”Alinopeus 100 km/h alueella on sama kuin baarissa ostaisi tuopin ja joisi vain puolet siitä –Tai tulisi Yyteriin, eikä olisi rannalla auringonlaskuun saakka”

Tekstaripalstalla on viime aikoina vaihdettu mielipiteitä muun muassa siitä, saako maantiellä ajaa hiljempaa kuin nopeusrajoituksen määrittämä maksiminopeus.

26.8. 20:15

Vähärauman uuden koulun edustan kulkuväylien teko näyttäisi olevan vielä kesken Suntinkujan päässä. Toivottavasti valmistuu pian, koska on vaarallinen lapsille.

Miksi Petteri Orpo vaatii nykyiseltä hallitukselta muutoksia valtion omistajaohjaukseen? Miksi niitä ei muutettu Orpon ollessa valtiovarainministeri Fortum-Uniper-kauppojen aikana, ettei nyt tarvitse neuvoa nykyistä hallitusta muutoksista, joita ei itse tehnyt aikanaan.

Maiju Tallan kolumni (SK 26.8.) oli hyvä, erinomainen suorastaan. Kyllä tässä lapsenlapsista haaveillessa tuntuu kamalalta, kun ilmoitetaan kylmästi, ettei me haluta lapsia.

Nuorten liikunnan ja hyvän yöunen esteinä toimivat tehokkaasti some, suoratoistopalvelut ja sähköpotkulaudat. Elämänlaatu paranee huomattavasti, kun ei käytä näitä kolmea edellä mainittua asiaa.

Hyvä Sinikka Alenius (SK-mielipide 22.8.), kyllä ne vaatteet ja huonekalut luetteloidaan ainakin Porin kaupungin hoitolaitoksissa jo tälläkin hetkellä. En ole kuullut, että keneltäkään olisi hävinnyt paljon tavaroita tai jopa huonekaluja, mutta tosiasia on, ettei kaikkea voi taata, jos dementiaosasto kyseessä. Silloin voi toinen huonomuistinen asukas tulla toisen huoneeseen ja viedä vahingossa, ja muistisairaat itsekin heittävät roskiin tavaroitaan ja kuljettavat niitä ympäri osastoa.Yleensä paikoissa on kyllä kameravalvonta, joten tuskin huonekaluja häviää itsekseen. Nyt kun hoitajamitoitustakaan ei ilmeisesti nosteta, tuskin saadaan hoitolaitoksissa turvallisuutta parannettua. Edunvalvojilla ei ole aikaa valvoa muuta kuin asiakkaiden tilien käyttöä. Kotihoidossa vanhuksen kotiinkin voi hommata kameravalvonnan, niin omainen tietää, missä mennään, ja parannetaan näin turvallisuutta.

Nyt on hyvä päivä ja huomenna uusi – nautitaan. Elämä on ihanaa kerran vaan.

Kommentti SK-juttuun sähkön säästämisestä: astianpesukoneeseen ei voi laittaa esimerkiksi puisia välineitä, paistinpannuja, enkä itse laita muovisia taikinakulhojakaan, joten käsinpestäviäkin on. Pyyhkäisen myös pannun rasvan talouspaperilla pois ennen tiskausta, niin viemäritkin kiittävät.

Kielessämme on edelleen sana moraali, nykyisessä itsekeskeisessä menossa termi tuntuu olevan monella hukassa.

Alinopeus 100 km/h alueella on sama kuin baarissa ostaisi tuopin ja joisi vain puolet siitä. Tai tulisi Yyteriin, eikä olisi rannalla auringonlaskuun saakka.

Yyterimies

Lapsilisät eivät kuulu ollenkaan rikkaille, puolen miljoonan mökkejä omistaville perheille. Jos päättäjillä olisi yhtään hyvää tahtoa, rikkaille turhaan maksettavat välttämättömään elantoon tarkoitetut rahat osoitettaisiin suomalaisille köyhille lapsiperheille.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut