”Juurikin tekstaripalstalla kannattaa tuoda esiin kaupungin hoitoon kuuluvien asioiden epäkohdat – Tätä kautta on saatu korjauksia aikaan, puheluihin ja viesteihin ei vastaa kukaan" - Tekstarit - Satakunnan Kansa

”Juurikin tekstaripalstalla kannattaa tuoda esiin kaupungin hoitoon kuuluvien asioiden epäkohdat – Tätä kautta on saatu korjauksia aikaan, puheluihin ja viesteihin ei vastaa kukaan"

Kirjoittajan mielestä tekstaripalstan kautta voi saada epäkohtiin ja muihin asioihin vauhtia.

1.8. 19:47

Kyllä se kuule on niin, että juurikin tekstaripalstalla kannattaa tuoda esiin niin liikenneväylien, puistojen ja muiden kaupungin hoitoon kuuluvien asioiden epäkohdat. Tätä kautta on saatu korjauksia aikaan, puheluihin ja viesteihin ei vastaa kukaan, eikä ne johda mihinkään. Koettu on.

Toivottavasti Porin Linjojen aikataulujen suunnittelijat käyttivät arvioidensa pohjana matkustajamääriä ennen koronaa. Ei käy kateeksi kuljettajia kouluvuoden aikana aamuruuhkassa. Kyläsaaresta Tiedepuistoon matkataan seisten käytävällä. Sadekelillä seisomapaikoilla matkustaa 10–15 matkustajaa, joskus jopa enemmän.

Sata vuotta sitten Reposaareen mentiin ensin junalla ja loppumatka laivalla. Matka kesti vajaan tunnin. Nykyään ei kukaan ihmettele, kun samaan matkaan kuluu puolitoista tuntia maanteitse.

Älkää vaan missään nimessä asfaltoiko Heinimaantien junaradan ylitystä (tekstaripalsta 30.7.). Se sentään edes hiukan hidastaa autoilijoita ennen junaradan jälkeistä suojatietä. Kyseisellä suojatiellä sattuu vaaratilanteita päivittäin. Asiasta on oltu yhteydessä lukuisia kertoja Porin kaupunkiin, mutta asia ei tunnu kiinnostavan siellä suunnalla pätkääkään.

Hommat räjähtää käsiin ja hallitus makoilee rannoilla. No, onpa sieltä kiva tviitata ja somettaa. Vai olisiko kuitenkin parempi, että jäisivät lomille vielä loppuvuodeksi?

Perusteltu sivistysyhteiskuntaan liittyvä etiikkaa nostava kirjoitus lääkäreiltä (SK 30.7.). Aplodit lääkäreille Jächke, Kylänpäät ja Lågsjö, jotka ottavat esiin erittäin tärkeän ja ajankohtaisen kysymyksen ja sen perustellun pohdinnan. Toivottavasti Suomen päättäjät ymmärtävät tämän, eivätkä mene sokeasti vallalla olevan hysterian mukaan.

Aina kun korona vähän helpottaa, joku heittää löylyä lisää ja kukaan ei näe heittäjää.

Olen ikäihminen ja sairauteni pelätty sivuvaikutus on aivoinfarkti ja systeeminen embolia. En uskalla ottaa rokotusta. Ahdistustani lisää syyllistävä kirjoittelu ja vaihtuvat asiantuntijalausunnot.

Koronarokotus ei ole hoitotoimi. Lisäksi se on täysin vapaaehtoinen suojatoimenpide. Onko tämä oikeusoppineille liian vaikea asia ymmärtää? Ketään ei ole pakolla rokotettu. Kenenkään ei ole myöskään pakko käyttää autossa turvavyötä, ei tosin myöskään ole oikeutta autoilla ilman turvavyötä.

Minä, minä, minä. Minun halut, minun mieliteot = pandemia vaan jatkuu.

Sinä Tuomoa ja ilmastokriisiä kritisoinut. Suomenko ei pidä tehdä mitään? Ajattelitko, että afrikkalaiset näyttävät ensin mallia? Vai mahtavatko paeta kovenevaa kuumuutta pohjoiseen?

Harjavallan uimahallilla on jo uusi nimi, se on Mattssonin areena.

En ymmärrä tätä Porin mollaamista Mattssonin tapauksessa. Kaupunki on tarjonnut Matille vuosikaudet harjoitusmahdollisuudet. Kun sitten koronarajoitukset ja pakolliset huoltotyöt sulkivat uimahallin, nousi poru. Hiljaa oltiin, kun Harjavalta sulki muutaman viikon käytön jälkeen oman hallinsa Matilta. Ei saanut kiitosta Yyterin kylpylähotellikaan, joka pelasti harjoitusmahdollisuudet takaisin Poriin. Eli Harjavallan tarjoama muutama harjoitusviikko on nyt sitten tärkein tekijä mitalin kannalta, viis Porin tarjoamista vuosien harjoitusmahdollisuuksista.

Kohtuutta ryöpytykseen

Mikko Elo ja muut 70-luvulle jääneet: herätkää todellisuuteen. Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa. YYA-sopimus on historiaa. Suomen itäpuolella on nykyään arvaamaton diktatuuri, jolla on valtava määrä ydinaseita. Siksi Suomen on vahvasti tukeuduttava länteen.

Tutkikaa ihmiset historiaa ja lukekaa ennen talvisotaa ilmestyneitä äärioikeistolehtiä, niin ymmärrätte miksi talvisota alkoi. Sama kaiku on askelten tänään. PS.Löytyisikö niitä lehtiä Pekolan kirjahyllystä?

Lounaspaikkojen vakiokäyttäjänä tein tänään uskomattoman löydön omasta kotikaupungistani Porista: rauhallinen lounaspaikka hyvällä sijainnilla ilman taustalla pauhaavaa radiota. Ystävällinen palvelu ja mikä parasta, maistuvan ruoan lisäksi, ruokailuvälineet saa jättää pöytään pois lähtiessä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: