Näin paljon palkkasi pitäisi nyt nousta kovan hinnannousun vuoksi – Kokeile laskurilla

Kuluttajien todelliset ansiot pienenevät tuntuvasti, koska hinnat nousevat nopeammin kuin tulot kasvavat.

Hintojen nousu on tuntunut erityisesti autoa tankatessa. Ennusteiden mukaan myös ruuan hinta nousee tänä vuonna noin 10 prosenttia.

6.6. 18:23

Hinnat ovat nousseet Suomessa tänä keväänä nopeammin kuin vuosikymmeniin. Inflaatio eli kuluttajahintojen nousu oli huhtikuussa peräti 5,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Euroalueen vuosi-inflaatio kiihtyi toukokuussa 8,1 prosenttiin, kertoi Euroopan tilastoviranomainen Eurostat tiistain ennakkotiedoissaan.

Inflaation vaikutus elintasoon riippuu siitä, miten tulot muuttuvat. Jos käteen jäävät tulot kasvavat vähemmän kuin hinnat nousevat, elintaso heikkenee.

Alla voit arvioida oman palkankorotuksesi perusteella, miten inflaatio tuntuu lompakossasi, jos hintojen nousu jatkuu kevään tahtiin. Laskuri on suuntaa-antava, eikä se ota huomioon esimerkiksi veroja. Jos verot otettaisiin huomioon, ostovoiman heikkeneminen olisi laskurin arviota pienempi.

Laskuriin voi syöttää myös nettopalkan eli palkan verojen jälkeen, jolloin ilmoitettu ostovoiman muutos on lähellä todellista.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan palkansaajien reaaliansiot laskivat tammi-maaliskuussa 2,7 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Reaaliansiot eivät ole laskeneet yhtä paljon kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla. Reaaliansioiden vuosilasku on ollut neljännesvuosittain vertailtuna tätä suurempi viimeksi vuonna 1977.

Reaaliansioiden lasku on nyt jopa niin voimakasta, että asiantuntijat varoittivat suomalaisten elintason laskevan tänä vuonna hintojen voimakkaan nousun vuoksi.

”Näyttää siltä, että ostovoiman supistuminen on koko tänä vuonna aika väistämätöntä nykyisellä palkka- ja inflaatiokehityksellä”, sanoi Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum STT:n uutisessa keskiviikkona.

Jo päätettyjen palkankorotusten perusteella käteen jäävillä tuloilla saa lähiaikoina aiempaa vähemmän tavaroita ja palveluita. Esimerkiksi teknologiateollisuudessa palkkoja päätettiin vuodenvaihteessa korottaa tänä vuonna kaksi prosenttia. Teknologiateollisuus on usein näyttänyt suunnan muidenkin alojen korotuksille.

Jos korkeasta inflaatiosta tulee pysyvämpi olotila, on olettavaa, että palkansaajajärjestöt reagoivat kovemmilla palkankorotusvaatimuksilla.

Keväällä hintojen nousu oli Suomessa nopeinta sitten vuoden 1990. Kuluttajahintoja nosti huhtikuussa eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut