"Puhutaan kilpailutuksen siunauksellisuudesta, mutta kun paikallisuus ja paikallinen vastuu häviää, niin tulokset ovat surkeat”

Kirjoittajan mielestä kilpailutus tietää yleensä laadun huononemista, ainakin taksialalla.

19.3. 20:00

Noormarkkulainen rajanaapurisi (tekstarit 18.3.) teki juurikin niin kuin itsekin olisin tehnyt – ovathan ne hänen maitaan ja sillä on tarkoitus metsälle, puustolle, metsänpohjalle, miksi oksia jätetään maatumaan. Joillakin ihmisillä on aina ihmeellinen ajatus siitä, että itse ei tarvitsisi mistään maksaa ja mennään toisten siivellä vaan. Mutta ehkäpä olisit kuitenkin maksanut maanomistajalle jotakin. Siltikin.

Risujen kerääminen toisen maalta ei kuulu jokamiehenoikeuksiin eli sellaiseen on kysyttävä maanomistajan lupa.

Mihin huumorintaju on kadonnut? Kaikki on niin tärkeätä ja totista, ollaan kuin torvensoittajia. Tylsää. Meidän kannattais kurkata peiliin. Kaikesta huolimatta hymyä.

Lehdessä on Euroopan sääkartta. Voisiko karttaa laajentaa länteen päin, että edes Kanarian saaret näkyisi? Turha sitä Siperiaa on siinä kuvata. Sinne ei matkusteta.

Muualta muuttaneelle (tekstarit 18.3.): oletko monellakin porilaisella työpaikalla kattavasti törmännyt varasteluun? Ja muilla paikkakunnilla ei tällaista ilmene? Ettet nyt sortuisi väärään yleistämiseen? Itse olen yli 30 vuotta käynyt paikallisissa kaupoissa, enkä ole kertaakaan nähnyt kenenkään bluffaavan kaupan hevi-osastolla. Voi tosin johtua siitäkin, etten kyylää toisten asioita.

Sinä muualta muuttanut olet varmasti itse todella kieroon kasvanut, kun kehtaat haukkua porilaisia varkaiksi. Olen paljasjalkainen porilainen, enkä tunne yhtään varastelevat sukulaista, ystävää tai muutakaan porilaista. Häpeä yleistämistäsi.

Muualta muuttanut ihmettelee varastamista. ”Mikä on sinun, on myös minun” on yleistä vasemmistoideologiassa. Pori on ollut vasemmiston vallassa kymmeniä vuosia. Oppi vain on mennyt perille?

No kun se paperikone tekee paperirullan, se paperi myydään ulkomaille. Saadaan rahaa, jolla maksetaan paperimiehen lisäksi myös esimerkiksi se sairaanhoitajan palkka. Eikö olekin yksinkertaista? Mistä valtio ja kunnat saavat rahansa, sopii itse kunkin miettiä.

Hupskeikkaa, maajusseille löytyy yhtäkkiä 300 miljoonaa tuosta vaan, mutta kun pienipalkkaiset hoitajat pyytävät vähäistäkin palkankorotusta, rahat on aina loppu.

Median tulisi nyt kyetä selvittämään, mikä tai mitkä tahot ottavat ansiottoman arvonnousun muiden, etenkin maatalouden tuottajien, kustannuksella. Ja tämä rahastus pitää sitten sulkea.

Äitini muutti noin 15 vuotta sitten Uudenkoiviston vanhustentaloon. Alussa siellä oli päivisin sairaanhoitaja ja ruokaa tehtiin yhteisötiloissa ja taisi olla yöpäivystyskin. Oli hyvin hoidettu pihapiiri ja yhteistilaisuuksia. Pala palalta kaikki muuttui. Pihanhoito retuperällä, nurmikko kyllä leikattiin. Oli isot hienot koivut molempien talojen vieressä – ne kaadettiin pois. Äidille se oli kurjaa, koska hän maalla asuneena nautti lintujen seuraamisesta. Loppui yöpäivystys ja Esperin teollisuusvartija tuli kysymään, mikä hätänä. Useita asuntoja remontoitiin ja oli ihan hyvä paikka asua. Vähitellen annettiin kaikki rapistua. Arvaa kyllä ketkä astuivat remmiin: YH-Asunnot. Pilannut jo Himmelinkin.

Pitää alkaa päättäjien ymmärtää, että aina kun taksikuljetuksissa puhutaan kilpailutuksesta, niin aina mennään pieleen. Vaikka kuinka puhutaan kilpailutuksen siunauksellisuudesta. Mutta kun paikallisuus ja paikallinen vastuu häviää, niin tulokset ovat surkeat.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut