Etla: Teollisuustuotanto ja rakentaminen supistuvat tänä vuonna, palvelualat pitävät pintansa

Ensi vuonna myös teollisuuden tuotanto kääntyy varovaiseen kasvuun, mutta rakentaminen pääsee kasvuun kiinni vasta vuodesta 2025 alkaen.

Ensi vuonna myös teollisuuden tuotanto kääntyy varovaiseen kasvuun, ennustaa Etla.

Teollisuustuotanto ja rakentaminen supistuvat tänä vuonna vientimarkkinoiden heikon tilanteen ja korkojen nousun vuoksi, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla toimialakatsauksessaan.

Sen sijaan palvelualat jatkavat lievässä kasvussa, mikä kompensoi tilannetta. Palvelualoista erityisesti majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä kiinteistö- ja liike-elämän palvelut pitävät pintansa.

Kaiken kaikkiaan Etla arvioi Suomen talouden supistuvan tänä vuonna 0,3 prosenttia.

Palvelualat muodostavat Suomen talouden arvonlisäyksestä jo lähes 70 prosenttia.

Metalliteollisuus painuu miinukselle

Vielä viime vuonna Suomen taloustilannetta kannatellut metalliteollisuus painuu tänä vuonna miinukselle.

Metsäteollisuus supistuu ennusteen mukaan arvonlisäyksellä mitattuna nyt jo toista vuotta peräkkäin ja lasku vain syvenee kuluvana vuonna.

Alan kehitystä painaa paperiteollisuus, jonka tuotanto on romahtanut koko Euroopassa muun muassa korkeiden energiakustannusten takia. Paperiteollisuuden vientihinnat nousivat viime vuonna ennätyskorkealle, mutta ovat nyt jo kääntyneet laskuun.

Metsäteollisuus toipuu ensi vuonna

Etlan ennustepäällikön Päivi Puonnin mukaan teollisuuden tuotanto kääntyy ensi vuonna hienovaraiseen kasvuun, kun maailmantalous piristyy.

”Kunnollista kasvua on siitä huolimatta luvassa vain metsäteollisuudessa, sillä muilla toimialoilla tuotannon määrä polkee paikallaan”, sanoo Puonti tiedotteessa.

Rakentamisessa kasvua odotetaan vasta vuonna 2025.

Ensi vuonna Suomen talouden ennustetaan kasvavan 1,2 prosenttia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut