”Olympialaisille on käymässä kansallisen itsetunnon kohottajana samoin kuin missikisoille” - Tekstarit - Satakunnan Kansa

”Olympialaisille on käymässä kansallisen itsetunnon kohottajana samoin kuin missikisoille”

Tekstareissa kaipailtiin Pelle Hermanni -suihkua ja purettiin poreisten kananmunien aiheuttamia tunteita.

Kirjoittaja arvelee, että olympialaiset on hiipuva brändi.

20.7. 20:00

Eiköhän olympialaisille kansallisen itsetunnon kohottajana ole käymässä samoin kuin esimerkiksi missikisoille. Kummallakin on nykypäivänä omat ongelmansa, mm. doping ja vartalonmuokkaus. Toisella lisäksi kilpailupaikkojen rakentamisen ongelmat, kuten työvoiman väärinkäyttö. Emme tarvitse kumpaakaan itsetuntomme kohottamiseen.

Uutisten perusteella Itänaapurissamme ei taida olla yhtään koronaviruksesta vauhkoajaa tai panikoijaa. Ihmiset eivät ole kovin paljon stressanneet tai piitanneet pandemiasta. Rokotuskattavuuskin on heikko. Se, onko tämä tuonut jotain lisäarvoa tullessaan, voimme sikäläisten tartuntojen lukumäärän ja varsinkin kuolintilastojen perusteella ehkä kukin arvioida. Ehkä maassamme on ollut ylilyöntejä, mutta isossa kuvassa toimittu paremmin.

Ostan usein punalaputettuja tuotteita ruokakaupasta. Esimerkiksi jugurtit ja muut hapanmaitotuotteet säilyvät vielä kauan hyvinä parasta ennen -päiväyksen jälkeen. Useasti kuitenkin on käynyt niin, että kun kotona tarkistan kuitin, huomaan, että kassalla ei olekaan alennusta huomioitu. Mielestäni asiakkaan tehtävä ei ole vahtia kassalla, että hinta tulee oikein. Ehdotan, että ale-tarroja liimattaisiin useita tuotteen joka puolelle, jotta kassakin ne varmasti huomaa. Tuntuu turhauttavalta tehdä kaksi kauppareissua jugurttipurkin takia.

Laitteiden myynti koteihin sujuu, mutta samaa ei voi sanoa takuuhuollosta. Ruohonleikkuri ollut takuukorjauksessa toista kuukautta. Luonnonniitty ei tavoitteena.

"Entä jos ne tulevat Suomeenkin" (SK 20.7.). Pommikoneet lensivät myrskyrintamaa nopeammin. Silti ehdittiin ilmahälytys antamaan. Saksassa luulisi olevan kokemusta asiassa.

Oho, "koko kesä kaljaa ja papusoppaa" ( SK 20.7.). Ymmärrän, ettei tee mieli yskäistä. Voi tosin olla vesiperä pierussakin.

Juokaa vettä, niin ei tarvitse peitellä tölkistä tulevaa sihahdusta.

Miksi nykyisin kananmunakennoissa on niin paljon poreisia munia? Kiukuttaa.

Ihan kiva, että ihmiset julkaisevat hienoja maisema- ja lomakuvia. Mutta miksi ihmeessä joka kuvaan pitää tunkea jalat ja varpaat? Pilaavat koko kuvan. Kukaan ei halua nähdä kenenkään kamalia jalkoja. Vauvoilla ovat ainoat ihanat varpaat, mitä on kiva katsoa.

Timot, Aro ja Kalli, esittävät maahanmuuttajia Satakunnan työvoimatarpeeseen. Lääkäreistä on pulaa, mutta missä ovat ne tuhannet avoimet työpaikat maakunnan työttömille? Miksi suomalaisia ei kouluteta niille kerrotuille (vai kuvitetuille) työpaikoille, joita varten kaavaillaan vierastyövoimaa?

Miksi Säkylän varuskunnassa joiltakin varusmiehiltä viedään oikeudet lomiin? Lomille pääsee vasta 7–8 viikon kiinniolon jälkeen ja niistä ei kerrota etukäteen. Näinkö Säkylä hoitaa varusmiesten jaksamista? Miksi joidenkin oikeuksia poljetaan, että muut voivat lähteä lomille?

Porin Matkakeskus: Missä wc- ja muut palvelut? Saanko vastauksen?

Kalaholmassa Saarentie vie kirkkaasti voiton, mikäli kriteerinä on Porin kaupunginosan huonoin tie. Kuoppia ei enää voi väistää, sillä ns. tie on kuoppia täynnä. Toistaiseksi tekarit vielä ehjät.

Juuso-poika oli todella pettynyt, kun Pelle Hermanni- suihku on poissa jo toista kesää.

Pori osaa yllättää aina. Kirvatsin nurmet rehottavat pitkänä, mutta Porin metsän maastolenkiltä on leikattu ruoho leveällä leikkurilla niistä kohdista, missä ei ole kivituhkaa. Outo ja niin uniikki.

Miksi minä 82-vuotias joudun odottamaan 10 vuorokautta aikaa ykkösrokotukselle? Onko Porissa niin kiire rokottajilla? Rokotusvaino ja ajan saamisen vaikeus ei oikein täsmää.

Presidentti Niinistö neuvoi kylvämään nurmikolle valkoapilan siemeniä, niin saa kauniin pihan. Meidän taloyhtiön asukas vaati sen leikkaamista pois. Oli tosi kaunis nurmikko ennen, nyt on vain palanut nurmikko. Mehiläisten ruokapaikka on pois. Valkoapila on lyhyt, kaunis katsella. Valittaja, oletko nyt ihaillut aikaansaannostasi?

Helsingistä oli aikoinaan tulossa työmatkalle väkeä Poriin ja he kyselivät, että missä täällä kannattaisi käydä. Muistan vieläkin porilaisen työkaverini kommentin: "Ei tääl mitää ole." Omalle tutulleni suosittelin kymmeniä kohteita.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: