Nyt kinostaa lunta. Silti kesä tulee. Jaksan odottaa.

Tekstaripalstalla heittäydytään tällä kertaa runolliseksi.

Tekstarin lähettäjä ei aio masentua, vaikka kesä antaa vielä odottaa itseään.

5.4. 21:35

Haluan maksaa huonekaluista ynnä muista tavaroista normaalin hinnan. En halua asioida liikkeissä, joissa voi säästää jopa 70 prosenttia. Jos joku näkisi, alkaisivat puheet levitä, etten pärjääkään hyvin!

Meillä koira kerrostalossa. Yksin päivät. Ei pidä mitään ääntä. Veikkaan, että monen lapset metelöivät enemmän yksin kuin koiramme.

EU:n pakotelistalla ovat muun muassa Venäjän rautatiet ja junat, kuten Allegrot, mutta silti sallitaan venäläisten junien kuskata hiiltä Venäjältä Tahkoluotoon. Toisaalta, mitä järkeä on kuljettaa Siperian hiiltä ensin länteen ja laivoilla Kiinaan, koska onhan Venäjältä rata Kiinaan olemassa?

Toimittaja Tuomen kirjoitus (SK 3.4.) tulevista katujengeistä jäi kovin etäiseksi.

Onneksi olkoon Rauman Lukko play-off-paikasta vastoinkäymisten sävyttämän kauden päätteeksi. U-20-joukkueelle myös tsemppiä kultamitalin metsästykseen. Täällä Porissa voitaisiin ottaa mallia, miten urheiluseuraa johdetaan ammattimaisesti.

Sinulle, joka ehdotit Yyteriin kolikkokeräyspistettä tiedoksi, että rantapallot on Porissa jo monena vuotena myyty loppuun jo runkosarjan päätyttyä, eli niitä ei ole valitettavasti enää saatavilla. Raumalla ei olla muuten vielä kesälomatunnelmissa, kun siellä on U20-finaali käynnissä, mutta kiitos kuitenkin etukäteen.

On käsittämätöntä, että suurella osalla kansanedustajista ei ole kantaa Nato-jäsenyyteen. Kyllä monista pikkuasioista huudetaan, mutta vaikeammista asioista ei löydy kantaa. Ilmeisesti nämä päättämättömät odottavat kansan mielipiteen gallupeissa olevan 110 prosenttia. Äänestetään jatkossa niitä, joilla on mielipide.

Uskooko joku, että palkankorotus helpottaa sairaanhoitajien työvoimapulassa? Tutkimusten mukaan, ihminen muistaa palkankorotuksen kaksi viikkoa.

Kuinka tyytyväisiä me olimmekaan silloin, kun ei ollut koronaa eikä uhkaa sodasta. Vai olimmeko?

Kieltolaki loppui 5.4. yhdeksänkymmentä vuotta sitten! Autuuden uskottiin koittavan, Suomi suureksi ja viina vapaaksi!

Helmikuussa näin kärpäsen lentävän ulkona, maaliskuussa nokkosperhosen. Nyt kinostaa lunta. Silti kesä tulee. Jaksan odottaa.

Keittiössä on tilaa yhdelle kokille. Voi olla, että jotkut pitävät kimppakokkailusta mutta yleensä ollaan toistemme tiellä. Parasta on, kun saa rauhassa tehdä kumppanille maukkaan aterian. Hän saa harrastaa ja nuuhkia hyviä tuoksuja arvuutellessaan mitä tällä kertaa loihditaan. Keittiömies

Miksi ikinä näitä tuulivoimaloita täytyy edes suunnitella ihmisten asumusten lähelle. Näin aiheutetaan tarkoituksella turhaa mielipahaa. Viedään ne kerralla riittävän kauaksi. Jos voimaloiden elinikä on 30 vuotta, niin tällä ei ole taloudellisesti merkitystä.

Laittakaa hyvät ihmiset oikea nimenne Whatsappin asetuksiin. Vähän hankalaa harrastus- ja yhdistysryhmissä keskustella, kun on 'Scarface-Simo', 'Koivulan KossuPena' ja 'Ihqu <3'.

Kun tv:ssä poliitikot ja SK:ssä Raisa Ranta vaativat pienituloisille helpotuksia, niin kukaan ei kerro kuka on pienituloinen. Missä se raja kulkee? Millaisilla tuloilla on pienituloinen?

Gallen-Kallelankatu järkyttävässä kunnossa ainakin välillä puisto–tori: asfaltti noussut ja repeillyt vaarallisesti. Tehkää jotain ennen kuin tapahtuu jotain! Huolestunut kaduntallaaja

Onko Porin uusi turvallisuusjohtaja varmistanut Porinan turvallisuuden rahan säilömisessä? Me veronmaksajat emme halua, että rahat toistuvasti päätyvät rikollisten liiveihin.

Kiinan pitäisi poistaa tieto, että heidän puolueensa on kommunistinen. Kiinan pääpuolueella ei ole mitään yhteyttä kommunismiin, se on täysin kapitalistinen.

Polttoaineiden kovat hinnat ovat aiheuttaneet sen, että ei ole kannattavaa käydä omalla autolla varkaissa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut