"Porissa ollaan ahkerasti purkamassa vanhaa ’ikuista’ rakennuskantaa ja kiireellä rakentamassa uutta, 30 vuotta kestävää tilalle – Olisiko syytä laittaa panokset olemassa oleviin rakennuksiin ja huoltaa niitä kuin omiamme?”

Kirjoittajan mielestä Porin kaupungin kannattaisi panostaa olemassa olevien kiinteistöjen hoitoon sen sijaan, että puretaan vanhaa ja rakennetaan tilalle lyhyen elinkaaren rakennuskantaa. Tällä viikolla tästä tematiikasta on keskusteltu Antinkatu 7:n kohdalla.

2.6. 20:00

Tämähän on päivänselvää, että Turkin pressa tekee nyt likaisen työn ja estää Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden. Siksi Venäjä on asiasta niin hiljaa. Yhteistyö Putinin kanssa toimii tässä tapauksessa erinomaisesti. Kansalle annettiin väärä viesti Naton avoimista ovista. Saas nähdä, miten Nato häpeänsä kantaa. Nato on jo osittain tässä asiassa menettänyt kasvonsa ja luottamuksensa. Suomen ulkopoliittisia päättäjiä vietiin kuin pässiä narusta. Oltiin satavarmoja, että Natoon meno olisi läpihuutojuttu. Näin meitä viedään.

Joku kirjoitti tekstarin: On varmaan Putin maksanut Erdoganille. Ei voi muuta sanoa kuin osui ja upposi.

Porissa ollaan ahkerasti purkamassa vanhaa "ikuista" rakennuskantaa ja kiireellä rakentamassa uutta, 30 vuotta kestävää tilalle. Myös parkkipaikkoja tarvitaan ilmeisesti lisää rakennusten kustannuksella. Olisiko syytä laittaa panokset olemassa oleviin rakennuksiin ja huoltaa niitä kuin omiamme, että päästään irti tästä muodissa olevasta kierteestä?

Määrättyjen lasten/nuorten palkitseminen vuodesta toiseen se vasta onkin "suhmuroinita". Esimerkiksi tanssikoulun tukiyhdistyksessä olevien vanhempien lapset palkitaan vuodesta toiseen. Ei mitään tekemistä lahjakkuuden tai lapsen edistymisen kanssa. Näin se on mennyt jo ainakin 15 vuotta. Eräskin tyttö saanut 10 stipendiä, eikä itse tajua, miksi aina saanut. Äiti on aktiivinen tukiyhdistyksessä. Eivätkö opettajat tajua miten naurunalaiseksi itsensä tekevät?

Ruuan kotimaisuudesta oli tarpeellinen kirjoitus. Pelkkä avainlippu ei kuitenkaan paljon selvitä ruuan kotimaisuudesta. Vuosikymmeniä sitten oli puolalaisista mansikoista tehtyä mansikkahilloa avainlipulla, ihan laillisesti. Meille ei juuri mausteita ja joulupuuroriisiä lukuun ottamatta osteta muuta kuin joutsenlipullista ruokaa. Tämä merkki kertoo suomalaisesta alkuperästä.

Eduskuntavaaleissa 2019 äänioikeutettuja oli 4 510 040 joista äänesti 3 099 760 äänioikeutettua. Äänistä hylättiin 17 844. Joku on ilmeisesti sitä mieltä että vain ne 1.4 miljoonaa ääntä, jotka valituksi tullee ovat saaneet edustavat kansan mielipidettä. Kannattaisi ehkä tutustua Suomen vaalijärjestelmään.

Vähän pienempi logo vaihteeksi seuraavaan Pori Jazz -paitaan, niin voisi vähän enemmän mennä kaupaksi.

Kuvitteletko tosissaan arvosi työnantajalle niin suureksi, että ilman liittojen toimia tekisit 5-päiväistä työviikkoa, saisit lisät ja lomat tai sairastuessasi saisit pitää työpaikkasi? Jos (ja kun) vain ylitöiden/vuoronvaihtojen avulla työt saadaan tehtyä, aletaanko odotella 6 päivän ja 10 tunnin työviikkoja "eroa liitosta"- kampanjanne (SK-tekstarit 2.6.) tukemana. Äly hoi!

Perussuomalaisten Arto Nurmelle tiedoksi (SK 31.5.), että palloiluhalli ei tuo Poriin yhtään uutta asukasta eli veronmaksajaa. Kaupungin holtiton rahankäyttö ja velanotto sitä vastoin vähentää Porin vetovoimaa.

Joku näkee vaivaa siitä, että naapuri hakee postin autolla. Kannattaisi valittajan hankkia elämä tai edes jonkun kivan harrastuksen – vaikka pitsinnypläyksen.

Junnu Vainion sanoin: "Turistit tulkaa tuppukylään tänne?" Laittakaa nyt ensin rahat kaupungin katujen kunnostamiseen ennen kuin puhutte kaupungin vetovoimaisuudesta. Palloiluhallin hintalappua ei tässä maailmantilanteessa kukaan tiedä, joten sen rakentaminen voidaan unohtaa.

Sekö on sitä länsimaista demokratiaa (SK-tekstarit 2.6.), että on annettu vuosikymmenet USA:n mellastaa vieraissa valtioissa mielensä mukaan, siihen mitenkään puuttumatta millään pakotteilla, ja nöyrästi on sen aiheuttamat pakolaistulvat hoidettu.

Sopimukset on tehty pidettäväksi. Valitettavaa on, että on hyväuskoisia, jotka joutuvat noiden putinoovien huijattavaksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut