Matikkaa voisi opettaa ulkoretkelläkin, samoin biologiaa – Lapsuuteni koulussa kasvit opetettiin vain kirjoista, en oppinut - Tekstarit - Satakunnan Kansa

Matikkaa voisi opettaa ulkoretkelläkin, samoin biologiaa – Lapsuuteni koulussa kasvit opetettiin vain kirjoista, en oppinut

Tällä kertaa tekstareissa jaetaan neuvoja muun muassa liikunnan lisäämiseen kouluissa, pohditaan liikennettä sekä torin ylläpitokustannuksia ja radion merkitystä yksinäisille.

2.1. 20:00

Osaako joku kertoa, miksi Kansalaisopiston koulutusopasta ei ole jaettu kotitalouksiin? Kurssilainen vuodesta 1986.

Voisiko vanhan linja-autoaseman edessä olevan Isolinnankadun pään avata normaali liikenteelle? Nyt siitä saa ajaa vain taksit ja linja-autot. Jos liikennesuunnittelu ei vielä ole huomannut, niin linja-autoliikenne on sumputettu Porin hienolle ja uniikille Matkakeskukselle.

Leikkipuistojen valaiseminen olisi yksi tapa lisätä liikuntaa lasten arkeen. Silloin puistoja voisi käyttää myös pimeänä vuodenaikana.

Move it opettajat! Matikkaa voi opettaa ulkoretkelläkin, samoin biologiaa. Luokassa voi sopia, että tehtävien välissä joogataan tai tehdään vatsalihaksia, liikuntasuoritusten jälkeen yhteisesti sovittu palkkio...onko se muka vaikeaa? Lapsuuteni koulussa kasvit opetettiin vain kirjoista. En oppinut.

Isoveli valvoo? Porin Kauppatorilla oli välipäivinä ollut 1-4 myyjää + Torivalvoja. Kertokaa nyt joku mitä valvonta maksaa.

Kummeille tai kummeiksi pyydetyille on myös velvoitteita. Älkää unohtako lasta jouluna tai syntymäpäivänä. Ei vaadi lahjoja, mutta hylkääminen sai jopa 17-v. pojan silmäkulman kostumaan. Lahjat saa muilta, kummin viesti riittää.

Upea Valon Pori. Lähes yhtä hieno kuin alkuvuoden Lumen Rauma.

Koronatartuntojen valtavan kasvun johdosta vaalit siirrettävä.

Olen mielestäni kohtalaisen positiivinen immeinen, mutta tässä kohtaa kun sain negatiivisen testituloksen koronaan liittyen, olen nyt täysin puun ja kuoren välissä.

Eikö voitaisi palkkaus muuttaa kaikille kuten toimitusjohtajalla ja muilla pomoillakin: verrataan palkkoja muihin Euroopan maihin ja tullaan siihen tulokseen että ollaan perässä! Ei tarvitsisi joutavia palavereja, kun menee kallista aikaa haaskuun.

Tekstareissa oli taas, että hoitajat on kutsumusammatissa. Jolloin palkkaan pitää tyytyä. Eikä vaatia lisää. Kutsumusammatilla kun on niin helppoa maksaa laskuja ja ruuat kaupassa, myös auton saa sillä tankattua. Kysyin mieheltäni, onko hän kutsumusammatissa köntsäkuskina, ei ollut. Hänkään.

Menin Satasairalaan uusimaan sydänlääkereseptiä. Oli myönteinen yllätys, kun siellä tehtiin perusteellinen tutkimus, johon lääkärikin osallistui. Kiitos!

Lämmin kiitos Terveystalon kuvantamiselle ja Satasairaalan erikoissairaanhoidon henkilökunnalle saamastani erinomaisesta hoidosta sairastuessani viime vuonna rintasyöpään. Erityiskiitos sytostaatti- ja sädehoitajille! Teette työtänne suurella sydämellä!

Kolmena päivänä olen yrittänyt saada ohjeita koronarokotuksesta, jonottanut ja jättänyt takaisinsoittopyyntöjä useisiin numeroihin. Pitäisi saada rokottaja kotiin sänkypotilaalle. Täytyy kai jättää 3. rokote väliin, kun mistään ei vastata. Jonottamalla pop up -rokotukseen on toinen vaihtoehto, mutta en jaksa työntää sänkyä sinne, vaikka pyörät alla onkin. Väsynyt omaishoitaja

Kiitos Ylelle, ettette vielä uutisia ole muuttaneet podcasteiksi. On vielä joku syy joskus avata radio. Yle Puheen lopettamisen jälkeen on moneen kotiin tullut hiljaisuus. Muita kanavia ei pysty kuuntelemaan välimusiikkien takia, ja Yle Areenasta ja podcasteista puuttuu se tärkein, välitön ihmiskontakti. Yle Puhe oli loistava tausta kotiaskareille ja automatkoilla kuuntelulle. Sen lopetus on kova paikka varsinkin yksinäisille.

Lyttylässä ei ole yhtään tuulivoimalaa.

Huomenna aurinko laskee taas jo minuutin myöhemmin kuin tänään. Kesä ja kärpäset on kohta täällä!

Nyt on vaalit tulossa taas. Vasemmistolle ja muille voi sanoa, et vihreä siirtymä on kallista. Yksi latauspiste maksaa 6 000–15 000 euroa, siinä ei riitä valtion tuki 2 000 euroa. Menkää sanoo eläkeläiselle nyt on pakko ottaa velkaa se 15 000 euroa, kun on Suomessa vedettävä koko sähköverkko uudestaan kerrostaloihin.

Kirkko ei ole niin kuin ennen, silloin Suomessa 1930–1950-luvuilla se oli vielä porvarien kirkko, toivottavasti Suomessa kirkko on 2010-luvulla viimein kaikkien ihmisten kirkko.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut