"Aniharvojen” joukkoon kuuluvat ovat usein hätää kärsimässä uudessa ihanassa digimaailmassa

Kaikenlaisten palveluiden siirtyminen digitaalisiksi ei ole kansalaisten keskuudessa yksinomaan suuri riemun aihe.

22.11. 21:34

Miksi ei YH-asuntojen johtajanimityksestä kertovassa jutussa mainittu Lampisen puoluekantaa? Olisi mukava tietää, oliko hän muu kuin demari?

On kyllä yllättävää, että YH-asuntojen johtoon valittiin Porin kaupungin valtuuston demarivaikuttajan puoliso. 63 hakijan joukosta sopivin valittiin. Hyvä Pori!

Kukaan maataloudesta tai metsästä maaseudulla elantonsa repivä ei äänestä vihreitä. Miksiköhän? Kaikista absurdeinta on, kun nuori cityvihreä neuvoo iäkästä maanviljelijää, miten sitä maata viljellään tai metsää hoidetaan.

Onko Ässien kotiottelut suunnattu vain somea seuraaville? Muista kanavista on lähes mahdotonta löytää, milloin seuraavaksi pelataan.

Hieno juttu Timo Furuholmista (SK 19.11.). Hyviä mielipiteitä myös jalkapallon ulkopuolelta.

Marko Keikyästä

Hyvä, että joku tällä palstalla muistutti joulupuukeräyksestä lapsille. Sillä on kohta jo kiirekin, sillä keräys loppuu muistaakseni itsenäisyyspäivään. Ja muistutus on tarpeen, sillä viime vuonnakin oli keräyksen päättyessä paljon puussa lappuja jäljellä. Olen jo monena vuonna vienyt lahjoja keräykseen ja siitä jos mistä saa hyvän joulumielen itsellekin. Muistakaa: hyvä antaa vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan.

SDP-valtuustoryhmän on Jyrki Levosen kirjoittamassa mielipidekirjoituksessa (SK 22.11.) turha yrittää pestä mustaa valkoiseksi. Kaikki porilaiset tietävät hyvin SDP:n, vasemmistoliiton (SKDL) ja kokoomuksen sulle–mulle-suhmuroinnit Porin kunnallispolitiikassa. Toivottavasti nyt koittaa Porissa uusi aika, muuten meidät hukka perii.

Paljon on kirjoiteltu, että palloiluhallihankkeessa osa kaupunginvaltuutetuista on "kääntänyt takkinsa" hanketta vastaan. Niin kuuluukin tehdä, jos huomaa olleensa väärässä, tai kokonaistilanne on muuttunut. Se on viisautta, toisin kuin se, että puskee jääräpäisesti hanketta eteenpäin, vaikka menisi viimeisetkin siemenperunat.

Wahlmanista tehty hyvä juttu (SK 17.11.) harmittaa syystä, että se menee vain demareiden piikkiin. Kuitenkin politiikassa mukana olleena tiedän, että tätä tapahtuu kaikissa poliittisissa puolueissa. Ihan tiedoksi niille, jotka eivät niin läheltä ole politiikkaa seuranneet.

Mitä te tätä Esa Wahlmania moititte. Hän on hyvä mies. Karavaani kulkee, koirat haukkuu.

Sata-soten ylimmät johtajapaikat täytettiin avoimesti tiedottaen. Mitä tällä hetkellä tapahtuu alempien johtajapaikkojen täyttöprosessissa? Ovatko avoimessa haussa? Tahtoo tietää.

Vietimme yhden yön kannatuksen vuoksi porilaisessa kylpylässä. Auringonlasku näkyi taivaanrannalla upean punaisena kylpyläosastolle alkuillasta. Osaa asiakkaista oli ilmeisesti infottu ottamaan OPM, allasosastolla kuljettiin ja istuskeltiin omien tölkkien kanssa. Näky oli Suomen tyyliin outo. Allasbaarissa ei ollut palvelua.

"Aniharvojen" joukkoon kuuluvat ovat usein hätää kärsimässä uudessa ihanassa digimaailmassa.

Urheilutalon viereinen tontti on kuin tehty palloiluhallille, kun sitä tulevaisuudessa harkitaan. Parkkipaikoille on tilaa ja urheilutalosta voi tehdä vaikka tunnelin palloiluhalliin. Tällöin uimahalli, saneerattu urheilutalo ja palloiluhalli muodostaisivat selkeän kokonaisuuden keskeiselle paikalle.

Oli mielenkiintoista lukea nuorten ajatuksia (SK 22.11.) heidän tultuaan valituiksi seurakunnan luottamustehtäviin. Mutta miksi kirkko on olemassa? Onko se yhteiskunnan sosiaalisen ja humaanin toiminnan jatke?

On erikoista, että suomalaiset isot yritykset kuten Stora, UPM, Nokia Sampo – lista on loputon – eivät anna tukeaan suomalaiselle hiihdolle. Mainostakaan ei näy. Harmittaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut