Kesko ylsi taas tulosparannukseen – kvartaalitulos parantunut vertailukauteen nähden 13 kertaa peräjälkeen

Ravintolatukku Kespron myynti kasvoi selvästi, kun ihmiset palasivat ravintoloihin.

”Vaikka pandemia ei ole vielä päättynyt, ovat sen vaikutukset Keskon liiketoimintoihin selvästi vähentyneet”, Keskon pääjohtaja Mikko Helander sanoo tulostiedotteessa. Arkistokuva.

26.7. 20:48

Helsinki

Kauppayhtiö Kesko paransi tulostaan toisella vuosineljänneksellä. Keskon vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi huhti-kesäkuussa 236,0 miljoonaan euroon, mikä oli 16,6 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden takaisella vertailukaudella.

Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan yhtiön kvartaalitulos on nyt parantunut 13 kertaa peräjälkeen vertailukauteen nähden.

”Vaikka pandemia ei ole vielä päättynyt, ovat sen vaikutukset Keskon liiketoimintoihin selvästi vähentyneet”, Helander sanoo tulostiedotteessa.

Tulosparannuksesta ison osan teki Keskon päivittäistavarakauppa-segmentti. Helander kertoo, että päivittäistavarakaupan tulos parani ravintolatukku Kespron ja K-ruokakauppojen hyvän kehityksen ansiosta.

”Kespron liikevaihto kasvoi lähes 30 prosenttia kulutuksen siirtyessä pandemian jälkeen entistä enemmän ravintoloihin”, Helander sanoo.

Koko konsernin liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä noin neljä prosenttia. Liikevaihtoa kertyi runsaat 3,1 miljardia euroa.

Tuloksen julkistamisen jälkeen Keskon osakkeet luisuivat Helsingin pörssissä. B-osake päätyi tiistaina noin kuuden ja A-osake liki viiden prosentin laskuun.

Kasvua myös rakentamisen ja talotekniikan kaupassa

Rakentamisen ja talotekniikan kaupassa vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi hieman, kun taas autokaupan tulos heikkeni vertailukaudesta.

Helander kertoo, että rakentamisen ja talotekniikan kaupassa liikevaihto kasvoi yritysasiakaskaupan hyvän kehityksen ansiosta. Myös rautakaupassa yritysasiakasmyynti kasvoi, mutta kuluttajakaupassa myynti laski vertailukaudesta.

”Kohonneet hinnat kasvattavat myös rakentamisen ja talotekniikan kaupan markkinaa”, Helander kommentoi.

Autokaupassa liikevaihto tippui huhti-kesäkuussa noin viidenneksen vuoden takaisesta autojen saatavuusongelmien vuoksi.

”Uusien autojen myynti on kuitenkin jatkunut vahvana, minkä seurauksena tilauskanta nousi ennätystasolle”, Helander sanoo.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut