”Kun lapsille tarjotaan ruokaa, niin sanovat, että ”en syö” – Tavat kunniaan ja ruoan arvostus opetettava lapsille”

Kirjoittaja mielestä nykylasten arvostuksessa ruokaa kohtaan korjaamisen varaa.

30.4. 19:02

Jokainen tontinomistaja puustoisilla tonteilla tekee asuinympäristöstään viihtyisämmän puita harventamalla.

Kun lapsille tarjotaan ruokaa, niin sanovat, että ”en syö”. Omassa lapsuudessa, jos sanoi noin, niin äiti sanoi, että koska seuraavaksi syödään ja sitä ennen ei muuta saa. Nykyään mennään Heseen tai Mäkkäriin, kun lapsille ei kelpaa tavallinen kotiruoka. Tavat kunniaan ja ruoan arvostus opetettava lapsille.

Valmiuslain muutoksessa puhutaan ylväästi elintarvikkeiden turvaaminen kansalaisille poikkeusoloissakin. Tämä merkitsee sitä, että demarien, kokoomuksen, vihreiden ja ay-liikkeen on muutettava totaalisesti vuosikymmenten mittainen nurja suhtautuminen maatalouteen ja elintarvike-tuotantoon. Nyt voi sanoa, että keskustan ei tarvitse kantaansa muuttaa. Se on se minkä jo Alkio loi.

Matti T.

Miksi pienistä kissoista kirjoitetaan negatiivisesti ja inhottavasti lehdessä, ja koiria kehutaan. Eikö molemmat ole ihmisen kavereita? Molempia voi olla myöskin vanhainkodissa seurana ja tuomassa iloa sekä turvaa elämään.

Ihmiset ovat koronan aikana kärsineet, sairastaneet ja kokeneet suuria menetyksiä. Mutta mitä kehtaa tehdä ay-liike Tehyineen. Alkaa kiristää ihmisiä ja yhteiskuntaa häpeämättä. Kuinka voi yhteiskunta joutua olemaan kiristäjien otteessa.

Meillä töissä vajaamiehitys ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tänään aamuvuorossa lähihoitaja ja opiskelija. Tällä miehityksellä pitää vielä laittaa ruokakin ja saada 30 ihmistä hoidettua.

Yksi iso syy sote-alan työkuormittavuuteen on myös työpaikkojen sisäiset epäoikeudenmukaisuudet muun muassa työvuorolistauksissa ja hoitajan mielipiteiden kuulemisessa. Ei pelkkä palkka. Asiasta ei puhuta. Kaikkeen ei tarvitse suostua. Tsemppiä.

Hoitajalakko meni jo. Osastoja suljetaan ja hoitoja perutaan hoitajapulan vuoksi. Media on tästä potilasturvallisuuden vaarantumisesta hiljaa. Onko siis potilasturvalain avulla tarkoitus saada hoitajat tekemään tuplavuoroja, ylitöitä ja siirtämään lomiaan pakolla? Kaikki ovat tällä hetkellä töissä vahvistetun vuorolistansa mukaan ja osastojen sulkeminen sekä vajaat vuorot eivät vieläkään päättäjiä herätä.

Miten saisi Venäjän ”riippumattoman ja totuuteen” perustuvan lehdistön kertomaan oikean kuvan niistä hirveyksistä ja valheesta, mitä vanhat huru-ukot heille syöttävät. Eikö ole mitään keinoa totuudelle?

Täsmäisku Suomen (ja Ruotsin) Nato-jäsenyyden hakemukselle olisi 9. toukokuuta. Silloin Putinin kaikki huomio on muualla. Siihen tähdättäköön. Mikäli Suomen ja Ruotsin valtiovallat ovat kartalla, kuten olettaisin, tällä päivämäärällä mennään. Bosnia Hertsegovinan tai Balkanin riidoilla ei ole mitään tekemistä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden kanssa. Nyt on paljon suuremmista asioita kyse.

Venäjän talous tulee romahtamaan. Kun tämä on todellisuutta niin, joko diktaattori Putinin määräyksestä tai olosuhteiden pakosta idästä vyöryy ihmisjoukot Suomen rajalle. Meillä valtionjohdon tulee varautua tähän. Raja pitää pystyä sulkemaan, jotta Venäjä ei voi humanitaariseen velvollisuuteen vedoten miehittää Suomea. Onko tähän varauduttu? Poliittiseen pallotteluun ei silloin ole aikaa. Hallituksen on julkisesti ilmoitettava, ettei Suomi ota vastaan tavalla tai toisella järjestettyjä tai masinoituja pakolaisjoukkoja. Venäjän raja täytyy pystyä sulkemaan pelkällä hallituksen ilmoituksella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut