Käppärän hautausmaan sointuva yhdyskunta olisi siirrettävä pois

Tekstaripalstalla jatkuu keskustelu Fantomin puhelimesta.

29.6. 20:00

Olen joillakin festareilla ja isoissa yleisötilaisuuksissa ostanut street foodia. Valikoima on suppea ja vihreät raikkaat, salaatit puuttuvat. Nahistuneita keittovihanneksiakin moikkaan harvakseltaan. Otan salaatit ja tomaatit mukaan. Keittiömies

Bensiinin hinta laski kaksi senttiä litra, kirjoittaa TV tekstiviestipalvelussaan. On kuin se olisi joku iso uutinen. Mutta päivittäin polttoaineiden hinnat muuttuu eri jakeluasemilla 0–10 senttiä litra.

Keskustan aluepolitiikka yleensä vahingoittaa Satakuntaa. Hyvä esimerkki on maidontuotanto. Suuntaamalla alan tuet pohjoiseen ja lisäämällä siellä tuotantoa pidetään markkinahinta liian alhaalla ilman tukea toimivilla etelän tilojen kannalta. Siksi ala on tältä lähes kokonaan hävinnyt.

Peuroja "koulutetaan" ruokkimalla tulemaan ampumakioskien ampumasektoriin, mistä ne iltahämärissä ammutaan suit sait, sitä sanotaan metsästämiseksi. Peurojen runsaus takaa täydet pakastimet. Sitten kehuskellaan liikenteen vaarojen vähentämisellä. Teillä kuitenkin törmäillään yhä enemmän.

Kalan kalleutta ja tarjonnan niukkuutta sekä sen myötä muuttunutta ravitsemustamme ei pitäisi moitiskella ainakaan niiden, jotka vaativat merimetsojen ja hylkeiden suojelua. Aiemmin alkukesä oli kalaravinnon aikaa, nyt makkaran ja lihan aikaa. Toisinkin voisi olla. Kumma, jos fosforimäärä ei lisääntyisi Itämeressä, kun kalastuksen sijaan yli satamiljoonaa kiloa kalaa päätyy vuosittain meren sisäiseen kiertoon mainittujen eläinten ansiosta.

Hyvä ihminen, älä vie koiraa helteellä tulikuumalle asfaltille.

Joka kesä varoitetaan, ettei saa jättää koiraa kuumaan autoon. Joka kesä kuitenkin on näitä valopäitä, jotka jättävät koiransa autoon paistumaan. Jos ei välitä lemmikkinsä hyvinvoinnista, ei sellaista kannattaa ottaakaan.

Linnunmunien keräily on rikollista, siinä tuhotaan lintujen hedelmöittyneitä munasoluja, siitä saa vähintään sakkorangaistuksen. Ihmisen hedelmöittyneen munasolun, ihmisalun tuhoamisesta saa sen sijaan tuhansien eurojen kuukausipalkkaa. Ihminen on kuitenkin arvokkaampi kuin monta varpusta.

Eikö tässä maailmassa ole mitään keinoa pysäyttää Venäjän brutaalia toimintaa Ukrainassa. Ainoa toivo on, että Venäjän kansa herää todellisuuteen ja kyseenalaistaa päättäjiensä toimet. Tuntuu kuin olisimme siirtyneet pimeimpään keskiaikaan. Nyt vain katson pukumiehiä ja ihmettelen, mihin kaikki inhimillisyys on kadonnut.

Eikö niihin TV:n sääkuviin saisi jo muidenkin "taidetta" kuin Sirpan, Keijon, Juhanin ja harvan muun otoksia? Tarjontaa varmaan on. Että muutosprosessia kehiin, pomo Jokinen! Kiitos! Ja tämän haluan nähdä palstalla, myös kiitos!

Eikö näitä aurinkopaneeleita voisi rakentaa yhteen paikkaan, josta sitten myytäisiin osuuksia haluaville ihmisille niin monta kilowattia, mitä kukin haluaa. Ei tarvitsisi sitten joka katolle rakentaa.

Viime viikolla bongattu Käppärän hautausmaalla linnunpönttö, jossa kirjosieppo. Hautausmaan mustavaristen pesät pitäisi hävittää talvella ja karsia puita.

Käppärän hautausmaan sointuva yhdyskunta olisi siirrettävä pois. Mäntyjen pienten ritvaoksien karsinta ja vanhojen pesäjäämien poisto syksyllä auttaisi.

Oliko 28.6. päivän sana (B10) Fingerporista? Hölmöltä meni hetki, ennen kuin aukeni, etten saanut taakse viisaita häpeään, vaan "saattaakseen" on samaa sanaa. Kiitos päivän piristyksestä!

21.6. ilmestyneessä Fantomissa roisto eversti vastaa puheluun. Fantom on ottanut puhelimen pariskunnalta joka lähti pois alueelta. Puhelimessa on valmiina numero, ja eversti tunnistaa soittoäänen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut