuotteita. Niitä olisi pitänyt lisätä. Ulkomaille riittää rahaa ja lisätään laittomille Suomessa oleville kiireettömiä lääkärinpalveluita, jotka myös maksaa.

Suomen nykyinen hallitus on ottanut lisää lainaa noin 40 miljardia euroa, mutta tuo laina on otettu Suomen rauhanajan vakavimman kriisin eli koronakriisin sekä Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan aiheuttaman kriisin takia. Hallitus vahvistaa myös maan puolustusta ja vie Suomea parhaillaan Natoon, joskin kumileimasimen rooli saattaa jäädä seuraavalle hallitukselle. Mitä ovat tehneet edelliset hallitukset? Helppoina ja hyvinä aikoina 2008–2019 oikeistohallitukset ottivat 50 miljardia lisää lainaa. Mitä sillä rahalla saatiin aikaiseksi?

Kiitoksia ja kaikkea hyvää, sille henkilölle, kuka palautti mustan korttilompakon löytötavaratoimistoon. Vielä löytyy rehellisiä.

Onnellinen lompakonomistaja

Jaahas, sitä saakin duunari alkaa seuraavissa palkkaneuvotteluissa pyytämään 15–20 prosentin palkankorotuksia, että pysytään edes jotenkin hintakehityksessä mukana.

Miksi Suomen päättäjät pitävät huolta virolaisista enemmän kuin omista kansalaisistaan. Virolle myydään sähköä Suomesta huomattavasti halvemmalla, mitä me suomalaiset maksamme.

Eikö pitopalvelujen henkilökunnan kuulu enää kunnioittaa pukeutumisellaan tarjoillessaan tilaisuuksissa? T-paita ei mielestäni ole sopiva asu muistotilaisuuteen. Hieman kunnioitusta, kiitos.

On tämä pörssimaailman uutisointi järkeä vailla. Sillä siellä kaikki negatiiviset uutiset ovat yllätyksiä. Ja sitten kurssit sukeltavat. Entäs positiivinen uutinen. No sehän on jo analyytikoilla diskontattu kurssiin. Ja kurssi laskee taas. Kun uutinen ei ollut riittävästi positiivinen. Että näin.

Muutetaan törkeiden ylinopeuksien rangaistusta, niin että törkeästä ylinopeudesta menettää autonsa valtiolle. Sama koskisi myös törkeää rattijuopumusta. Myykööt valtio sitten autot huutokaupalla pois. Ja vielä poliisia pakoon lähtevän auto valtiolle. Viranomaiset voisivat määrittää rajat törkeistä rajoista.

Huolestunut autoilija

Joku oli täällä huolissaan Ruotsin ja Suomen erimerkkisistä yli- ja alijäämistä. Se on kuule äänestäjästä kiinni, miten mennään. Että peiliä eteen vaan. Toki siihen vaikuttaa myös keitä on ehdolla. Olisko siinäkin laatueroja? Tsemppiä suomalaiset.

Heikki Haaslahti

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut