Suomen talous kasvaa kituliaasti ja hintojen nousu voi kiihtyä jopa 7 prosenttiin, ennustaa valtiovarainministeriö

Ministeriön ennuste on sen ensimmäinen Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen.

Valtiovarainministeriö ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander.

13.4. 13:26

Valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,5–1,5 prosenttia. Inflaatio eli kuluttajahintojen nousu kiihtyy ministeriön ennusteen mukaan 4–7 prosenttiin.

Ensi vuonna inflaatio laskee ennusteessa. Talouskasvu pysyttelee ennusteen perusurassa tulevien vuosien aikana melko alhaisena, noin puolentoista prosentin tuntumassa.

Talouskehitykseen vaikuttaa merkittävästi Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seuraavat pakotteet. Ennusteisiin liittyy epävarmuutta, koska mahdollisten uusien pakotteiden sisällöstä ei vielä ole tietoa.

Inflaatio voisi ministeriön mukaan kiihtyä jopa 7 prosenttiin ja talouskasvu jäädä puoleen prosenttiin tilanteessa, jossa raaka-aineiden ja energian saatavuus Venäjältä loppuu äkillisesti kokonaan. Jos taas Ukrainassa päädytään aselepoon, inflaatio jää ennusteen mukaan alhaisemmaksi ja talouskasvu piristyä.

”Nämä vaikutukset ovat isoja, mutta ihan rehellisesti sanottuna ne eivät ole ylitsepääsemättömän suuria”, kuvasi valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander tiedotustilaisuudessa.

Hän sanoi viittaavansa siihen, että EU:n mahdollinen päätös energian tuonnin lopettamisesta Venäjältä voisi eri arvioiden mukaan vaikuttaa sodan kulkuun merkittävästi mutta päätöksen aiheuttama kuoppa esimerkiksi Suomen talouteen olisi selvästi pienempi kuin vaikkapa koronapandemian tuoma isku.

Kuluttajahintojen nousu alkoi jo viime vuoden loppupuolella osin koronapandemian vuoksi. Venäjän hyökkäys on kiihdyttänyt inflaatiota selvästi ennen kaikkea energian hinnan nousun vuoksi.

Ministeriö olettaa, että sopimuspalkankorotukset pysyvät noin kahden prosentin tuntumassa eikä Suomen talouteen synny kierrettä, jossa korkeammat palkankorotukset nostavat kuluttajahintoja entisestään.

Julkisen talouden velkasuhde pieneni viime vuonna ripeän talouskasvun ansiosta. Ennusteessa velkasuhde kasvaa kuitenkin jälleen tulevina vuosina. Julkisen talouden alijäämä on ennusteen mukaan 5,5 miljardia euroa vuonna 2026.

Valtiovarainministeriö julkistaa ennusteensa neljästi vuodessa. Keskiviikkona julkistettu kevään katsaus on ensimmäinen Venäjän hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Ministeriö siis arvioi nyt ensimmäistä kertaa, miten Ukrainan sodan vaikutukset näkyvät Suomen taloudessa.

Vielä edellisessä ennusteessaan joulukuussa valtiovarainministeriö ennusti Suomen talouden kasvavan tänä vuonna kolme prosenttia. Silloin näkymiä varjosti yhä edellinen kriisi eli koronapandemia, mutta ministeriö ennakoi sen vaikutusten kestävän enää vähän aikaa. Kuluttajahintojen ministeriö ennakoi nousevan tänä vuonna 2,6 prosenttia. Nämä näkymät ovat siis menneet alkuvuoden aikana uusiksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut