Hoitajat, saatte jo nyt moneen alaan verrattuna hyvää palkkaa - Tekstarit - Satakunnan Kansa

Hoitajat, saatte jo nyt moneen alaan verrattuna hyvää palkkaa

Tekstiviestipalstan kirjoittaja on loukkaantunut, kun ei ole saanut vastauksia lähettämiinsä joulutervehdyksiin.

27.12.2021 20:00

Kiitos Pertti Mäenpää asiantuntevasta ja valaisevasta kirjoituksestasi SK 27.12. On todella järjetöntä, ettei asiantuntijoita kuunnella ja lakia noudateta satakuntalaisten turvallisuutta koskevissa asioissa. Miksi ihmeessä Porissa tehdään näin älyttömiä päätöksiä?

Tuulivoimaloiden melumittaajat tekemään työtään pakkaspäivänä. Vipperöiden humina kantautuu ihan järjettömän kauas. Lyttylästä esimerkiksi kuuluu melu Kaanaaseen asti. Helsingin edustan merialue sopisi parhaiten niiden sijoituspaikaksi, siellä kaupungin melu peittäisi äänet.

Ei sekään paljon auta asiaa, jos sulla on netti, kun pyydät rokotustodistusta. Täytyy olla itsellä tulostin tai mennä kilometrien päähän lähimpään kirjastoon, että saat sen tulostettua.

Hoitajat, teette arvokasta työtä, sitä ei voi kukaan kiistää. Saatte Suomen mittapuulla jo nyt moneen alaan verrattuna hyvää palkkaa. Varmasti osittain on edelleen kysymys kutsumusammatista. Olkaa tyytyväisiä siihen, mitä teille maksetaan, älkääkä ahnehtiko.

Myö, sie, mie ja Hentun Liisa.

Hyvä kunto, mielen rauha on elon ainespuut. Kiitos Porin kaupungin uimaloiden henkilökunnalle hyvistä puitteista kuntoilun hyväksi.Tapaamisiin vuonna 2022.

Seppo Kesti-Helia

TV1 jouluna: "Diandran ja Aarnen kauneimmat joululaulut". Siinä täydellistä joulutunnelmaa, sekä musikaalisesti että tunnelmallisesti. Todella lämmin ohjelma yksinäiseen jouluun.

Kiitos Mario Heinilä, Minna Koivunen sekä Mari-Anna Stålnacke hyvästä mielipide-kirjoituksesta 23.12.2021 olleessa SK:ssa. Asia on juuri niin, sukupuoli on jokaisen ihmisen solussa, eikä siitä voi erehtyä.

Heinilä, Koivunen ja Stålnacke kirjoittivat "[Sukupuoli] ei ole mielipideasia eikä se ole ihmisen päätettävissä." Ei niin, sukupuoli on jokaisen oma asia. Ihminen ei päätä olevansa jotain muuta, hän tuntee itse olevansa jotain. Mutta tuntuu kova olevan ulkopuolisten tarve päättää, mitä joku on.

Huittisten tiedemiehelle. Tieteen totuus muuttuu, kun löytyy uusi totuus. Raamatun totuus ei muutu.

Kamut, eikö teillä ole saldoa vai oletteko niin tolloja, ettette ymmärrä vastata joulun tekstaritervehdyksiin?

Olisiko mitenkään mahdollista, että Lounais-Suomen aluehallintovirasto tekisi Porista ensimmäisen kaupungin, jossa kokeiltaisiin koronan tukahduttamista testauksella? Kaikki rajoitukset purettaisiin ja jokaiselta yleisiin sisätiloihin menevältä vaadittaisiin samana päivänä tehty negatiivinen testitulos. Jos ei kokeile, ei tiedä, kannattiko kokeilu.

Sakari Muurisen mukaan Suomi on sosiaalidemokraattinen valtio. Käsittääkseni Suomi on kai edelleen demokraattinen valtio, jossa on muitakin näkemyksiä kuin sosiaalidemokraattinen aatesuunta. Toki myös sosialidemokraattiselle toiminnalle kuuluu kunnia ja myös vastuu siitä, missä olemme, ei kuitenkaan pelkästään. Jos ei muita näkökulmia olisi ja Suomi oikeasti olisi ainoastaan sosiaalidemokraattinen, voisi elämä olla kovastikin erilaista, luulisin.

Heikki Haaslahti

Erilainen joulu. Haudoilla käyntiä. Joulusauna. Jouluruoka: kokoperunoita, silliä, rosollia ja leipää. Palanpainikkeeksi vettä. Myöhemmin hedelmä ja korppu kahvin kera. Nähtiin kuvaelma ”Köyhyys ei ole ilo, vaikka se naurattaa”. Ei naurattanut. Naapurista tuli kinkun, laatikoiden tuoksua. Se siitä. Ei ollut ähkyä, ei polille menoa. Eikä jatkuvaa puntarilla karaamista. Onnellista uutta vuotta 2022.

Kukapa tietäisi, mihin joulu olisi mennyt, jos se ei olisi joutunut pohjolaan?

Kiinteistöliiton edustaja antoi jouluohjeita, mutta koivunlehti saunassa aiheuttaa tiukkapipoisissa aggressiivisia oireita, ei allergisia.

Nuhanenät, aivastelijat, flunssaiset. Älkää menkö kauppaan, sukulaisiin. Älkää asenteella ”kaikkihan sen koronan kumminkin saa”. Pysykää kotona. Naapurisi, sukulaisesi, ystäväsi haluavat palata töihin joulun, uudenvuoden jälkeen. Hoitajat haluavat töistä kotiin lepäämään.

Ei liigaseuraa valmentajat kaada, vaan päättäjät.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut