Lihatalo Atrian myynti ja tulos kasvoivat tuntuvasti vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Yhtiön tammi-maaliskuun liikevaihto kasvoi 14 prosenttia vuoden takaisesta ja oli 428 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi myyntihintojen korotuksen seurauksena ja vakaina pysyneiden myyntivolyymien ansiosta, yhtiö kertoo. Lisäksi viime vuoden lopulla hankittu Korv-Görans Kebab lisäsi liikevaihtoa Suomessa.
Atrian oikaistu liikevoitto kohosi alkuvuonna 10,9 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 2,3 miljoonaa euroa.
Toimitusjohtaja Juha Gröhnin mukaan kasvun ja liikevoiton parantumisen perusta on Suomen liiketoimintojen vahva suoritus. Tulosparannus tuli käytännössä kokonaan Suomen toiminnoista. Sen sijaan Ruotsin sekä Tanskan ja Viron liiketoiminta-alueilla tulos heikkeni vertailukaudesta, ilmenee osavuosikatsauksesta.
Atrian roimaa tulosparannusta selittää osaltaan myös se, että Suomen toiminnoissa vertailukauden liikevoitto oli heikko.
Isot investoinnit edenneet ripeästi
”Kuluttajien heikentynyt ostovoima näkyy ostokäyttäytymisessä, eli haetaan halvempia tuotteita sekä edullisempia ostospaikkoja. Atrialle tämä siirtymä ei aiheuta tarvetta uudistaa tuotteistoa, koska tuotevalikoima on laaja ja asiakaspohja kattava”, Gröhn sanoo tiedotteessa.
Gröhnin mukaan kaupan omien tuotemerkkien osuus on ollut kasvussa, mutta hänen mukaansa Atria on pärjännyt omilla tuotemerkeillään hyvin.
Suuret investoinnit muun muassa Seinäjoen Nurmon siipikarjatehtaaseen ovat Atrian mukaan edenneet osin jopa ennakoitua ripeämmin.
Atria kertoi maaliskuun lopulla aloittavansa Nurmon sikateurastamossa ja -leikkaamossa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Yhtiön mukaan työn määrä voi vähentyä noin 50 henkilötyövuoden verran. Suunniteltujen muutosten syynä on tarve sopeuttaa tuotantokapasiteettia vallitsevaan sianlihan markkinatilanteeseen.