Sanoman liikevaihto ja liikevoitto jäivät odotuksia pienemmiksi – yhtiö lupailee omistajille kasvavaa osinkoa

Sanoman liikevaihto oli 313 miljoonaa euroa ja operatiivinen liikevoitto noin 54 miljoonaa euroa.

Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven sanoo, että Sanoman liikevaihdosta vähintään 75 prosenttia koostuu jatkossa oppimisliiketoiminnasta.

27.7. 11:11

Media- ja oppimateriaaliyhtiö Sanoman liikevoiton ja liikevaihdon kasvu jäivät vuoden toisella neljänneksellä odotuksia pienemmiksi.

Konsernin liikevaihto kasvoi 313 miljoonaan euroon. Kasvua edellisvuoden toiseen neljännekseen verrattuna oli 10 prosenttia. Markkinat odottivat liikevaihdon kasvavan 320 miljoonaan euroon.

Operatiivinen liikevoitto ilman hankintamenojen poistoja jäi puolestaan 54 miljoonaan euroon. Viime vuonna vastaavaan aikaan liikevoitto oli 65 miljoonaa euroa. Markkinat odottivat liikevoiton nousevan lähes 67 miljoonaan euroon.

Sanoman mukaan liikevoiton pudotus johtui ”erityisesti aluehallinnon viivästyneestä päätöksenteosta, mikä viivästytti toimituksia Espanjassa”.

Yhtiön osakekohtainen tulos jäi toisella neljänneksellä 0,19 euroon. Vuosi sitten vastaava lukema oli 0,22 euroa.

Yhtiö pitää tätä vuotta koskevan arvionsa ennallaan. Sanoma odottaa koko vuoden liikevaihtonsa olevan 1,25–1,3 miljardia euroa. Viime vuonna vastaava liikevaihto oli 1,25 miljardia.

Konsernin operatiivisen liikevoittoprosentin ilman hankintamenojen poistoja odotetaan olevan 15–16 prosenttia. Vuosi sitten vastaava prosentti oli 15,8.

Yhtiön mukaan koronaviruspandemialla ei ole merkittävää vaikutusta sen liiketoimintaan. Sanoma arvio myös Suomen mainosmarkkinoiden olevan tällä haavaa vakaat.

Sanoma kertoi kesäkuussa ostavansa Pearson Italian paikallisen perus- ja toisen asteen oppimateriaaliliiketoiminnan sekä ja Pearson Saksan kokeisiin valmistavaa materiaalia tarjoavan liiketoiminnan. Pearson Italia on yksi johtavista toisen asteen oppimateriaalia tarjoavista yhtiöistä Italiassa.

”Yritysosto sopii hyvin Sanoman strategiaan, jonka mukaisesti se aikoo kasvattaa perus- ja toisen asteen oppimisliiketoimintaansa yritysostoin. Samalla se merkitsee Sanoman laajentumista Italiaan, joka on yksi Euroopan suurimmista perus- ja toisen asteen oppimispalveluiden markkinoista”, sanoo Sanoman toimitusjohtaja Susan Duinhoven tiedotteessa.

Duinhovenin mukaan kauppa toteutuu heinä–syyskuussa.

Oppimateriaaliliiketoiminnan merkitys Sanomalle kasvaa Duinhovenin mukaan jatkossa merkittävästi.

"Pyrimme kasvattamaan liikevaihtomme yli 2 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä siten, että vähintään 75 prosenttia siitä tulee oppimisliiketoiminnasta. Samalla olemme edelleen täysin sitoutuneet maksamaan kasvavaa osinkoa, joka on 40–60 prosenttia vuosittaisesta vapaasta rahavirrasta.”

Satakunnan Kansa on osa Sanoma-konsernia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut