”Millai enne lainka tul tii toimee? Taisi autois ol valot joil näki.”

Tekstareissa pohditaan autoilijoiden taitoja ja sähkönhintoja.

”Alue-uutisis kehuttii et maanteilt sammutetaa valot. Voi sen täs.”

11.12.2022 20:00

Heikentyneiden Pisa-tulosten syynä ei ole nykyhallitus, joka on lisännyt koulutukseen tuntuvasti määrärahoja. Vuodesta 2007–2019 on maata hallinnut keskustapuolueen tai kokoomuksen johdossa oleva hallitus, joka on leikannut koulutuksesta satoja miljoonia vuosittain.

Ei kaupungin työntekijää kannata kadehtia. Kyllä yritykset järjestää työntekijöilleen hienompiakin tilaisuuksia. Antaa joulumuistamisetkin. Kaupungin työntekijälle joulutortun muodossa. Palkkakin tulee, jos tulee. Tervetuloa kaupungille.

Vaikka remontoin mielelläni itsekin, toivoisin SK:n viikonlopun artikkeleihin jo muitakin aiheita, kuin nuorten parien asunnon uudistukset. PS. Timo Simulan vanhoista ajoista kertovista jutuista kiitos.

Alue-uutisis kehuttii et maanteilt sammutetaa valot. Voi sen täs. Millai enne lainka tul tii toimee? Taisi autois ol valot joil näki.

Joo, Meriporissa voisi säästää sähköä vaikkapa sammuttamalla katuvalot päivän ajaksi.

Miten autoilijat ovat saaneet korttinsa, kun eivät osaa tai ymmärrä liikennemerkkejä? Jos lukee pysäköinti kielletty, miksi siihen jätetään autoja? Miksi pysäköidään kävelytielle? Ei naurata silloin, kun skidi jää auton alle kävelytiellä, missä vallan autot ajelee.

Kiitos henkilölle joka valitti tv-tekstityksen heikkoudesta (SK 4.12). Ei luulisi olevan vaikea laittaa teksti tummennetulle pohjalle jotta me näköongelmaisetkin voisimme katsoa tekstitettyjä ohjelmia. Ja meitä on paljon. Ja myös me maksamme lupamaksun. Myös Jouko Jokiselle lähtee nyt viesti.

Miksi edelleen mediassa sallitaan sanonta "vasemmalla kädellä", kun tarkoitetaan, että vähän niin ja näin? Nytkin (4.12.) leffa-arvosteluissa Hedberg hahmottelee "vasemmalla kädellä".

Aamukahvit menivät väärään kurkkuun, kun luin Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palkkasotkuista. Työntekijöiden palkkoja oli saamatta useamman vuoden ajalta yhteensä 2,7 milj. euroa. Kohderyhmänä osastosihteerit ja ensihoitajat. Politiikassa tuttu termi on, että joku ilmoittaa ottavansa asiasta täyden vastuun. Tässä asiassa ei ole ilmaantunut vastuun kantajia. Kyseessä ovat yhteiskunnan yhteiset varat. Melkoista suhmurointia. Luottamukseni porukkaan meni katkolle. Ei jatkoon.

En ole tiennytkään, että Promenadisalin konserteissa ym. saa tehdä videotaltiointeja. Lauantaina salissa esitti ukrainalainen tanssiryhmä hienon Joutsenlampi-baletin ja ainakin kaksi ihmistä taltioi siitä pätkiä kännykkäänsä, toinen vieläpä aivan edessäni. Toivoisin paikan pitäjiltä vähän jämäkämpää otetta näitä itsensätoteuttajia kohtaan, jotteivät nämä häiritsisi toisia.

Ihana joulukonsertti Nakkilan kirkossa 7.12. Joulun syliin. Kiitos Emilia Koskinen ja Pasi Flodström. Niin ja Holmi Cares.

Oomin sähkönhinta on noussut kestosopimuksessa tammikuun 8,97:stä lokakuun 38,90 senttiin kilowattitunnilta. Olen ajatellut, että porilaisena olen oman sähköyhtiön asiakas, mutta rajansa on ahneudellakin. Hinnankorotuksia ei voi puolustella edes pörssisähkön korkeilla hinnoilla.

Tulee mieleen poliittiset tarkoitusperät, kun avoimista työpaikoista suureen ääneen vaahdotaan. Kun hakemuksia lähettelee tulee tunne, että ne heitetään avaamattomina saman tien roskiin. Entä sitten hakijan osaamistasovaatimukset? Eikö työnantajalta vaaditakaan minkäänlaista tasoa ja velvoitteita? Onhan kyse työnantajan omasta yrityksestä. Taitaa olla poliittista peliä. Näin valtiolta kiristetään etuja. Pohtija

Gallup-tutkinnasta soitettiin. Kun täyttää 80v, ei kelpaakaan. Menetinkö kansalaisluottamukseni? Miksi iän tähden syrjitään? Lapsiko oon? Muori

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut