”Pitää soittaa seuraavalla tankkauskerralla hätäkeskukseen, että minut ryöstettiin”

Polttoaineen hinta puhuttaa tekstaripalstalla.

12.6. 20:00

Kouluhistorian mukaan Pietari Suuri avasi ikkunat länteen, nykyinen ”tsaari” sulkee ne. Se siitä vertailusta.

Musan Salama osoitti jälleen tänäkin kesänä suuruutensa ja vastuullisuutensa valtaamalla Rinteentien pysäköintikieltoalueen parkkipaikakseen.

SK 10.6.: "Kyläsaaren vanhainkoti ei vastaa enää nykyajan vaatimuksia huonekoon ja saniteettitilojen osalta", todetaan perusturvassa. Ratkaisuna siirtyminen kotiin annettaviin palveluihin. Mitä luulette, onko joka mummonmökki saniteettitiloiltaan asetusten mukainen? Voi teitä kotihoitajat, millaisiksi työnantajanne työolosuhteenne asettaa, mummoista papoista puhumattakaan.

Voisko joku selittää, miksi kalan – jota usein syön – hinta nousi niin äkkiä? Meneekö raha kaupoille vai kalastajille?

Nyt eletään aikaa, jolloin on kaikki hintojen nousut hyvä laittaa Putinin syyksi, mutta on paljon muita, jotka hyödyttävät ajan ja suojelevat toisiaan. Ei korppikaan toisen korpin silmiä noki.

Tarvittaisiin joku taho, esimerkiksi kuljetusala, lakkoon näiden kohtuuttomien polttoainehintojen takia. Yksittäisen tai pienen ihmisjoukon toimet ei vaikuta mitään. Joku roti näihin hintoihin täytyy saada. Ahneus ja ihmisten kuritus ei saa jatkua näin. Pitää soittaa seuraavalla tankkauskerralla hätäkeskukseen, että minut ryöstettiin.

Maatalouden ahdingosta: Veikko Vennamo oli aikoinaan aikaansa edellä "talonpojan tappolinja" -tokaisunsa kanssa. Nyt se sitten on menossa, eikä asialle tehdä mitään.

Takametän Taavetti

Hymypatsaat jaetaan oppilaiden keskuudestaan äänestämälle hyvälle kaverille. Patsaan saajan ei tarvitse olla se luokan ruskeakielisin opettajan lellikki, joka saa muutenkin stipendit, vaan joskus se "raggari" ja "luokan moottoriturpa" (tekstarit 10.6.) voi ihan oikeasti olla muiden mielestä hyvä kaveri. Se tuossa tekstarissa esitetty ajatus, että opettajan pitäisi tässä puuttua peliin, osoittaa juurikin sen, kenelle ei tässä koulumaailmassa sijaa anneta: äänekkäät ja/tai vilkkaat (poika)lapset. Hiljaiset saavat olla hiljaisia, ja heidän persoonallisuuttaan tulee arvostaa. Toiseen suuntaan tämä vaan ei toimikaan. Vilkas saa päivittäin kuulla olevansa vääränlainen. Jos sitten edes kaverit arvostaa, niin voisiko aikuiset antaa sen mennä niin?

Lattomereläiset ovat tottuneet niin kissan ja koirien jätöksiin, ei se mitään vaikuta, vaikka haudoilla kaivetaan ja tehdään jätöksiä. Jätökset pois ja sillä sipuli, tai annetaan olla vaan.

Peräkylän torvi

Minkähänlaisia mahtavat olla ne patsaat, joita aikanaan Putinille pystytetään? Vai pystytetäänkö?

On totta, että todistaja arvioi dementikon terveydentilaa, jos hän testamenttia todistaessaan vakuuttaa, että tekijä ymmärtää, mitä hän testamentissa määrää (SK 7.6.). Helposti näissä tilanteissa todistajan arvio dementikon "ymmärryksestä" tehdään silloin edunsaajana olevan kaverin etua ajatellen.

Kokemusta on

Eivätkö ihmiset ymmärrä, että sellaista rahaa ei voida jakaa, mitä ei ole.

Antti Pekola

PÄÄTTÄJÄT HERÄTKÄÄ! Huume- ja viinahörhöt saatava häiriköimästä kävelykadulta. Järkyttävää katseltavaa ja kuunneltavaa kaupunkimme keskeisellä paikalla. Ja poliisit jalkautukoot.

Mihin ovat kadonneet hyvät tavat pyöräteiltä: kaksi tai kolme pyöräilijää lähestyy rinnakkain, eikä aikomustakaan antaa tilaa vastaantulijalle.

Jotenkin tuntuu, että anteeksi pyytäminen on maailman vaikein asia. Lähes kaiken voi saada anteeksi, jos on nöyrä ja katuva mieli.

Kokoomuksella ei ole mihinkään asiaan muuta neuvoa kuin veronalennus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut