"Joku sääli sillalla ja Yrjönkadulla suhailevien hankaluuksia päästä keskustan kauppoihin – Siis minne? Eihän Porin cityssä ole juuri mitään, paitsi kerrostaloja”

Jokirannan työmaan vuoksi Porinsillalla on ollut syksyn ajan tavallista enemmän ruuhkaa. Kirjoittajan mukaan sen ei pitäisi olla iso ongelma – Porin keskustaan on turha mennä, kun siellä ei ole enää juuri muuta kuin kerrostaloja.

19.10. 20:00

Tekstaripalstalla (19.10.) joku sääli sillalla ja Yrjönkadulla suhailevien hankaluuksia päästä keskustan kauppoihin. Siis minne? Eihän Porin cityssä ole juuri mitään. Paitsi kerrostaloja.

En ymmärrä väitettä siitä, että media olisi kauttaaltaan vihervasemmiston miehittämä. Tällaista en ole huomannut seuraamissani Suomen Kuvalehdessä, Helsingin Sanomissa, en Ylessä, enkä Satakunnan Kansassakaan. Katsotaanpa vaikka Ylen johtoa: Matti Apunen, Merja Ylä-Anttila ja Jouko Jokinen. Edustavatko he vihervasemmistoa? Sen sijaan Alfa-TV on selkeästi taantumuksellinen. Myös Keskisuomalainen myötäilee tätä ajatussuuntaa.

Metsiämme uhkaavat muutkin vaarat kuin Auervaara.

Porissa on upea uimahalli, Liisantorin lähiliikuntapaikka, urheilutalo, Isonmäen urheilukeskus monine halleineen ja kenttineen, maauimala, tekojäärata, loistavat lenkkipolut, uusia hienoja koulusaleja, tennis- ja padel-kenttiä, laskettelurinteet, jalkapallokenttiä, hiihtolatuja, golfkenttiä, trampoliini- ja seikkailupuistoja jne. Mitä niiden kaikkien rakentaminen ja ylläpito mahtaa maksaa? Olisiko syytä tyytyväisyyteen?

Paperikuiteista luopuminen tekee monen arjesta piirun verran sujuvampaa. Näin viestittää kaupan edustaja. No jo on. Kaupoilla on kova halu luopua kuiteissa. Mistä ne ihmiset tarkastavat ostoksensa hinnoittelun, joilla ei ole käytössä, eikä mahdollisuuksia hankkia sähköisiä sovelluksia?

Satakunnan päättäjät, lopettakaa ihmeessä työnne uusien työpaikkojen luomiseen maakuntaamme, kun nykyisiinkään ei löydy tekijöitä pitkään vallinneen työvoimapulan vuoksi.

Maailma on menossa kovaa vauhtia kohti sukupuolineutraaliutta. Yksi sukupuolittunein asia on urheilu. Urheilusta pitäisi tehdä nyt nopeasti, ajan hengen mukaisesti, sukupuolineutraali. Tämä helpottaisi esimerkiksi olympialaisten järjestämistä, koska silloin lajeja olisi puolta vähemmän.

Suomi ja monet Euroopan maat ovat tehneet asejärjestelmistä Nato-sovitteisia? Jos jostain syystä likaämpärin sanka katkeaa Amerikan kanssa, niin ollaan lirissä, kun ei saada varaosia amerikkalaisiin aseisiin. Tämä juttu ei tartu nykypäättäjien "nauhalle". Sinisilmäisyys on vaarallista.

On se kumma, etteivät porilaiset osaa ajaa omaa kaistaansa Itsenäisyydenkadun ja Vähälinnankadun risteyksessä. Siinä on kolme kaistaa, jokaiselle omansa. Ihan turha näytellä käsimerkkejä, jos itse et osaa ajaa keskimmäisellä kaistalla, vaan tarvitset myös sen vasemmanpuoleisen.

Antti Roine kirjoitti (SK 19.10.) taas asiaa. Vallan sokaisemat despootit elävät omassa todellisuudessa. Ainoastaan oman kansan herääminen ja nouseminen tätä rikollista järjestelmää vastaan auttaisi. Mutta jostain syystä diktaattoreilla on kyky manipuloida ihmisiä uskomaan itseään, ja vastaan hangoittelevat vaiennetaan pelottelemalla ja äärimmäisellä väkivallalla.

Vuonna 2014 moni varmasti katsoi kartasta Ukrainan ja Mustanmeren aluetta. Ja varmasti oivalsi, että Venäjä tulee hakemaan maayhteyden ryöstämälleen Krimille pitkin Ukrainan eteläosaa. Eikö kaikkitietävä Nato tätä asiaa todella tajunnut? Eikä ainakaan mitään tehnyt.

Löytyykö "lottahenkeä" Suomen naisilta? Ehdotan, että kudotaan villasukkia Ukrainan sotilaille. Jospa joku avustusjärjestö kokoaisi sukat ja kuljettaisi ne perille.

Olkiluoto 3 on iso vitsi. Olisiko jo korkea aika jonkun ottaa vastuu tästä farssista?

Tahkoluodon teho (560 MW) on yli kolmasosa Olkiluoto 3:n tehosta (1 600 MW). Meillä siis pitäisi riittää energia ensi talvenakin. Miksi tästä ei puhuta mitään? Vain pelotellaan ihmiset energian loppumisella. Ja esitetään, että meidän pitää pelastaa koko maailma, vaikka meidän toimemme eivät siihen tule koskaan riittämään.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut