Koiraihmisten mielestä koirat saavat haukkua ja häiritä muita ihmisiä, koska ovat omistajansa parhaita ystäviä

Myös kohoavat hinnat askarruttavat lukijoita.

Kissa- ja koirakeskustelu jatkuu tekstaripalstalla.

22.4. 21:59

Katsokaa nyt Suomen päättäjät, etteivät ruotsalaiset taas vedä teitä alta kölin. Kun seuraa Ruotsin lehdistöä, niin eipä siellä Natosta paljon mitään puhuta. Kun taas Suomessa kaikki tuutit ovat sitä täynnä. Pian käy taas siten, että Suomi on etulinjassa puolustamassa Ruotsia.

Suomi vie Ukrainaan tuhansia pyssyjä! Veisivät mieluimmin kenttäsairaaloita, sairaalatarpeita ja muita haavoittuneiden hoidossa tarvittavia välineitä. Minulla on vaan tunne, että Suomen viemät aseet tulevat meille ajan saatossa vielä hyvin kalliiksi. Joka pyssyn vielä edestämme löydämme!

Natoon olisi kannattanut liittyä jo 20 vuotta sitten. Ei olisi ollut tarvetta ostaa niin paljon hornetteja ynnä muuta puolustuskalustoa. Säästyneet rahat olisi voitu laittaa sairaanhoitajille ja paperimiehille.

Saramon mukaan Nato-jäsenyys tekisi Suomesta potentiaalisen ensi-iskun kohteen. Suomihan on itänaapurin silmissä jo nyt epäystävällinen valtio, näinhän on sieltä julistettu. Potentiaalia löytyy siis ilman Nato-jäsenyyttäkin.

Sellainen asia, että jos joku asia toisessa ihmisessä askarruttaa, niin kannattaa kysyä suoraan, eikä supista selän takana. Puhumalla suoraan asiat yleensä selviävät. Aurinkoa kaikkien elämään.

Kuka on vastuussa Luvian Laitakarista? Älkää menkö katsomaan; tulee taatusti paha ja mieli pesineiden lintujen ja tuhotun metsäisen luonnon puolesta!

Tänä aikana kaikki hinnat nousevat, esimerkiksi sähkö, polttoaineet ja ruoka. Korotus on yleensä suurimmillaan kymmenissä prosenteissa. Kessote kuitenkin laittoi vielä paremmaksi: korotus omalla kohdallani oli kotihoidon avusta 275 prosenttia! Ei voi muuta kuin todeta laulun sanoin: hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa ja erityisesti siksi, koska perheeni tulot eivät ole nousseet. Ei tunnu oikeudenmukaiselta. Onko Kessoten alueella tai muualla vastaavia tapauksia?

Ei kyllä mene jakeluun yks toinenkin asia: ruotsalaiset hakee auton Saksasta, maksaa sen mikä hinta on, mut Suomes lyödään kaikenmaailman maksuja liki puolet auton hinnasta. Siinäpä on vapaa tavaran liikkuvuus EU:ssa. Näin

Älkää nyt hyvät ihmiset luulko, että hintojen nousu kuitataan palkkojen korotuksella. Mistä ihmeestä työnantaja, julkinen tai yksityinen, sen maksaa. Hyöty elintarvikkeiden hinnan noususta jää kauppaan. Valitettavasti maatalous ei siitä hyödy tippaakaan. Polttoaineen hinta on käsittämätöntä.

Savua tupruttavista voimalaitoksista meuhkanneelle tuulimyllyjen syleilijälle suosittelen opintomatkaa Suomen suurimpaan voimalaitoskompleksiin ja sen vierailukeskukseen Olkiluodossa. Vaihtoehtoisesti voi kivuta Rauman vesitorniin ihailemaan OL3:n kirkasta kupolia, jonka sisällä kehrätään sähköä satoja tuulivipperöitä vastaavalla teholla ilman savunhattaraakaan, saati melua ja välkettä!

Polttoaineiden hintojen ihmettelijä, ota yhteys Arkadianmäelle.

Erittäin hyvin perusteltu mielipide, miksi ei Natoon Suomen pidä liittyä Juhani Saariselta, mielipidepalstalla SK 12.4.2022.

Julkiseksi hoitajien työvuorolistat, taaksepäin. Näkyviin alimiehitetyt vuorot, pitkät päivät ja vuoronvaihdot! Nähdään totuus! Kyllä potilasturvallisuus on vaarantunut ennen lakkoa todella.

Mielenkiintoista: koiraihmisten mielestä koirat saavat haukkua ja häiritä muita ihmisiä, koska ovat omistajansa parhaita ystäviä. Kissat eivät saisi vaeltaa luonnossa, eivätkä metsästää pikkulintuja, vaikka se kuuluu niiden perusvaistoihin. Kissa ei ymmärrä, syökö purkkiruokaa vai tappaako linnun, koska se on eläin, eikä sillä näin ollen ole järkeä ajatella. Ei myöskään koiralla, joka häiriköi ympäristöään. Vastuun kantavat niiden omistajat, eivät itse järjettömät eläimet.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut