”Muistan, kuinka Satakunnan kuntia pyydettiin mukaan Jämin hiihtotunnelin rahoitukseen – Pori ilmoitti, ettei se tue tuollaista projektia – Kaiken lisäksi esitettiin, että voisimme rakentaa oman hiihtotunnelin Yyteriin”

Porissa on oltu pahoillaan, ettei muilta satakuntalaiskunnilta juurikaan löydy halua osallistua Pori–Helsinki-lentoliikenteen kustannuksiin. Kirjoittaja muistelee, että historiasta löytyy myös esimerkkejä, jolloin asetelma on ollut toisinpäin.

23.10. 20:00

Ja seuraavaksi venäläisille myydään Niinisalon varuskunnan kiinteistöt kalustoineen ja henkilökuntineen?

Mahtaakohan Niinisalon vanha koulu siirtyä bulvaanin kautta venäläisille? Mietin vaan.

Keski- ja Etelä-Euroopan luonnonmetsistä on jäljellä lähinnä muinaista siitepölyä. Metsät tuhottu totaalisesti etenkin etelämpänä jo aikoja sitten. Sieltä päin meitä ohjeistetaan metsänhoidossa ja määrätään ennallistamaan koko maa. Ja yllättävän hyvin näyttää toimivan?

Jos kerran ennallistetaan jotain luonnontilaan, niin aloitetaan kaupungeista.

Jatkuvasti lehdessä kirjoitetaan, miten on hälytetty pelastuslaitos paikalle, kun takka tupruttaa savut sisälle. Pieni vinkki uusavuttomille: siihen savuhormin alapäässä olevaan tuhkaluukkuun pari aukeamaa esimerkiksi Satakunnan Kansan kuolinilmoituksia ja tulitikku perään. Tämän toimenpiteen jälkeen hormi vetää taas normaalisti.

Jämin hiihtotunneli. Muistanpa ajan, jolloin Satakunnan kuntia, myös Poria, pyydettiin mukaan rahoitukseen. Joitakin tuli mukaan, mutta Pori ilmoitti, ettei se tue tuollaista projektia. Ja kaiken lisäksi Porissa esitettiin, että Pori voisi rakentaa oman hiihtotunnelin Yyteriin. Jaksamista ja hiihtäjiä Jämijärvelle.

Katkeroitunut karttakeppi voisi keksittyä omaan leipätyöhönsä ja antaa Karrille työrauhan. Ex-apuvalkku voisi miettiä, paljonko vettä on virrannut Kokemäenjoessa 10 vuoden aikana ja montako muuttujaa on ollut tuona aikana kaikissa liigajoukkueissa.

Etkö viihdy työpaikassasi vai onko itselläsi muuten huono olla? En tiedä, mutta toivoisin, että jos heti aamusta alkaen täytyy nalkuttaa, narista ja kitistä tyhjänpäiväisistä asioista kovaan ääneen – kiroamisen kera – niin pitäisikö silloin repäistä ja vaihtaa työpaikkaa? Meillä muilla on töissä yleensä ihan ok, mutta tuo jatkuva valittaminen lannistaa kyllä myönteisimmänkin duunarin. Työpaikan ilmapiiri luodaan yhdessä, ja siitä on jokainen vastuussa.

Jos nyt Porissakin aletaan rajoittamaan uimahallin käyttöä, niin sulkekaa se yhtenä päivänä viikossa. Se on parasta säästöä, kun työntekijätkin voidaan lomauttaa. Ja tämä kuitenkin vähiten haittaa uintiharrastusta.

Onko luvallista tukkia pelastustie betoniporsaalla, estää ambulanssin ja muun pelastustoimen työntekoa?

Nyt olisi ”näytön paikka” eli olisi hyvä tietää tuottajilta, ovatko he saaneet sen korotuksen, minkä uudet hinnat edellyttävät. Kertoisitte vaikka tällä palstalla, nähtäisiin totuus ja rehellisyys joka alalla.

Mielestäni Ulkopoliittisen instituutin johtajan ei pitäisi kertoa omia hajatelmiaan ja mielipiteitään totuutena haastatteluissa, vaan pyrkiä neutraalisti ja puolueettomasti tuomaan tutkimustietoa asioiden tueksi. Totuuspohja ja tutkimustieto kuuluvat veronmaksajien ylläpitämän laitoksen tiedottamiseen. Aaltolan kommenteista paistaa mielestäni presidenttipeli. Käyttääkö hän asemaansa oikein ja hyvien tapojen mukaan?

Eräs tärkeä tavoite Suomen yhteiskuntapolitiikassa oltava turvakotien tekeminen tarpeettomiksi. Ylipäätään kaiken väkivallan kitkeminen.

Paljon puhutaan Ukrainan auttamisesta jälleenrakennuksessa sitten, kun sota loppuu. Kaikkien apua varmasti tarvitaankin ja tässä olisi pari hyvää ehdotusta. 1) Ylisuurista ansiottomista energiavoitoista rahastoidaan jälleenrakennusta varten, koska sota mahdollistaa ylisuuret voitot. 2) Ukrainan ottamat venäläiset sotavangit laitetaan rakentamaan kaiken hävittämänsä.

On se kumma, kun sanotaan, että oltiin sinisilmäisiä Venäjän suhteen 1990-luvun alussa. Mutta kyllä silloin kaikki mielipiteet olivat siihen suuntaan, että nyt koittaa uusi vapaampi aika, rajat aukeavat ja niin edelleen. Se oli hienoa aikaa lamasta huolimatta. Toivon aikaa. Tästä on turha Aaltolankaan ihmisiä ivata ja syyttää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut