HK Scanin toimitusjohtaja sai lähteä

HK Scan kertoi torstaina myös alentavansa taloudellista ohjeistustaan tälle vuodelle.

HK Scanin Rauman tehdas vuonna 2018.

29.9. 14:55

Lihayhtiö HK Scanin toimitusjohtaja Tero Hemmilä jättää tehtävänsä välittömästi. Yhtiön mukaan päätös on tehty yhdessä HK Scanin hallituksen ja Hemmilän kesken.

Hemmilä on toiminut HK Scanin toimitusjohtajana helmikuusta 2019 lähtien. Yhtiön mukaan hakuprosessi uuden toimitusjohtajan valitsemiseksi on käynnistetty.

HK Scanin hallitus on torstaina nimittänyt väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Juha Ruoholan. Hän on yhtiön johtoryhmän jäsen sekä toiminut Baltian liiketoimintayksiköstä, Puolan liiketoiminnasta sekä konsernin viennistä ja tuonnista vastaavana johtajana.

Samalla Markus Kirsberg on nimitetty konsernin johtoryhmään Baltian liiketoiminnasta vastaavaksi väliaikaiseksi johtajaksi.

”Nyt tarvitaan pikaisia toimenpiteitä ydinliiketoiminnan kannattavuuden parantamiseksi ja taseen vahvistamiseksi nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä”, sanoo HK Scanin hallituksen puheenjohtaja Reijo Kiskola tiedotteessa.

Hetkeä ennen toimitusjohtajan lähdöstä tiedottamista HK Scan kertoi, että yhtiö alentaa taloudellista ohjeistustaan vuodelle 2022.

Päivitetyn ohjeistuksen mukaan HK Scan arvioi vertailukelpoisen liiketuloksen laskevan vertailuvuodesta, mutta pysyvän voitollisena. Yhtiön mukaan ohjeistuksen muuttamisen taustalla on energiamarkkinoiden myllerrys.

”Energiamarkkinoiden epävarmuus koskee kaikkia HK Scanin kotimarkkinoita ja vaikuttaa konsernin liiketulokseen suojaustoimista huolimatta”, yhtiö kertoo pörssitiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut